sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Roosaa ja minttua terassin sisustuksessa



Hempeän roosa ruukkuruusu sai minut kaipaamaan lisää pastellisia värejä terassille. Betonilla oleva lattiapinta on aika kova ja sen vastapainoksi on kiva tuoda lempeitä sävyjä. Rouheutta tulee myös Clas Ohlsonin teräskorista, ostin sen samalla reissulla kun mintun värisen torkkupeiton ja servetit. Roosat tyynynpäälliset olivat meillä jo valmiiksi ja kaivoin ne kaapista käyttöön. 


Kubus bowl on päässyt servettiselineeksi ja tämä pienempi koko on oikeastaan aika passeli siinä käytössä. Ulkona tarvitaankin servettejä, sillä terassilla herkutellaan välipaloina hedelmiä ja jäätelöä. Uusin suosikkiherkkuni on muuten värikoodattu sopimaan sisustukseen: minttusuklaa-Kingis purkissa. Ihan mielettömän hyvää. 



Ruukkuruusun kyljessä oli ostohetkellä taikasanat "long lasting", saapa nähdä mitä se tarkoittaa tämän hönöhortonomin käsitelyssä ;) Tuolit ovat Ikean tuttuakin tutummat Vågöt, hirmuiset helpot ja mukavat käytössä. Edelleen terassin haavelistalla on polyrottinkisohva, täytyy katsella juhannuksen jälkeisistä alennusmyynneistä sopivaa. Jos sellainen löytyy, Vågot saavat siirtyä etupihalle. 


Terassin pikkupöytä on niin ikään Ikeasta. Ostohetkellä harmittelin sen ja nojatuolien pietä värieroa, mutta nyt joko silmä on tottunut tai aurinko tasoittanut värieron.


Muratit ovat ottaneet kasvuspurtin varrellisten tuijien juurella, en siis ole ihan toivoton kasvien kanssa! Odotan, että niistä tulee oikein tuuhea ja kauniisti laskeutuvat kasvusto yksinkertaisen ja modernin tuijan ympärille. Terassin kokonaisuus kaipaa vielä mattoa, mutta en voi sitä ostaa ennen kuin sohva-asia ratkeaa. 


Tällä tyypillä on ollut tänään kuumat oltavat! Välillä Hugo makaa retkotti suorassa auringonpaisteessa, välillä taas viilenteli itseään varjossa. Toivottavasti kaikki eläinten omistajat muistavat myös lemmikkien  raikkaan juomaveden ja ovat tarkkoja autoon jättämisen kanssa. 

Tänään on ollut ihana, aurinkoinen  ja superlämmin päivä. Ilmalämpöpumppu on osoittautunut oivaksi hankinnaksi, meillä on sisällä sopivan viileää ja raikasta. Viime kesänä sitä ei juuri tarvittu ja ehdimme jo miettiä, kannattiko se ostaa ;)

Miltä näyttää? Toimiiko roosa ja minttu yhdessä? 

18 kommenttia:

  1. Ihanan herkullinen väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
  2. Toimii,ihana kaksikko! Facebookin puolella sinulla oli ihana kesähattu,osaatko neuvoa mistä sellaisen löytää?
    Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Ellen! Olen saanut hatun lahjaksi, mutta sisällä oli merkintä K-Citymarket. Kurkkaapa sieltä! Ihanaa marimekkohenkeä siinä on ja todellinen hellepäivän ilo :)

      Poista
  3. Voi, voikun täälläkin olisi ilmalämpöpumppu, sillä sisälläkin on niin kuuma. No, se on näitä 70-luvun talon iloja. Verhotkin auttaisivat näin ens alkuun! :) Tykkään terassin väreistä, niin hempeitä!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että pidät ainakin roosasta :) Ilmalämpöpumppu on kyllä aika luksus näillä keleillä!

      Poista
  4. Hei. Kivalta näyttää! Tiedustelisin, että onko tuo pikkupöytä tämän kesän mallistossa Ikealla...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ostin pöydän viime kesänä, mutta sitä näyttää olevan edelleen myynnissä: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/90174642/

      Poista
  5. Toimii!! Niin iloinen väripari! Meille kotiutui eilen vihdoin myös nuo vågöt. Ihan hintansa väärtit kyllä ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Vågot on kyllä edulliset ja monikäyttöiset :)

      Poista
  6. Tosi ihana yhdistelmä! :) Torkkupeitto on kyllä niin täydellisen värinen, nappaan heti tuollaisen kun olsonille pääsen! :)

    VastaaPoista
  7. Todella herkullinen väriyhdistelmä :) Hypistelin myös keväällä tuota teräskoria, mutta silloin se vielä jäi kauppaan... Ehkäpä sen voisi käydä sittenkin ostamassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Miia! Ostin korin alunperi hiekkaleluille, mutta en ole raaskinut vielä siirtää sitä siihen käyttöön :) Monikäyttöinen kapistus tuo on kyllä, sopii sisälle tai ulos.

      Poista
  8. muutaman hetken olen blogiasi lukenut ja nyt siis enemmän tai vähemmän koukussa :) - sisustustyylisi on hyvinkin mieleeni.

    sellainen tuli mieleen kysyä, että miten tuo teidän vaatehuoneen liukuovi toimii tuolla makkarissa? Meneekö se seinän sisään vai sinne vaatehuoneen puolelle? Mistä liukuovi on ostettu? Meillä on alkamassa rakennusprojekti, huh...monta yksityiskohtaa mietittävänä. Tällä hetkellä vaatehuoneeseen on piirretty tavallinen ovi, mutta jotenkin tuollainen satiinilasinen liukkari näyttäisi aika kivalta ja keveältä.

    Ihanaa ja aurinkoista kesää ja kiitos inspiroivasta blogista!

    Yt. Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Salla ja tosi kiva kuulla, että tykkäät jutuistani. Meillä vaatehuoneen liukuovi menee vaatehuoneen sisäpuolelle. Olen tykännyt sen kivan kevyestä ilmeestä ja siitä, että valo kuultaa sen läpi kauniisti. Meillä ovi tuli muiden kiintokalusteiden mukana.

      Aurinkoista kesää sinnekin!

      Poista
  9. Ihan superihana kokonaisuus, mutta nyt heräsi kyllä mielenkiinto tuota pientä ihanaa pöytää kohtaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sonja ja kiitos! Pikkuinen pöytä on Ikeasta ja tässä tiedot: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/90174642/

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...