tiistai 1. tammikuuta 2013

Ajatonta designia työhuoneessa

Jo talonrakennusaikana päätin, että hankin kotiini sellaisia huonekaluja, jotka kestävät aikaa. En halunnut ostaa vain täytettä taloon, vaan esineitä ja asioita, jotka toimivat vuodesta toiseen. Huolella valittuihin huonekaluihin syntyy ihan toisenlainen suhde. Toki hyvä desing ja klassikot maksavat, mutta olimme valmiita panostamaan tiettyihin huonekaluihin enemmän. Ei meillä kaikki huonekalut ole näitä huolella valittuja klassikoita, ei todellakaan. Kodissamme on vanhoja juttuja ja Ikeaakin.


Työhuonessa on hyvä esimerkki ajattomasta muotoilusta. Muuramen lipasto ja L-taso voivat vaikka siirtyä tytön huoneeseen läksypöydäksi hänen kasvaessaan. Pöytään on mahdollista hankkia erilaisia lisäosia, jolloin se muuntuu käyttötarkoituksen mukaan.


Toinen toteutunut haave on Eamesin DSW-tuoli. Sen istuinosa on helposti putsattavaa polypropyleeniä ja jalaksi valitsin petsatun vaahteran kromijalan sijaan. Ajattelin puupinnan pienissä määrissä tuovan lämpöä muuten aika musta-valko-harmaaseen sisustukseen. Työhuoneessa on myös vanhasta kodistamme mukana tullut beessi vuodesohva, jonka kanssa puunvärinen tuolinjalka sopii hyvin. Suunnittelijat Ray ja Charles Eames ovat tehneet vuonna 1950 aika hyvää työtä, kun tämä tuoli näyttää edelleen vuonna 2013 modernilta.



Työhuoneessa iloa tuo myös Eero Aarnion suunnittelema Tuplakupla -valaisin. Sen tarinalle nauretaan kodissamme usein. Olin haaveillut lampusta ja saanut miehenikin innostumaan siitä. Eräänä isänpäivänä näin tilaisuuteni tulleen ja ostin Tuplakuplan miehelleni lahjaksi. Taisi minulla kuitenkin sen verran pelisilmää olla, että toisessa paketissa oli mieluinen kirjayllätys. Mutta jälkeenpäin olen saanut kuulla moneen kertaan, kun mies pilkesilmäkulmassa piikittelee minua tästä "lahja itselle" -ostoksesta. Ei niin pientä ojaa, ettei sinne oma lehmä mahdu, vain miten se sanonta menikään. ;)

Kuvat seinällä ovat pikkuveljeni tekemää grafiikkaa. Niille pitäisi ostaa kehykset, jotta ne saisivat arvoisensa paikan. Juuri nämä pienet persoonalliset jutut tekevät tunnelmasta kodikkaan. Ei yksin desing tai klassikot, vaan elävä elämä ja rakkaiden kädenjälki.







6 kommenttia:

  1. Todella kiinnostava blogiuutuus täällä. Löysin perille Karlan kommenttiboksista ja jään varmasti lukijaksi. Teillä on kaunis koti, vaalea ja valoisa! Itse olen vasta aloittelemassa sisustusurakkaa, sillä muutimme juuri ennen joulua ja tänään saimme vihdoin vanhan asunnon loppusiivouksenkin tehtyä... Alkuvuodesta pitäisi lähteä sohvakaupoille ja kiinnostuinkin tuosta teidän olohuoneen kalustosta. Saako kysyä sohvan ja keinusohvan valmistajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lisbet! Hienoa, että löysit uutukaisen blogini. On paljon hauskempaa kirjoittaa kun tietää, että joku lukee :) Onnea teille uuteen kotiin! Blogisi onkin minulle tuttu, hauskaa päästä näkemään millainen sisustus teille muotoutuu. Taidankin tehdä sohvistamme ihan oman postauksen :)

      Poista
  2. Voin yhtyä Lisbetin kommenttiin; blogisi vaikuttaa jo nyt mielenkiintoiselta! Minäkin jään lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Kiitos kommentista, kyllä tulee hyvä mieli kun lukija jättää pienen jäljen käynnistään :)

      Poista
  3. Hei, Kiva että löysin blogiisi :)
    Kysyisin tuosta dsw-tuolista, että onko se alkanut käytössä narisemaan? Olen haaveillut myös kyseisistä tuoleista pitkään, mutta nyt olen kuullut useastakin suusta, että tuolit narisevat ärsyttävästi... :/ Aurinkoisia talvipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi annaM ja tervetuloa blogiini! Meillä on tuoli ollut nyt vähän alle vuoden, eikä se narise käytössä. Toivottavasti ei alakaan narista, nyt kun olen alkanut bloggailemaan sillä ahkerasti :D

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...