tiistai 16. huhtikuuta 2013

Arkipäivän suosikkihetki



Arkipäivissä on muutamia suosikkihetkiä. Yksi niistä on se, kun pääsee töistä kotiin ja on saanut kiljuvan nälän kukistettua (kolmevuotiaan kohdalla kuvaus pitää usein paikkansa ihan konkreettisestikin ;). 


Aurinko paistaa vielä, keitän teen. Otan lehden ja istun hetken paikallani. Neiti leikkii tai katsoo lastenohjelmaa. Pienen hetken olen vain. 



Pienen hengähdyksen jälkeen sitä huomaakin, että taas on tuhat rautaa tulessa ;)


"Jaa, oliko täällä minulle jotain...?"




Ei ne suuret setelit tai nopeat autot. Kyllä onnen tuo ne arjen pienet ilot! Ja arkirealiteetit, jotka muistuttavat vaikkapa siitä, että koiralla on karvanlähtöaika ja pyykit ovat pesemättä ;)

Arjen iloa iltaan!

Ps. Edellisessä postauksessa pääset kuokkiman ystäväni lauantaisiin tupaantuliaisiin, käyhän kurkkamassa.


16 kommenttia:

  1. Meidän kolmevuotias neiti antaa sen oman hetken, kun pikkukakkonen alkaa. Töiden ja ruuanlaiton jälkeen on kyllä ihana hengähtää.

    Tyylisi miellyttää ja vastaa omaani melko paljon ja meillä on hieman rakennushaaveiota ilmoilla ja olisinkin kysynyt, että onko teillä puu vai kivirunkoinen talo ja miksi päädyitte siihen ratkaisuun?

    tervetuloa vastavierailulle http://tasapainoatavoitellen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukakkonen on kyllä hyvä arjen pelastus monena päivänä :) Meillä on puutalo ja yksi syy siihen oli budjetti. Haaveilemamme kivitalo olisi ollut puutaloa paljon kalliimpi ja puutalossa saimme arkkitehdin meille yksilöllisesti suunnitteleman talon. Se kivitalo järvenrannalla siintää unelmissa, mutta ei tämä puutalo lampimaisemallakaan ole pöllömpi vahtoehto ;) Kiitos kutsusta, tulen vierailulle!

      Poista
  2. Kaunis sohva teillä ja ihana pikkukoira :)

    VastaaPoista
  3. Ihana pieni koiruus :-) Kaunista rauhallista tunnelmaa ja ihku teekannu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo on meidän pieni linssilude. Kiitos Katja kommentistasi!

      Poista
  4. Sama tuttu suosikkihetkinen - ja sama teepannu :) Olen kanssasi suurinpiirtein samanikäinen ja suurinpiirtein samanikäisen pojan äippä, joten johtopäätös: täytyy liittyä juuri tähän elämänvaiheeseen hetken ainutlaatuisuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti oikeassa! Se kotiintulo on aina pikkuinen hässäkkä, joten on ihanaa saada se pieni rauhallinen hetki ennen illan touhuja :)

      Poista
  5. Teille tulee ihanasti valo sisälle! Mä aina kadehdin valoisia koteja, meillä valokatos syö kaiken valon olohuoneesta. Mur! :D Ihanat nuo aluset!! Mistä tuollaisia löytäisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot ikkunat tuovat paljon valoa, se oli yksi meidän talomme suunnittelun lähtökohta. Valokatteessa on sitten kesällä hyvät puolet, kun voi istua terassilla kesäsateen ropistessa kastumatta :)

      Aluset kuuluivat Moon -sohvaan, joten kannattaa kysyä esim. SisustusMondosta.

      Poista
  6. Vuoroin vieraissa. :) Ihana pieni pörriäinen ja kaunis koti sinulla!

    VastaaPoista
  7. Ihana koiruli <3 <3 Ja tosi kauniilta näyttää Ikean tyyny teidän sohvalla!

    VastaaPoista
  8. Wau, tykkään ihan hurjasti olohuoneen fiiliksestä ja väreistä! Hugokin näyttää olevan niin komeana siellä kukkien kimpussa :D

    Kiva kun vinkkasit blogistasi, arvaa vaan meneekö heti suosikkeihin! :D

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...