torstai 24. tammikuuta 2013

Maailman pienin WC

Meillä on talossa kaksi vessaa, toinen kylpyhuoneen yhteydessä ja toinen eteisessä. Eteisen vessa on aika pieni ja ennen talon valmistumista pohdinkin, että tuleeko siitä ihan postimerkin kokoinen koppi. Ajattelin jo, että ilmoitan Guinnessin ennätysten kirjaan, että olemme rakentaneet maailman pienimmän vessan :D

Onneksi pelkoni oli turha. WC ei ole suuri, mutta onneksi se on tilaltaan toimiva. Väritykseltään se on lattiaa lukuunottamatta kokonaan valkoinen, tällä halusin vahvistaa valoisuutta ja tilan tuntua.


Valoisuutta korostamaan valitsin vähän kimaltavan laatan, joka on Laattapiste collectionin mallistoa. Bongasin viime kesänä tätä samaa laattaa useammastakin kohteesta Tampereen asuntomessuilla.


Kylpyhuoneen tavoin meillä on seinämallinen WC-istuin ja pidän sen kevyestä ilmeestä. Pienessä tilassa lattiasta irti oleva istuin antaa väljyyden tuntua ja pölyjen pyyhkiminen on helppoa. WC:n lattialaatta on sama kuin eteisessä.


Allas kun suuri ja tasoineen yltää seinästä seinään. Teetimme kalusteet mittatilauksena ja näin ollen sopivat saumattomasti vessaan. Altaan alla on säilytystilana kaksi isoa laatikkoa.

Peilinä on kevyen näköinen valopeili, joka tuo sekin osaltaan tilantuntua. Peilissä oleva valo on hyvä ja sen äärellä näkee meikata. Lisäksi katossa on plafondi-valaisin, jonka tilalle haaveilen vähän kimaltavammasta lookista. Vaikka en "bling bling" -tyyliä kotona paljon näekään, niin vessaan se voisi tuoda vähän ylimääräistä hohtoa. Jostain syystä lähiaikojen sisustusostoshaaveet ovat aika valaisinpainotteisia :)


WC-kotelon päälle on kiinnitetty kaapisto, joka kätkee sisäänsä mukavan määrän purkkeja ja purnukoita. Kaapisto on kiinitetty ilmavasti niin, että se ei ole kiinni seinissä, katossa tai WC-kotelossa. Pienet niksi luovat illuusiota siitä, että tilaa olisi ympärillä enemmänkin.


Iittalaa ja Aaltoa on mukava pitää esillä. Pikkuinen Aalto-vaasi taitaa olla kotimme ainoa sininen yksityiskohta. Näissä säilytän vanulappuja ja pumpulipuikkoja. Vitriinirasiaan riisun sormukset kotiin tullessani. Onko muita, jotka eivät osaa pitää kihla- ja vihkisormuksiaan kotona?



Lattialla on kotimme kolmas Pappelina-matto, keittiön ja pukuhuoneen saman merkin matot ovatkin jo vilahtaneet blogissani. Tähtikuvio ehkä vähän jo kyllästyttää, mutta toisaaalta neutraali harmaa-valkoinen väritys toimii aina. Matto on helppo heittää pyykkikoneeseen ja pyöräyttää 30 C asteessa.


Saippuapumppupullo on Sokokselta ja se vaahdottaa saippuan valmiiksi.


Ja tuolla vilkkuu tuo surullinen plafondi.. ;)


WC edustaa pelkistettyä ja ajatonta tyyliä muun talomme mukaan. Fiilistä on helppo muuttaa tekstiileillä.


Siinäpä se. Pieni, topakka vessa. Ei siellä tansseja mahdu pitämään, mutta toisaalta on ehkä ihan fiksua sijoittaa neliöt sinne, missä oikeasti oleskellaan.

Palasin tänään työreissulta ja iltapuhteena on googlettaa eriomaiset valaisinehdotuksenne läpi ja alkaa pikkuhiljaa tekemään päätöstä. Aika vahva tunne minulla on siitä, millaisen valaisinunelman tulen toteuttamaan.

Vaikka tuntuu tyhmältä kysyä, niin kysyn silti: mitä tykkäätte meidän pikkuvessasta? :D


27 kommenttia:

  1. Ihana pikku vessa :)

    Meidän kodeissa on niin paljon yhtäläisyyksiä niin materiaaleissa kun sisustuksessakin, että hui :)) <3

    -Heli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahdoton, hauskaa kuulla! Joskus se vain kolahtaa :) <3

      Poista
  2. Nimenomaan :) Oletko muuten valaisin valinnan tehnyt jo? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko varmasti olen... Odotan vielä paria lisätietoa sen vinkkaamasi tahon kautta :)

      Poista
    2. Hyvä valinta :)

      Poista
  3. Sama laattapisteen laatta löytyy meiltä pesuhuoneesta ja vessoista. Taitaa olla aika yleinen valinta. Tosi kaunis sellainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatta on kaunis, pidän tuollaisista yhtä aikaa näyttävistä ja eleettömistä asioista. Itse yllätyin, miten monesta kohteesta Asuntomessuilta tuttua laattaa viime kesänä löysin :)

      Poista
  4. Ihana pikkuvessa :) Kaiken kruunaisi ehdottomasti kunnon blingbling-valaisin, sitähän ei voi koskaan olla liikaa ;)

    -Sats-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pitää vähän kimalletta olla elämässä :D

      Poista
    2. Tuli vielä mieleen kun omistani pölyjä pyyhin, että vaikka tuon aaltomaljan virallinen väri on vaaleansininen (?) niin mä olen mieltänyt ne aina vaaleanturkooseiksi 8) Olen ehkä ikuisesti kapinallinen teini tai sitten tieto lisää tuskaa :D

      -Sats-

      Poista
    3. Heh, ehkä se on turkoosi, kun valo siihen oikein osuu ;) Meillä kun ei pahemmin tuolla vessassa aurinko paista, niin se näyttää siniseltä. Tai sitten meillä on vain eriväriset vaasit. Pieni kapina on aina hyvästä ja monesti, kun oikein uskoo johonkin asiaan, niin se on sitten niin :)

      Poista
  5. Paljon neliöitä ei automaattisesti tarkoita toimivuutta. Oon huomannu, että pienet tilat (ja talot) on monesti aika toimivia, koska niihin on usein suotu paljon ajatusta tilan tehokkaalle käytölle. Myös suurista aloista saadaan helpostikin ahtaan tuntuisia.

    Ihana vessa ja koti sekä tietty aivan ihana blogi sulla. :)

    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanna! Olet oikeassa. Kompakti tila pakottaa pohtimaan tilankäytön, säilytyksen ja värit erityisen tarkasti. Ei se iso tila tuo aina onnea ja autuutta :)

      Poista
  6. Hei Kerttuli! Sinulle on haaste blogissani, mielelläni kuulisin sinun kannan haasteeseen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo Kerttuli, se on minun lapsuuden ajan hellittelynimi :) Käynpä nappaamassa haasteen!

      Poista
  7. Isohan tuo on. Meille on rakenteilla 1,32 neliön wc... ja vielä portaiden alle, joten kattokin on toiselta reunalta 1,6 m korkeudessa. Vähän jännittää miltä se tuntuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Henri! Okei, te saatte ehkä sen Guinnesin ennätyskirjamerkinnän :D Mutta pieni voi olla kaunista ja toimivaa, eipä siis huolta!

      Poista
  8. Tosi suloinen, ja tyylikäs! Ja ei, se ei ole maailman pienin wc, edellisessä asunnossani (yksiössä) oli vieläkin pienempi ja se oli vielä yhdistetty kylppäri/wc :D haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sofia! Heh, itse asiassa opiskeluaikana minulla on ollut ihan samanmoinen pikkuinen WC-kylppärikoppi, mistä kannatti tulla peruuttamalla pois :D Monesti uusiin taloihin rakennetaan tosi isoja vessoja ja sillä tätä omaamme vähän pohdistelin. Mutta hyvä siitä tuli :)

      Poista
  9. Nätti vessa! Meillä on tuo sama laatta, tosin isommassa koossa, kaikkien suihku- ja wc-tilojen tehostelaattana. Valo taittuu laattaa vasten todella kauniisti. Aika moni taisi ihastua laattaan asuntomessuilla, joissa ko. laatta on näkynyt jo (ainakin?) kahtena vuonna. Meillä on kolme vessaa, joissa jokaisessa on erilainen pohja. Olen ollut eniten tyytyväinen siihen pohjaan, joka on (kuvista päätellen) tuollainen kuin tämä vessa. Eli WC toisella puolella ja pesuallas toisella puolella, vastakkain. Välissä ovi. Tuntuu, että tällainen pohja hyödyntää neliöt parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elina! Samaa makua löytyy siis kodeistamme. Tuo on kyllä ihan hyvä vessan malli, tulee tila tehokkaaseen käyttöön. Itse asissa olen yllättynyt, miten paljon säilytystilaa tuo pieni vessa sisältää. Kiitos kun jätit kommentin :)

      Poista
  10. Mä kysyinkin oman blogin puolella jo tuon Pappelinan "pitkän matkan turnauskestävyydestä". Onko nuo olleet teillä kuinka kauan käytössä? Huomaatko, että värit olisivat haalistuneet tai että valkoiset osat eivät olisi enää pesunkaan jälkeen yhtä puhtaanvalkeita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, meillä on Pappelinat olleet käytössä viime kesästä. Ainakin tähän mennessä ne ovat priimakunnossa, mutta kokemusta ei ole kuin tästä puolesta vuodesta :)

      Poista
  11. Mielettömän kauniit laatat. <3
    Ja upea sisustus, vaikka tila on pieni...

    VastaaPoista
  12. Hei,
    kaunis WC! Osaatko sanoa mikä malli/minkä valmistajan tekemä teidän tasoallas on? On kauniin suoralinjainen. Onko kaapin ovet kiiltävät vai mattapintaiset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos! Saimme altaan meidän kiintokalustetoimittajan kautta, enkä enää valitettavasti muista mallia tai merkkiä. Vessassa on mattapintaiset kaapinovet.

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...