lauantai 2. maaliskuuta 2013

Alvar Aalto Design

Moikka!

Loman kunniaksi pidimme tyttären kanssa mukavan perjantaipäivän ja suuntasimme yhdessä kaupungille, kirjastoon, Alvar Aalto Museoon ja lopuksi vielä mummolaan.  Jyväskylän kaupungin kirjastolla on esillä Alvar Aallon tuotantoa; lastenosastolla on käytössä klassikoiksi muodostuneet pöydät ja tuolit. Pieni 3,5 v tyttöni rakastaa satuja, tarinoita ja runoja, joten kirjasto on meillä aktiivisessa käytössä. 


Erityisenä vetonaulanani Alvar Aalto -museossa on tällä hetkellä Aallon juliste-näyttely, jossa on esillä eri vuosikymmenten näyttelyjulisteet. Museossa pääsee ihailemaan yli 80 Aalto-julistetta aina 1950 -luvulta tähän päivään.  Samalla luodaan hieno katsaus julistegrafiikan kehitykseen noin kuudenkymmenen vuoden ajalta. 


Alvar Aalto -museon sisäänkäynti on yhtä aikaa minimalistinen ja näyttävä. 




Sydämeni oli niin sykkyrällä, kun neiti kävi museon infosta kysymässä "Anteeksi, mutta onko se Alvar Aalto käynyt täällä?". Museo-opas otti sitten ihan asiakseen kertoa, että herra Aalto ehti käydä rakenteillaan olevassa museossa vanhana pappana. Hän näytti myös tytölle postikorttikuvista kuvaa Aallosta työmaalla. Saimme osaksemme todellista asiakaspalvelua.


Klassikkoja, joiden muotoilu kestää.


Vaikka joskus nuoren ajatteli, että museo tylsyyden tyyssija, niin onneksi nyt jo näkee toisin. Ymmärtääksemme tätä päivää, meidän täytyy tuntea myös historiaa. Kolmekymppisenä voi jo ihan reilusti sanoa ääneen, että museot ovat inspiroivia paikkoja. Kiireettömänä päivänä voi ottaa asiakseen tutustua yhteen näyttelyyn. Ihminen tarvitsee myös aikaa ajatella. 


Urhea pieni tyttöni...



...joka napasti osoittaa myös, milloin on nähnyt tarpeeksi :D

Myöhemmin kerron teille myös museon yhteydessä olevasta design-putiikista.  Ostin Aallon julisteen, jonka uskoisin löytävän paikkansa työhuoneen seinältä.Haastan sinut käymään museossa :D Ihan oikeasti, poikkea vaikka pikasesti jossain perusnäyttelyssä, perjantaisin moniin museoihin pääsee ilmaiseksi!

Illalla kiirehdin kauppaan, jotta ehtisin markettiin ennen kuutta. Puoli kuuden aikaan aloitin ostoskierroksen ja hoputin itseäni jotta ehtisin ennen sulkemisaikaa. Kassalla olin juuri kuudelta ja ihmettelin, että onpas kaupassa vielä väkeä ja kassahenkilökin oli aivan kiireettömän oloinen. Hölmönä sitten kysyin, että "eikös kauppa mene tänään kuudelta kiinni?". Kassa vastasi, että kyllä perjantaisin palvellaan 21 saakka ;) Voi taivas, kaksi ylimääräistä vapaapäivää ja heti on päivät sekaisin! Olipas iloinen mieli ymmärtää, että koko viikonloppu on vasta edessä :)

Lempeää lauantaita!

6 kommenttia:

  1. Itse olen käynyt aina Designmuseon vaihtuvissa näyttelyissä. Pienenä ei kyllä museot kiinnostanut, paitsi Tampereen Muumimuseo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja Helsingin eläintieteellinen museo oli lapsena ihan suosikki! :)

      Poista
    2. Ja ai niin! Tänään oli mullakin teemana Artek.. :)

      Poista
  2. Tuolla seinälläkin roikkuvassa tankkituolissa on muuten oikein tosi hyvä istua (vaikka sitä ei välttämättä ulkonäöstä heti uskoisi). Itsellä sitä ei vielä ole ollut mahdollisuutta hankkia, mutta ehkä sitten joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tankkituoli olisi ihan mielettömän hieno, mutta niin on kyllä hintakin. Jatketaan siis haaveiluja :)

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...