tiistai 1. tammikuuta 2013

Kipakka ja ihana chihuahua-poikamme

Haluan esitellä meille tärkeän perheenjäsenen, kipakan chihuahua-poikamme Hugon. En olisi ikinä maailmassa uskonut, kuinka haastava rotu chihuahua on. Tai eihän meillä ole kokemusta kuin tästä yhdestä, joten en voi liikaa yleistää. Mutta kyllä Hugossa on paljon rodulle ominaisia piirteitä. Ensimmäiseksi niistä pitää mainita ISO ego. Koiramme painaa 2,5 kg, mutta kuvittelee olevansa vähintään korttelin kuningas. Itse kokemattomana koiran kasvattajana "lellin" Hugoa liikaa pentuna ja reilun vuoden ikäisenä meillä olikin aikamoinen lemmikki. Jos herraa ei huvittanut mennä ulos esimerkisi vesisateen tai meneillään olevien mukavien torkkujen vuoksi, se vilkutti hampaitaan ja murisi. Aloitimme koirankouluttajan avulla käytöskoulun, jossa koiran paikka perheen hierarkiassa palautettiin sinne minne se kuuluu, eli viimeiseksi. Pitkäjänteisen koulutuksen avulla saimme Hugosta mukavan lemmikin.


Nyt Hugo on 4,5 vuotias. Leikkaaminen parivuotiaana rauhoitti pahimmat testosteronihöyryt ja myös ikä on tehnyt tehtäväänsä. Se on edelleen kova vahtimaan ja tarkkailee kotimme isomme ikkunoita ohikulkijoita. Naapurit se jo tunnistaa, mutta auta armias sitä haukun määrää jos tiellä kulkee vieras koira. Pitäähän sitä omaa kotia ja reviiriä puolustaa.

Leikkaamisen jälkeen toipilaana


Edelleenkään koiraamme ei voi liikaa lelliä tai se alkaa ottamaan ohjia omiin tassuihin. Vieraita pyydämme ignooraamaan Hugoa ensimmäisen kymmenen minuutin ajan ja sen jälkeen kun poika on rauhoittunut, voi sen kanssa alkaa halutessaan leikkimään.

Hugo on energinen ja leikkisä koira, joka rakastaa luita ja palloja. Kolmevuotiaan tyttäremme kanssa koira on todella kärsivällinen. Neitimme kun välillä hän liiankin innokas hoitaja ja halailija. Olemme sopineet, että lapsi ei saa nostaa koiraa. Talvipakkasilla ulkoilut ovat lyhyitä, mutta onneksi sisällä on pienelle koiralle tilaa touhuille.

Kuva tammikuulta 2011

Pienen lapsen ja pienen koiran perheessä saa olla tarkkana, ettei kumpikaan pääse satuttamaan toista. Ihana ja hauska on meidän Hugo, tärkeä osa perhettämme. Ihan omanlaisensa persoona.



2 kommenttia:

  1. Kiva juttu koirastanne :) meillä on kans chihu ja silläkin sellanen ego että! Lellittu täälläkin ja nyt oon itsekkin valmis turvautuu kouluttajan apuun sillä toi egoilu ja siitä kojtuva murina ja käytös on saatava pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä chihut on kyllä superhelppo lelliä pentuna pilalle. Kannattaa oikeasti ottaa mahdollisimman pian kunnon keinot käyttöön koulutuksessa, muuten saattaa tulla vähän raskasta koiran kanssa. Meillä koulutusalkoi ns, jääkaudella, jossa koiraa ei huomioitu ruoan antamista ja lenkkejä lukuunottamatta mitenkään. Kiva kun jätit merkkiä käynnistäsi :)

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...