sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Esittelyssä makuuhuone eli historian unettavin postaus

Meidän makuuhuoneemme on 11 neliön kokoinen ja sen yhteydessä on kuuden neliön vaatehuone. Käynti makuuhuoneeseemme on eteisestä, tervetuloa peremmälle!


Älkää hämääntykö. Tässä postauksessa on sekä uudempia että vanhempia kuvia huoneesta, joten tekstiilit vaihtelevat hieman. Muuttaessamme taloon vuosi sitten ostin Stockmannilta harmaan silkkipäiväpeiton sekä kaksi erilaista harmaa-valkoista Gantin tähtityynyä. Lisäksi sängynpäällä on Stocmannin valkoiset silkkityynyt. Kuvassa näkyvän liukuoven kautta on käynti walk in closetiin eli tuttavallisesti vaatehuoneeseen.


Valkoiset yöpöydät ovat ostos Ikeasta jo vuosia sitten. Miehen yöpäydän päällä on tyttären tekemä kaikkien aikojen ensimmäinen muotokuva äidistä ja isästä sekä syksyinen isänpäivälahja.



Sittemmin olen päivittänyt makuuhuoneen ilmettä Finlayssonin Coronna-tyynynpäällisillä ja Askon superpehmeällä torkkupeitolla.



Ikkunoihin on asennettu pimentävät valkoiset rullaverhot. Pohdin pitkään verhoratkaisua, sillä ikkunat ovat aika persoonalliset. Lopulta päädyin tähän yksinkertaiseen lopputulokseen ja hyvä näin.



Seinävalaisimet ovat Philipsin Ledinot. Niissä on tehokas valo, mutta silti sen verran tarkka kohdennus että toisen lukiessa myöhempään ei koko huone loista kirkkaana. Valo on väriltään lämpimän valkoinen, sopii makuuhuoneen tunnelmaan hyvin. Valaisinta voi kääntää ja suunnata joustavan runkonsa ansioita. Pidän tästä modernista muotoilusta ja nämä kaksi mustaa valaisinta antaa pienen ryhdin koko huoneelle. Näitä on saatavilla myös vaaleanharmaana.


Hopeanhohtoinen kattovalaisin on niinkin yllätyksellisestä paikasta kuin K-Raudasta.


Seinät ovat maalattu Tikkurilan sävyllä NCS S 1500-N. Kattovalaisin luo seinäpinnalle varjoja, jotka näyttävät siltä että huoneessa olisi kuviotapetti. Lipasto on Ikean Malm-sarjaa ja sen päällä on harmaasävytetty lasi. Seinällä on se mielipiteitä jakava televisio, joka on suunniteltu siihen jo rakennusaikana. Näin ollen johdot menevät suoraan seinän sisään. Itse katson televisiota hyvin vähän ja makuuhuoneessa tuskin koskaan. Mutta koska se tuo iloa vuorotyötä tekevälle miehelle, niin ei se minua siinä haittaa.

Makuuhuone on yleisilmeeltään yksinkertainen ja rauhallinen. Muutamia sisustusideoita minulla on tähän huoneeseen, mm. taulukollaasi ja HAY:n musta vaaterekki. Mutta kaikki ajallaan, hyvä suunnittelu on puoli voittoa :)

Joko alkoi unettaa tämä pitkä postaus makuuhuoneaiheesta? Mitäs pidätte yksinkertaisesta sisustuksesta? Entä TV makkarissa - yes or no?

30 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää teidän makkari, miellyttävä rauhallinen tunnelma! Onko tuo makkarin ulkopuolella pilkistävä seinä mitä materiaalia (1. kuva)?

    En tiedä, miten onnistuu, mutta olisikohan blogisi kuvia mahdollista saada niin, että kun suurentaa niitä, ne näkyisivät kaikki peräkkäin? Nyt joutuu aina ruksista sulkemaan edellisen kuvan ennen kuin saa uuden auki. Mitä kokoa käytät kuvissa? Kannattaisi kokeilla kokoa "erittäin suuri", jolloin kuvat olisivat heti suurempia, eikä tarvitsisi erikseen klikkailla niitä suuremmiksi. Se ei vaikuttaisi kuitenkaan yleiseen kuvatilaan, kuvat voi pienentää ennen julkaisua. Tämä vain ehdotuksena, blogisi kuvat muuutoin ovat todella kauniita, samoin kuin koko kotinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, eli miellellään näkisin kuvasi blogissa isompina!! :)

      Poista
    2. Kiitos! Myös itse näkisin miellelläni kuvat isompina. Asetuksissa on nyt jo "erittäin suuri". En oikein tiedä, miten ne saisin suoraan postaukseen isompina. Pitääkö vaihtaa koko blogipohjaa, voiko ratkaisu olla ulkoasun asetuksissa?

      Itse tykkään klikata iPadilla tai kännykällä lukiessa sivun alareunasta "näytä internetversio", jolloin luettavuus on mielestäni parempi.

      Eteisen seinälaatasta löydät tarkemmat tiedot täältä: http://modernistikodikas.blogspot.fi/2013/01/eteinen-kodin-kayntikortti.html

      Poista
    3. Minä olen vielä aivan noviisi tällä blogiareenalla, mutta olen jo useampaan kertaan ihaillut postausvauhtiasi! Kyllä oma tahti jäänee selkeästi vaatimattomammaksi : )

      Muut tietävät varmaan paremmin, mutta en usko ratkaisun piilevän blogipohjan vaihdossa. Auttaisiko, jos suurennat koko blogin leveyttä ulkoasun asetuksissa? Entä jos valitset kuvan kooksi "alkuperäinen koko"? Se kyllä lienee helposti liian iso... Käytätkö jotakin kuvankäsittelyohjelmaa ja kuva mahdollisesti pienenee käsittelyvaiheessa?

      No, joka tapauksessa kuvat ovat kauniita näinkin : )

      Poista
    4. Moikka Päivi! Olen vähän innostuvaista sorttia ja ideoita tuntuu blogin suhteen piisaavan. Illat ne vaan tuppaavat venymään, sillä kirjoittelen kun saan tytön nukkumaan. Mutta annan palaa niin kauan kun hyvältä tuntuu :)

      En pienennä kuvia missään vaiheessa, vaikka varmaankin järkevää olisi. Täytyy yrittää tuota blogipohjan venyttämistä. Haluaisin isot ja näyttävät kuvat ja itseäkin ärsyttää kun ne näyttävät enemmän postimerkeiltä :D

      Poista
    5. Kannattaa pienentää kuvat ( tällöin kuvatilakaan ei mene täyteen niin nopsaa) esim. 600 leveämpi sivu ja käyttää alkuperäistä kuvan kokoa. Näin kuvan laatukin pitäisii pysyä parempana. :)
      Rauhallista tunnelmaa teidän makkarissa.

      Poista
    6. Jonsku on oikeassa, näin se varmastikin kannattaa tehdä : )

      Poista
    7. Kiitos vinkeistä! Yritin eilen selvitellä tätä kuva-asiaa, mutta ilmeisesti isompien kuvien toivossa pitää alkaa koodia muokkaamaan ja se kuulostaa jo hieman hankalalta. Mutta tuo kuvan pienentäminen on kyllä järkevää. Harjoittelen lisää ja katsotaan mihin päädyn ;)

      Poista
    8. Alkuperäiseen pyyntöön: kuvat saa näkymään Bloggerissa lightboxissa näin: Hallintapaneeli > Asetukset > Tekstit ja komponentit > Esittele kuvat Lightboxilla > Kyllä. Sitten ne eivät aukea uuteen sivuun, vaan tekstin päälle ja selaaminen helpottuu.

      Isommat kuvatkaan eivät vaadi koodin muokkausta, mutta nyt tekstikenttäsi on sen verran kapoinen, että "erittäin suuri" ei päästä niitä tätä isommiksi. Jotta kuvat olisivat tekstissä isompina, täytyy leveyksiä säätää: Hallintapaneeli > Ulkoasu > Mallin suunnittelutyökalu > Säädä leveyksiä.

      Toivottavasti oli apua! :)

      Poista
    9. Voi KIITOS! Ihanaa, kun joku jaksaa noin kädestä pitäen auttaa! Muutin nyt asetuksia niin, että kuvia voi katsoa lightboxilla ja levensin vähän tekstin leveyttä. Kumpa se nyt vähän helpottaisi kuvien katsomista. Harjoitukset jatkuvat!

      Poista
  2. Ihana tunnelma! Tee ihmeessä esitely teidän walk in closetista myös!!! :)

    VastaaPoista
  3. Jenkeissä EHDOTTOMASTI oli TV makkarissa. Siellä olikin se 144 neliötä mitä sisustaa ja käyttää. Nyt sen verran pieni koti, että vain olkkarissa telkku :)

    Kivaa iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä sun listoilla..DWOOPDWOOP! Kiitos ja kumarrus <3 <3

      Poista
    2. Eikös Jenkeissä telkkari ole hyvä olla ihan joka huoneessa ;) Ja toki olet listoilla!

      Poista
    3. No kyllä se aika monesta taloudesta joka huoneesta löyty :):)

      Poista
  4. Mä olen hieman sillä silmällä katsellut noita Finlaysonin Coronna-tyynynpäällisiä ja näyttäisi juuri sopivan vaaleanharmaalta. :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis koti teillä! :)Paljon samaa, mistä itsekkin pidän, mutta myös paljon sellaista, mitä on itseltäni jäänyt toteuttamatta. Ehkä vielä joskus remonttia, nyt ei raaski ihan heti muutella kovin radikaalisti (nimim. 1kk vanha koti) Näkisin mielelläni myös, miltä teidän talo näyttää ulkoapäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea uuteen kotiin! Ei noin uutta kannata alkaa missään nimessä remontoimaan :)

      Tässä vähän perustelin syitä sille, että en ole julkaisemassa ulkokuvia: http://modernistikodikas.blogspot.fi/2013/01/perjantain-ajatuksia-blogista.html

      Poista
  6. Ihanan rauhallinen värimaailma ja tunnelma teidän makkarissa! Minä olin niinkin pitkään sen kannalla, että telkkaria ei meidän makkariin tule, kunnes viime marraskuussa muutettiin tänne meidän väliaikaiseen kotiin, jossa tilaa niin vähän, että väkisin tuli asennettua toinen telkkari makkariin. Nyt sitten olen niin tykästynyt siihen, että suunnitellaan uuteen kotiinkin telkkarille paikka makkariin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se TV mielestäni makuuhuoneessa häiritse, varsinkin jos se nyt ei yötä päivää pauhaa :) Ja paikka kannattaa suunnitella jo rakennusvaiheessa, niin ei sitten ole niitä rumia johtoja joka paikassa.

      Poista
  7. Kaunis ja tunnelmallinen makkari teillä! <3

    VastaaPoista
  8. Moi Kerttu! Todella kaunis koti teillä :) Olen ihan koukussa blogiisi ;) Noista teidän makkarin rullaverhoista olisin kysynyt, että ovat ns.ihan perus rullaverhot? Meillä on nimittäin vähän samantyyliset ikkunat ja "verhottaminen" on niin sanotusti haasteellista ;) terkuin, M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Anteeksi kovasti kun on jäänyt vastaamatta tähän kommenttiin, toivottavasti saat tämän vastaukseni vielä näin myöhässä. Meillä on ihan pimentävät perusrullakaihtimet Kodin Terrasta, näitä en voi kyllä suositella. Ostimme joka huoneeseen ja tytön huoneesta ja työhuoneesta ne ovat jo rikki. Mutta vastaavia varmaan löytyy monestakin paikasta, toivottavasti teille löytyy hyvä ratkaisu!

      Poista
  9. Onpa hauskat ikkunat :) Tuollaista korkeaa ja kapeaa ikkunaa olemme suunnitelleet tulevaan taloomme. Minkähän kokoinen se mahtaa olla? -Anna

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...