tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kotona

Heippa!

Kiitos mahtavista vinkeistä lapsen design-henkiseen kummilahjaan. Hienoja ideoita, palaan niihin vielä ihan oman postauksen muodossa. Me tulimme juuri pieneltä reissultamme, kivalta matkalta on myös  niin ihanaa tulla kotiin. Matkustamisessa on vain kaksi huonoa puolta: pakkaaminen ja purkaminen. Tuo jälkimmäinen vaihe on vielä tekemättä. Mutta ehtiihän sen.. ;)


Kaupunkilomissa tuppaa olemaan sekin puoli, että tavaraa on tullessa enemmän kuin mennessä.  Ehkäpä huomaatte, että yksi haaveilemani pieni sisustusunelma on toteutunut. Sisustushommat ovatkin olleet vähän sivuosassa, mutta nyt on luvassa onneksi edistystä silläkin saralla. 


Koiraihmiset tietävät, että kukaan ei ole onnellisempi kotiinpaluusta kuin karvainen ystävä. Pihan rikkaruohot olivat villiintyneet muutamassa päivässä ja kukat kärvistelivät helteessä. Nyt pyykkien ja matkalaukun kimppuun, vastaan viimeistään aamulla kommetteihin. Koti se on maailman paras paikka. 

Palataan taas!

15 kommenttia:

  1. Hei!
    Olen uusi lukija. Ihana koti sinulla!

    Tiedätkö tuon valkokukkaisen kasvin nimen? Todella kaunis maanpeitekasvi (?).

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Hei Elina ja tervetuloa! Voi itku, kun olen niin surkea kasvien nimissä?! Olisiko se jokin lumi -alkuinen ollut? En kyllä nyt muista, mutta voin yrittää ottaa selvää. Kaunis se on joka tapauksessa!

      Poista
    2. Sain ystävälliseltä lukijalta vastauksen. Se on lumihiutale.

      Poista
  2. Innolla odotan tulevia kesälomareissuja ja automatkoja :) Koti on maailman paras paikka <3 miten ihana onkin sitten tulla reissusta kotiin ja omaan sänkyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäreissut ovat ihan parhaita ja kotiin on niin ihanaa tulla :) Ja juuri se oma sänky on maailman paras!

      Poista

  3. Lumihiutalehan tuo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mihin joutuisinkaan ilman fiksuja lukijoita! :)

      Poista
  4. Hih, käpäisitköhän pääkaupungiseudulla ja Helsingin hauskimmassa kaupunginosassa samalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Siellähän me! Mistäs arvasit? Vai seuraatko Instagramia, sinne taisin ladata yhden kuvan reissusta ;)

      Poista
    2. Oikein siis taisin nähdä minäkin kaupungilla käppäillessä (alekierroksella). Miehelle totesin, että tuo ohi mennyt nainen näytti modernisti kodikkaalta, mutta se ei kyllä asu täällä. Vielä(kään) ei mies lue ajatuksia (eikä samoja blogeja) kun ei ymmärtänyt siltä askelmalta mitä tarkoitin :)

      Poista
    3. Mahtavasti sanottu: "nainen näyttää modernisti kodikkaalta"! Kylläpä alkoi hymyilyttämään. Siellä tosiaan olin parin päivän visiitillä, pikkuisen shoppailua, sukulaisvierailuja ja huvipuistoilua :)

      Poista
    4. Bongasin ihan livenä sinut ja totesin myös miehelleni, että tuo taisi olla yksi bloginainen! Ja siinä ohi mennessämme huikkasit tytöllesi juuri jotain ja jos oikein kuulin niin tytölläsi on kyllä todella kaunis nimi. Huvittavaa tässä bongauksessa on kuitenkin se, että kiertelen melko ahkerasti Jyväskylän sisustusliikkeissä ja todennäköisempää olisi kenties törmätä täällä kotiseudulla kuin päivän retkellä Helsingissä ;)

      Poista
    5. Maailma on kovin pieni! Nykäise ensi kerralla hihasta :)

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...