maanantai 10. kesäkuuta 2013

Anteeksi, olen asiakas

Heippa!

Suuntasin töiden jälkeen huonekalu- ja puutarhakauppoihin. Ensiksi mainitussa etsin sitä oikeaa polyrottinkisohvaa terassillemme. Visioni on aika vahva: riittävällä syvyydellä varustettu mukava ja laadukas ulkosohva, värimaailmaksi hyväksyn mustan, harmaan ja valkoisen sävyt. Muotoilultaan jotain selkeää ja modernia. Luulisi, että olisin aika helppo asiakas: setelit tyrkyllä olisin valmis kotiuttamaan mieleisen sohvan. Palvelu pääsi kuitenkin yllättämään useammassa paikassa -tai tarkemmin sanottuna sen puute. Ensimmäisessä paikassa myyjät istuskelisivat rennosti ja aikani pyörimisen jälkeen kesäpaitainen myyjämies saapui luokseni. Sen sijaan, että olisin kokenut tulevani kuulluksi ja saavani palvelua tuli tunne, että olen vähän tiellä. Kyseisessä liikkeessä oli tarjous ulkokalusteista ja yksi ihan potentiaalinen sohvaehdokaskin, mutta annoin olla. Ei sitten.  


Seuraavassa liikkeessä en saanut palvelua lainkaan koko parinkymmenen minuutin vierailuni aikana. En yksinkertaisesti löytänyt myyjää. Annetaanpa olla tämänkin. Sohvani on siis vielä jossain kaupassa, toivottavasti sellaisessa jossa asiakas saa myös palvelua. Luulisi, että kireässä kilpailutilanteessa jokainen liike virittäisi asiakaspalvelunsa huippuun! Ystävällinen palvelu on myyntivaltti. Itse voin maksaa sohvastani vähän enemmän, jos kaupan kylkiäiksi saa tunteen kuulluksi tulemisesta. 


Onneksi suuntasin puuostoksille Viherlandiaan, jossa minut pelasti kaksi asiaa: pihasuunnitelmani sekä ystävällinen asiakaspalvelija. Kuten huonekaluliikkeessäkin, sielläkin minulla oli selkeä visio ostoksistani. Yksi omenapuu, kaksi kirsikkapuuta sekä tuohituomi. Tarvitsin silti apua, sillä alue on suuri ja mahdollisuuksia monia. 


Ystävällinen myyjä auttoi minua kärsivällisesti neuvoen ostoksissani ja tutki innostuneen oloisena pihasuunnitelmaa. Sain hyviä vaihtoehtoja vähän hankalammin saatavilla oleville kasveille sekä nipun hoito-ohjeita. Hän tulkkasi minulle suunnitelmaa pensaiden osalta ja väänsi rautalangasta tarvitsemiani ohjeita. Sen lisäksi hän kävi vaihtamassa viikko sitten ostamani oksasakset toimiviin, vaikka minulla ei ollutkaan kuittia. Kaiken kukkuraksi hän auttoi minut puiden kanssa autolle saakka. Todellista hyvän mielen palvelua, josta asiakkaalle jää tyytyväinen olo. Aivan sama, vaikka olisin saanut puuni jostain muualta edullisemmin. Asioinnista jäi niin hyvä mieli, että suuntaan samaan paikaan mielelläni seuraavallakin kerralla. 


Etupihan havu-allas elää ja voi hyvin. Mustaa katetta pitäisi ostaa vähän lisää, sillä viime syksyn istutukset ovat painuneet vähän talven aikana. Tuijat, siniheinät, pallokuuset ja tuiviot viihtyvät hyvin ilta-auringon puolella. Takapihan havut ja kivet on siinä kuosissa, että kivet voivat hyvin, mutta havujen lookissa on vielä vähän toivomisen varaa ;D Nyt saakin suunnata puunistutushommiin, puutarhaterapiaa taas luvassa. Ihan vaivihkaa tästä kaikesta on oppinut tykkäämään ihan valtavasti. 

Olikohan minulla vain tänään huono tuuri, vai ovatko muutkin kokeneet huonoa palvelua huonekaluliikkeissä? Missään nimessä ei voi yleistää, mutta jos kolmesta liikkeestä kahdessa palvelu on olematonta tai kehnoa, prosentti on liian suuri.  Hyvällä palvelulla on suuri merkitys ja sillä on aika helppoa erottautua kilpailjoista, vink vink  vaan ;)

Mukavaa iltaa!

49 kommenttia:

  1. Tulet kuule Kerttu vaan mulle ostoksille niin saat hyvää palvelua! :D Oletko katsonut Vepsäläisen valikoimista, löytyisikö sieltä teille sohvaa? Esim tämä

    http://www.vepsalainen.com/fi/tuotteet/puutarhakalusteet/olympia-sohva

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Taidankin tulla sinne Helsinkiin tekemään sohvakaupat, sieltä itse asiassa olen ostanut myös olohuoneen sohvaryhmän :) Tuo on kiva sohva, mutta saakos sitä kulmamallina? Kun sen pitäisi olla vielä sellainen :)

      Poista
    2. Nonni, pikajuna Helsinkiin, kiitos! ;) Jos oikeasti asuisimme siellä, niin en keneltäkään muulta ostaisikaan kun sinulta :)

      Poista
    3. Joo, Sannalle vaan. Parempaa palvelua saat etsiä. ;)
      Nyt on nuo kesätyöntekijät aloittaneet hommat ja ikävä kyllä olen itse huomannut saman jutun, että palvelua ei oikein saa. En tiedä onkohan sillä merkitystä...

      Poista
    4. Hih, näin se on vain tehtävä! Ja minun kokemukset olivat ihan vakihenkilöstöltä, mutta varmasti lomat ja sijaiset vaikuttavat asiakaspalvelun laatuun. Vaikka ei kyllä sais ;)

      Poista
  2. Millaisiin kirsikkapuihin päädyit? Olen itsekin lähdössä kirsikkapuuostoksille ja aion kyllä mennä ostamaan ne Viherlandiasta, koska sain viime viikolla huonoa palvelua eräästä toisesta taimia myyvästä liikkeestä..Tuo huono asiakaspalvelu on kyllä harmillista:(

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Heippa SanMa! Ostin Huvimaja-lajiketta, pitäisi tulla isot ja makeat marjat. Kasvaa myös meille sopivan kokoiseksi ja oli tarjouksessakin, käypä katsomassa :) Huono palvelu on aika kallista monelle liikkeelle, nykyään on niin paljon valinnanvaraa, että on helppoa äänestää jaloillaan.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä, että hyvästä palvelusta voi myös maksaa vähän enemmän ja myös niin, että hyvällä palvelulla voi paikata pienet töpeksinnätkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Virheet ei haittaa, jos ne hoidetaan ystävällisesti ja asiallisesti. Välinpitämättömyys ja töykeys on kyllä ikävää, mutta onneksi enemmän saa hyvää kuin huonoa palvelua kuitenkin!

      Poista
  4. Palvelu on kaiken a ja o. Itse sen parissa työskentelevänä ja "erikoistuneena" kiinnitän todellakin huomiota asiakapalvelun laatuun eri tilanteissa. Valitettavasti sain myös nimeltä mainitsemattomassa, ulkomaalaisperäisessä huonekaluliikkeessä juuri viime viikolla Huonoa Palvelua. Tai ts. En sitä ollenkaan. Kolme heppua raitapaidoissa katsoi, kun yksi mies numeroitujen hyllyjen välissä trukilla siirteli tavaraa tai teki jotain muuta todella tärkeää. Kävin pyytämässä yhdeltä hepulta apua, mutta vastaus oli, että kun täytyy nyt olla tässä.. what? Niinku missä? Seistä hyllyn päädyssä? No ei se mitään, odotin aikani ja totesin, ettei oikeasti aio liikuttaa eväänsä siitä hyllyn päästä katsomasta trukkia ja revin paketin auki, jotta sain varmistuttua oikeasta tuotteesta, nostimme ystävän kanssa parikymmenkiloisen paketin kärryyn... ei siinä mitään, ei tartte auttaa..

    Jos olisin tämän nuoren miehen esimies, niin olisi palautekeskustelun paikka..kukas se meidän palkan taas maksaa...

    Kivoja puita olet muuten ostanut! Mullakin omppupuun osto edessä, kun vanha on talvella syöty :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mapsi! Ai että mua niin nauratti tuo sun kommenttisi, niin elävästi kirjoitettu! Ja tunnistan tuon tilanteen. Pitääkin muuten muistaa, syksyllä suojata puut ettei jänöt pääse apajille.

      Poista
  5. Niin samaa mieltä tuosta palvelusta. Monesti on käynyt niin, ettei kukaan viitsi edes sanoa heitä kun liikkeeseen tulee. Sitten kun on suuntaamassa ulos joku myyjä notkuu paikaale ja suvaitsee kysyä yli ystävällisesti oisinko voinut PALVELLA... No et enää tässä vaiheessa, tekisi mieli nonesti tokaista. Onneksi tarjolla on myös todella hyvääkin palvelua ja siitä on kyllä valmis maksamaan, jos sitä tarvii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana, Mari! Tervehtimisen luulisi olevan aika perusasioita asiakaspalvelussa. Monesti on vielä vähän kiire ja ajansäästämiseksikin haluaa myyjän apua. Mutta joo, onneksi on paljon myös hyviä asiakaspalvelujoita, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä asiakas haluaa :)

      Poista
  6. Hei Kertttu, pidän blogistasi jja tavastasi kirjoittaaa suunnattomasti. Nyt kun tytär piipahti ja neuvoi tätä kommentoimista, niin varmaan aina toisinaan kirjoittelen jotain tänne.
    Meillä on hyviä kokemuksia vepsäläiselä, josta olemme hankkineet vaikka ja mitä. Tuttuun myyjään voi ottaa jo etukäteen yhteyttä, ja varata jos tietää mitä haluaa. Pääkaupunkiseudulla saattaa kilpailu olla kovempaa liikkeiden runsauden takia, ja siksi palvelualttius parempaa. Mutta kyllä täälläkin olen joskus ollut myyjälle kuin ilmaa, ja toisinaan on myyjä tiennyt paremmin mitä haluan. Olemme myös käyttäneet puuseppää ja teettäneet mittojen mukaan yhtä sun toista kotiimme. Ei järisyttävän kallista, muttei ilmaistakaan.

    Kesäisin terveisin Sirkku, se joka lähetti meilin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitos Sirkku kommentista, sehän sujui heti ekasta kerrasta mallikkaasti :) Vepsäläinen on kyllä laadukas liike ja jos on luottomyyjä, niin asiointi on erityisen helppoa. Jatkan etsintöjä, kyllä se oikea tulee vielä vastaan :) Ja kiitos vielä kerran meilistä, se piristi kovasti päivääni!

      Poista
  7. Piti vielä kertoa että pariviikkoa sitten etsittiin myyjää joka lopulta löytyi piilosta torkuilta, mutta tämä tapahtuikin rautakaupassa;)
    Sirkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, enpä tajunnutkaan katsoa sänkyosastolta, jos myyjällä oli siellä joku "testaus" käynnissä ;)

      Poista
  8. Thank you! Olen ihan samoilla linjoilla ja liputan käsitystäni aina kun on mahdollista: hyvä asiakaspalvelu on kaiken a ja o! Olen ihan valmis todellakin maksamaan vaikka tuplahinnan jos kaupustelusta jää superhyvä mieli. Ja varmasti palaan uudelleenkin. Äänestän muutenkin jaloillani: jos saan huonoa palvelua, harvemmin palaan samaan paikkaan uudelleen.
    Asiakas ei mun mielestä kuitenkaan suinkaan ole aina oikeassa. Jos asiakas on tyly ja kuttumainen, myyjäkin saa mun mielestäni olla. Mutta jos asiakas on mukava ja vilpitön, hyvän palvelun pitäisi olla itsestäänselvyys.
    Anteeksi tämä vuodatukseni, mutta osuit kirjoituksella aivan naulan kantaan ja oli pakko komppailla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Valentine! Myös asiakkaan pitää olla ystävällinen, mielestäni se on ihan perusjuttuja. Mielestäni asiakaspalvelutilanne on aika tasa-arvoinen hetki, jossa toinen saa ostaa ja toinen myydä. Molemmat hyötyvät :) Eikä ollut mikään vuodatus, vaan tiukkaa asiaa koko kommentti <3

      Poista
  9. Tökeröä käytöstä kyllä!Huonekalukaupoissa ostokset ovat usein hintavia,silloin uskoisi myös sitä palvelua saatavan :/ Onneksi sentään puutarhamyymälässä onnisti ja vieläpä viimeisenä liikkeenäe,ei tarvinut tyhjin käsin kotiin lähteä :)

    Teidän keittiö on kyllä niin wau! Minkä korkuiset yläkaapin ovet ovat?Ylös jäävä tyhjä tila antaa todella raikkaan ilmeen.
    Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellen! Juuri näin, ostokset ovat kuitenkin lähes aina satoja euroja, joten ihminen usein haluaa lisätietoja yns. palvelua myyjältä. Puutarhamyymälässäkin saattaa olla vaikeaa löytää asiakaspalvelijaa, kun tilat ovat niin suuria. Mutta aina kun olen Viherlandiasta löytänyt myyjän, niin asiointi on ollut miellyttävää. Paitsi just sillä oksasaksien ostosreissulla viikko sitten onnistuin säikäyttämään nuoren kesäapulaisen, kun kysyin apua. Se oli aika hellyyttävää ja toinen taisi olla aika ajatuksissaan latomassa ruukkuja hyllyyn ;)

      Yläkaapin korkeus on 70 cm :)

      Poista
  10. Itse sain juuri eilen taimimyymälässä taas huonoa palvelua. En ymmärrä kuinka itse paikan omistaja voi olla niin töykeä. Kauhean vastahakoisesti tuli näyttämään missä on ruusupensaita. Olin vauvan kanssa vaunuilla liikenteessä ja kiertelin ahtailla käytävillä ruusuja etsien ennen kuin kysyin. Eli koitin kyllä olla omatoiminen. Asiakkaat kun on niitä, jotka niitä liikkeitä pitää tavallaan pystyssä niin olisihan se ihan kiva että saisi edes asiallista palvelua, varsinkin kun ei ollut edes mitään ruuhkaa..Pah.. Tulipahan maristua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus, lapsen kanssa on yleensä muutenkin aina muutama rauta tulessa asioilla. Ja ymmärrän, jos on kiire, eikös senkin voi tosi ystävällisesti sanoa. Mutta just tuo välinpitämättömyys on tympeintä. Sä voit ehkä äänestää jaloilla (ja kärryillä) ensi kerralla ;)

      Poista
    2. Totta, aionkin äänestää jaloilla :) Nyt vain jouduin menemään kyseiseen paikkaan olosuhteiden pakosta. ;)

      Poista
    3. Hyvä hyvä, protesti se on pienikin protesti :D

      Poista
  11. No höh! Hyvä asiakaspalvelu ei näköjään ole itsestäänselvyys. Harmillista yrityksillekin - tyytymättömät asiakkaat äänestävät nopeasti jaloillaan. Pienilläkin jutuilla palvelun tasoa voisi nostaa helposti ja asiakkaalle jäisi hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Monesti hyvä asiakaspalvelukokemus syntyy ihan pikkuasiosta, ei siihen tarvita esim. alennusta. Toki joskus isossa ostoksessa muutaman euron pyöristys alaspäin saattaa olla se piste iin päälle ;) Itse otin sen linjan, että en blogissa ala mainitsemaan niitä nimiä, jossa jouduin pettymään. Mutta mielelläni kerron hyvästä asiakaspalvelusta eteenpäin :)

      Poista
  12. Itse asioin viime viikolla eräässä liikkeessä etsiskelemässä ilmapatjasänkyä. Lavalla oli kymmeniä paketteja sänkyjä, ja ilmoituksessa mainostettiin yhden ja kahden hengen sänkyjä. Myyjät olivat tiskien takana, kun etsiskelin heitä ja kun yritin nostella paketteja etsiäkseni yhden hengen sänkyä, ei kukaan auttanut. Hain myyjän paikalle ja kysyin onko yhden hengen sänkyjä jäljellä ja sain erikoisen vastauksen "Ootko kattonu tuosta pinosta kaikki? Jos siinä ei oo, niin sitten ei varmaankaa oo." Siis wtf? Eikö myyjän tehtävä ole katsoa asiakkaalle onko kyseistä tavaraa ollenkaan. Tän episodin jälkeen myyjä käveli tiehensä, ei suinkaan koneelle tarkastaakseen saldoja vaan jonnekin muualle. Testasin toista myyjää ja sama juttu, ei mitään apua. Hermot meni. Itsekin olen asiakaspalvelussa töissä ja jos toimisin noin, saisin varmasti potkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ärsyttävää, jos myyjä ei auta vaan, toteaa tyyliin, että "etsi itse", "ne on kaikki siinä". Sitten asiakas jää kuin nalli kalliolle seisomaan ja miettimään, että mitähän tässä just tapahtui ;)

      Poista
  13. Mä oon meidän rakennusprojektin aikana törmännyt aika usein tosi huonoon palveluun ja ihmeellisiin ennakko-oletuksiin. Kirjoitin viime syksynä samasta aiheesta jutun http://kotilato.blogspot.fi/2012/09/mielenkiintoinen-myyntitaktiikka.html .

    Mä äänestän aika herkästi jaloillani, mutta välillä tulee tilanteita, että pakko sietää surkeeta myyjää kun on löytänyt tuotteen, joka on "pakko" saada.
    Silloin vähän jurppii. ;)

    Onneksi hyviäkin myyjiä vielä löytyy, mutta tuntuu siltä, että ne alkavat olemaan katoava luonnonvara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postaukseesi liittyen tuli mieleen kokemus viime syksyltä. Tiedustelin kotiinkuljetuksen mahdollisuutta huonekaluliikkeen pakettiautolla, niin miesmyyjä totesi ensimmäiseksi: "siinä on muuten sitten omavastuu". Siis häh, en kysynyt sitä, vaan vuokrauksen hintaa. Mutta kannataahan se omavastuu budjetoida saman tien, koska jos nainen ajaa pakettiautoa, lopputulos ei ole muu kuin kolari :D

      Poista
    2. Just... Tarttis aina olla joku napakka kommentti tuollaisiin, mutta eivätpä ne tule mieleen silloin vaan vasta myöhemmin.

      Poista
  14. Oltiin eilen kahdessa rautakaupassa ja kummastakaan ei saatu haluamaamme tuotetta huonon palvelun takia.

    Ensimmäisessä mieheni jonotti tiskille kärsivällisesti 15 min. Vihdoin kun hän pääsi tiskille, ilmoitettiin vaan tylysti, että haluamamme tuote kuuluu sisustuspuolelle hänen mielestään. (Olimme etsimässä seinään kiinnitettävän vessan huuhtelujärjestelmää.)

    Seuraavassa paikassa myyjä ei tiennyt sitten yhtään mitä etsimme, vaikka sai tarkat tiedot meille käyvistä laitteista.

    Mies aivan hiilenä tämän jälkeen ja minä sitten vieressä sijaiskärsijänä. =D

    Lopputulos oli se, että tilaus lähti netin välityksellä. Ihan hullua touhua.

    Koen myös, että jos en saa palvelua, tai jos se on huonoa, vaihdan mielummin paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, rautakaupat! Ihan oma tieteenalansa ;) Tuo on tosi hyvä pointti, jos ei halua asikaspalvelua, voi tilata netistä. Yleensä sinne liikkeeseen mennään juuri näkemään tuote livenä ja saamaan palvelua ostokseen!

      Poista
  15. Olen meinannut laittaa laittaa palautetta monelle huonekaluliikkeelle, että onko heidän konseptinsa jotenkin muuttunut kun enää ei palvella. Myyjät istuu tiskin takana rivissä kuin kanat orrella. Vahingossakaan kukaan ei tule kysymään, että voiko auttaa. Ja jos itse kysyy, että missäpäin sitä ja tätä niin käden viittauksella vaan neuvotaan, että tuollapäin. Vepsäläiseltä ja Askosta olen saanut parasta palvelua.

    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole ihan yksin näiden kokemusten kanssa! Yllättävän paljon on huonoja asikaspalvelukokemuksia, mutta onneksi on myös liikkeitä, joihin voi luottaa :)

      Poista
  16. Mä taas en ole saanut Vepsäläiseltä oikeastaan kertaakaan hyvää palvelua. :( Se on tosi harmi, sillä yleensä olen etsimässä jotain tiettyä ja jos miellyttävän löydän, sen ostan. Täällä meidän kaupungissa ei edes tervehditä, saati kysytä tarvitsenko kenties apua. Joskus tuntuu että parempaa palvelua saa jos puhuisi venäjää (ja ostaisi paljon kerralla).

    Esimerkiksi viime viikolla rikoin yhden punaviinilasin ja kävin Pentikiltä hakemassa uuden rikkoutuneen tilalle. Myyjä ihan kolmeen kertaan varmisti että otanko ihan oikeasti vain yhden? Siis yhden?? Kyllä, otan yhden koska rikoin yhden. No mä paketoin sulle sitten tän yhden.. Jäi vähän paha maku tuostakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kokemukset kaupoissa on aina vähän harmittavia. Tervehtimättömyys on töykeää, eikä kenenkään ostokykyä pitäisi arvioida kansalaisuuden tai minkään muunkaan seikan perusteella. Ens kerralla treenaat venäjän alkeet ja katsot kuinka käy :D

      Poista
  17. Minusta tuntuu taas, että huonekaluliikkeissä saa palvelua liiankin kanssa, eli niissä ei saa rauhassa katsella :D

    Mutta puutarhamyymälöitä manasin just miehellekin, että niissä ei saa palvelua! Viikko sitten kävin puutarhamyymälässä ja kerroin myyjälle minkälaiseen paikkaan haluan kukan. Myyjä ei osannut suositella mitään ja kun kysyin eräästä kukasta, että menestyykö se kertomissani olosuhteissa niin myyjä vakuutteli, että menestyy. Noh, sain myöhemmin kuulla äidiltäni, että kukka ei todellakaan menesty siellä mihin olin sen istuttanut ja netistä löydetyt hoito-ohjeet oli samaa mieltä. Kylläpä ärsytti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innokkuus on kuitenkin ehkäpä pienempi pulma kuin välinpitämättömyys. Useimmat jättävät rauhaan, kun sanoo olevansa vain katselukiertoksella :) Harmi juttu nuo väärät ohjeet. Minä ainakin luotan puutarhakaupassa myyjän joka sanaan, kun omat taidot ovat vielä niin vaillinaisina. Käypä antamassa palautetta jos jaksat, luulisi selkeästä virheestä saavan jonkin hyvityksen...?

      Poista
  18. Huono asiakaspalvelu kyllä saa minutkin kääntymään kannoillani ja harvemmin enää toiste edes kehtaa mennä kokeilemaan. Mieluummin menen aina sinne, mistä sitä saa, oli hinta euron tai pari kalliimpi.
    Oon pistäny itekki merkille että huonekaluliikkeissä on monesti tätä ongelmaa ettei myyjät viitsi tulla itse asiakkaan luokse vaan asiakkaan on mentävä tiskille kysymään apua. Ja toinen huonon asiakaspalvelun paikka on myös minun kohdalla usein ollut rautakauppa. Kai ne myyjät siellä ajattelee että nyt on rouva eksyny väärään kauppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä! Onneksi nykyään on niin paljon valinnanvaraa, että voi suosiolla mennä muualle. Rautakaupat ovat monesti mahdottomia jo siinä, että myyjää ei meinaa löytää millään. Jos isompia asia on, niin ajanvaraus on hyvä vaihtoehto. Mutta ei sitä ihan naulojen ostoa varten viitsisi aikaa varata ;D

      Poista
  19. Voi kuinka tärkeää se hyvä ja tehokas palvelu tänä päivänä olisi! Olin itse aikoinaan asiakaspalvelutyössä opiskeluaikana ja muistan kuinka tärkeää se siinä puljussa oli, koulutusta koulutuksen perään ja joka kuukausi vierailulla kävi salashoppaaja testaamassa myyjiä. Olen tuohon kehnoon asiakaspalveluun törmännyt nimenomaan huonekaluliikkeissä, jossa sitä palvelua todella odottaisi eikä huvittaisi juosta myyjien perässä. Tosin Suomenojan Isku on tässä poikkeus, palvelua tuntuu aina saavan enemmän kin tarpeeksi. Kaikissa vertailuissa Yliopiston apteekki vetää aina pisimmän korren, eikä kyllä suotta! Jopas tästä tuli pitkä sepustus ;) Kiitos kivasta blogistasi, ilo lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myymälöiden välillä on isoja eroja sekä saman ketjun liikkeillä eri kaupungeissa. Ehkä liian helposti oletetaan asiakaspalvelutaitojen olevan hallussa, vaikka todellisuudessa koulutusta tarvitaan. Kiitoksia R mukavasta blogipalautteesta :)

      Poista
  20. Voi kuinka tärkeää se hyvä ja tehokas palvelu tänä päivänä olisi! Olin itse aikoinaan asiakaspalvelutyössä opiskeluaikana ja muistan kuinka tärkeää se siinä puljussa oli, koulutusta koulutuksen perään ja joka kuukausi vierailulla kävi salashoppaaja testaamassa myyjiä. Olen tuohon kehnoon asiakaspalveluun törmännyt nimenomaan huonekaluliikkeissä, jossa sitä palvelua todella odottaisi eikä huvittaisi juosta myyjien perässä. Tosin Suomenojan Isku on tässä poikkeus, palvelua tuntuu aina saavan enemmän kin tarpeeksi. Kaikissa vertailuissa Yliopiston apteekki vetää aina pisimmän korren, eikä kyllä suotta! Jopas tästä tuli pitkä sepustus ;) Kiitos kivasta blogistasi, ilo lukea!

    VastaaPoista
  21. Minulla on ihan yhtä huonoja kokemuksia Jyväskylän huonekaluliikkeistä. Yleensä ei saa mitään palvelua. Kaluste10 on tosi aina ollut poikkeus. Siellä on aina ollut palvelu kohdillaan. Eivät tule varsinaisesti tyrkyttämään, mutta henkilökunta on näkösällä ja jos apua haluaa niin sitä heti kyllä saa.

    Viherlandiasta on mullakin vain hyviä kokemuksia.

    VastaaPoista
  22. On varmaan jotenkin kirjoittajan mieltä kutkuttavaa ja oman arvon nostoa kirjoittaa tyyliin " olisinhan minä ostanut kalliin huonekalun, mutta kun myyjää ei kiinnostanut myydä...". Jokainen normaalin elämänkokemuksen omaava ihminen ymmärtää mitä kirjoittaja tuolla hakee ja että kyllä ne myyjät oikeasti haluavat ja osaavat myydä. Mutta sitten on jo lähes rikos jos kirjoittaa, että: "etsin liikkeessä kaksikymmentä minuuttia myyjää enkä löytänyt". Kyllä siinä blogin pitäjä jo nolaa itsensä pahasti. Näistä kirjoituksista menee teho kokonaan pois jos ei pysy totuudessa.

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...