torstai 21. helmikuuta 2013

Elokuvahuoneen tyynysirkus

Elokuvahuoneemme on ollut viime aikoina lähinnä satunnaisen Pikku kakkosen valtaama, vähiin on jäänyt television  ja elokuvien katsominen. Ovatko nämä nyt niitä ruuhkavuosia sitten, ainakin ruuhkaisia viikkoja. Onneksi edessä on mieheni kanssa molemmilla täysin vapaa viikonloppu, edellisestä sellaisesta menikin viisi viikkoa. 


Yksi asia, jota mieheni ei aina ymmärrä on sisustustyynyjen määrä. Hän ihmettelee, miksi tyynyjä pitää olla niin paljon, että sohvalle mennessä on ensin raivattava tyynyvuoren keskelle tilaa ;D Minä taas vastavuoroisesti ihmettelen, miksi niitä tyynyjä ei voisi asetella sohvalle illan päätteeksi, kun ne ovat ihan hujan hajan. Hän ei kyllä huomaa, jos joukossa on uusia tyynyjä tai olen pyöritellyt tyynyjä huoneesta toiseen. Meillä saa siis ihan rauhassa sisustaa, mies ei häiriinny siitä yhtään.



Stockholm Rand -maton kaverina elokuvahuoneessa kellii sekalainen tyynyseurakunta. Mukana on mustavalkoraitaista uusina ostetuja kirppis-tyynyjä sekä teettämäni Räsymatto-tyyny sekä Artekin mustavalkoisia ja keltainen Siena-tyynyt. Aika raitapitoista meininkiä, jotain pehmeyttä voisi joukossa olla. Tomppa on seinällä aina ihailtavan yksimielinen kanssani. Oli tyynyvalikoima mikä vain, niin peukku on pystyssä!


Jospa viikonloppuna ehtisi istahtaa sohvalle ja katsoa rauhassa jonkin hyvän ohjelman tai elokuvan. Yleensä vain käy niin, että kun on vihdoin se yhteinen vapaa viikonloppu, niin se menee sitten kaikenlaisten rästijuttujen hoidossa. "Pitäis ja täytyis"-lista on jo aikamoinen. Pitäis-listalle voisi kirjoittaa rentoutumisen ja  rauhoittumisen, yleensä sitä on vähän liian monta rautaa tulessa. 


Blogiasiaa sen verran, että oikealla sivupalkissa olevista kotikuvista pääsee suoraan klikkaamalla kyseisen huoneen esittelyyn. Lisäksi yritän muistaa ja jaksaa lisätä valokuviini vesileiman. Yksi pitäis-osastolla oleva juttu on walk in closet -postaus, joka kyllä vaatii vähän järjestelytoimenpiteitä ensin. Otan myös mielelläni postaustoiveita vastaan, jos sellaisia on mielessä.

Lähdenkin tästä ratkomaan erästä kinkkistä kysymystä. Sain tänään yhdestä työtilaisuudesta ihan hillittömän kokoisen kukkalaitteen ja nyt pitäisi tietää, että minne sen laittaisin tai mitä tekisin. Se on aika romanttishenkinen ja pituutta sillä on melkein 140 cm. Luulen,  että minun on vähän pilkottava sitä useammiksi kimpuiksi. Miehelle vähän vitsailinkin, että kun ei huomaavaisia vihjailuita kukkapuskista ole otettu kuuleviin korviin, nin parempi hoitaa homma itse. Lopputulos on koko keittiönpöydän valtaama valtava romanttinen kukkahökötys ;D Ei ole ennen ollut sellaista pulmaa, että olisi liian iso kukkakimppu kotona. On minullakin ongelmat, heh!

Valtakunnassa kaikki hyvin. 

12 kommenttia:

  1. Ihania tyynyjä. Voisin ottaa ne kaikki meille. :D Ja myös tuon Ikean maton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyjä ei voi olla koskaan liikaa, jos naiselta kysytään ;) Mattoa ei taida tällä hetkellä saada, en tosin ole ihan varma. Minäkin metsästin omaani hetken aikaa, mutta kyllä kannatti.

      Poista
  2. Ihana tyynykokoelma, erityisesti tuo Räsymatto miellyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymatto on kyllä hauska, sellainen hyvänmielen kuosi :)

      Poista
  3. Mustavalkoraitaa, sekoan kohta :D Tykkään ihan ältsisti tuosta mustavalkoisesta sienasta.. joka on kuosina yksi lempparini <3
    Ihana raikas elokuvahuone!! :)

    VastaaPoista
  4. Heh, kuulostaapa tutulta mies+sisustaminen yhdistelmä. Meillä mm. mies kysyi tänään, että mistä olet nuo tulppaanit saanut? Juu, eihän ne ole kun 6 päivää siinä olleet..:D Meillä mies on tuttunut siihen, että kun hän tulee töistä, joku huonekalu on muuttanut väriä ja sitä rataa.

    Mistä muuten saa tuota Siena kangasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin tuttua! Nyt en olekaan ihan varma, että mistä Sienaa saa, kun sitä oli ompelijalla valmiina. Pitääpä selvittää :)

      Poista
  5. Se on kyllä äärimmäisen ärsyttävää kun jotkut ihmiset (ei välttämättä ole sukupuolisidonnaistakaan) ei voi asetella tyynyjä kunnolla nätisti takaisin sen jälkeen kun nousee sohvalta ja tyynyjä on joutunut siirtelemään...argh, mikä maat kaatava ongelma, heh! :D Mutta aivan ihastuttavat tyynyt, tuo ripaus keltaista sopii niin hyvin joukkoon.

    Sinun blogisi on kokonaisuuessaan upea ja inspiroiva, kovasti omaa silmiä hiveleviä juttuja täällä ja olen muutamina iltoina selannut vanhoja julkaisujasi läpi nyt kun muutto uuteen kotiin on lähitulevaisuudessa edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ole toisaalta aika mukavaa, että voi todeta asioiden olevan aika hyvin, jos suurin ongelma on sohvityynyjen asento ;D Kiitos kauniista ja kannustavasta kommentistasi! Onnea uuteen kotiin, se on ihana elämänvaihe <3

      Poista
  6. Todella kaunista ja harmoonista, tyynyillä saa hetkessä ilmettä muutettua. Ei niitä voi ikinä olla liikaa ;). Ei ihme, että blogisi on saanut hyvän vastaanoton, itsekin käyn kurkkimassa lähes joka päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Tyynyt on kyllä käteviä, fiilis muuttuu nopeasti värien ja kuosien myötä. Kiva, että viihdyt täällä lukemassa juttujani :)

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...