sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Asuntomessut 2013: yllättäjätalo Talvipalatsi

Mukavaa sunnuntaita!

Puolen vuoden bloggaamisella olen saanut MacBook Airini kovalevyn tupaten täyteen valokuvia. Koska uusien kuvien siirtäminen ei onnistu, otetaan vielä pieni katsaus Hyvinkään asuntomessuille. Yksi yllättäjätalo oli Mammuttihirren Talvipalatsi. Modernin tyylin rakastajana hirsitalot eivät ole olleet minulle mikään "juttu", mielikuva niistä on enemmän maalaisromanttinen huvilakoti tai kesämökki. Niinpä astellessamme sisään Talvipalatsiin eivät odotukset olleet ihmeelliset. 


Keittö on Puustellin ja sen läpi pääsee kulkemaa eteisestä ruokailutilaan. Pidin linjakkaasta ilmeestä ja avohyllyistä. 



Ruokailutilan sisustuksessa on yhdistetty modernia ja perinteisempää tyyliä. Eamesin tuolit ja betonikantinen pöytä näyttivät yhdessä upeilta. Ruokapäydän päällä olevissa valaisimissa ei oltu omimmassa tyylissäni, mutta hirsitalon henkeen nämä sopivat kauniisti. 




Olohuonetilassa jatkui sama linja  pehmeiden tekstiilien ja kovan betonin yhdistelmä. Sohva on Adean.


Vanhaa, uutta, kovaa ja pehmeää. Sisustus on muodostettu hyvin kerrostukselliseksi. 


Yksi talon suosikkihuoneita oli tämä työhuone, jossa mentiin lempiväreilläni valkoisella, mustalla ja harmaalla.






Televisiohuoneessa huomio kiinnittyi nahkaiseen lepakkotuoliin ja taljaan.


Tätä samaa tapettia suunnittelin oman työhuoneen tai elokuvahuoneen seinään, mutta nössö mikä nössö, kun en valinnut ;) Mielestäni valoissa ja vaaleassa tilassa se näyttää upealta!


Lastenhuonetta piristivät valkoiset ja vaaleanpunaiset nahkarahit, jotka näyttivät ihan pomppupalloilta!


Koululaisten huoneen sisustus noudatti työhuoneen kanssa samaa linjaa. Harmaat laskosverhot toistuvat sielläkin, tekstiiliparinaan Ikean Stockholm rand-matto. Artekin Rocket jakkarat ja Innojok-valaisin kruunaavat kokonaisuuden.


Toisella seinällä on AVAroomin kerrossänky.



Vanhempien makuuhuoneessa vallitsi rauhallinen tunnelma. Muhkea petaus kutsui pötkähtämään sänkyyn ja pienet kädenjäljet seinällä kertoivat eletystä elämästä.




Vaatehuonetta ei oltu vielä sen kummemmin kalustettu, mutta viiden neliön tilaan saa kyllä mukavan walk in closetin.


Ulkoisesti Mammuttihirren Talvipalatsi on moderni ja yksinkertainen. Tämä talo on yksi asuntomessujen myynnissä olevista kohteista. 


Itse pidin monesta elementistä, mitä tämän talon sisustus piti sisällään. Mikä on sinun arvioisi? Kolahtaako hirsitalo? Oliko sisustus onnistunut? 

Nyt mukavan sunnuntaipäivän viettoon ja pohtimaan ulkoisen kovalevyn tai muun tallennustilaratkaisun hankintaa :) Kaunista päivää!


36 kommenttia:

  1. Kuviesi perusteella kolahti kyllä todella! Ei vastannut myöskään minun kuvaani hirsitalosta, toteutus on aivan ihana ja lämmin. Myös sisustuksesta tykkään ja keittiö on yksi kivoimmista viime aikoina näkemistäni. Mun tyylihän ei sisustuksessa ole niin selkeän moderni kuin sulla, oikeastaan just tämän talon tyyliä eli moderneja ja perinteisiä elementtejä sekoitettuna, vaalealla yleisilmeellä. Joten tuli tunne, että tämä talo voisi vaikka olla oma koti. Kiitos kun pääsin vierailulle sun kauttasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, koko talo oli aika "zubimainen". Mutta myös minua miellytti pehmeän moderni tyyli, jota talo edusti, kokonaisuus oli sopivan vaihteleva :) Mukavaa, että tykkäsit postauksesta!

      Poista
  2. Itsekin tykkäsin tästä talosta. Tosin aiemmin en ollut nähnyt kuin Dekossa olleet kuvat, joten kiitos näistä kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Dekon kuvat eivät antaneet ihan oikeutta tälle talolle. Tai ehkä se oli juuri hyvä juttu, sillä pääsin yllättymään näin positiivisesti :)

      Poista
  3. Dekossa olevat kuvat herättelivät jo vähän mielenkiintoani, joten oli kiva nähdä taloa enemmänkin. Tällä kertaa täytyy tosin todeta, että pidän ulkopuolesta paljon enemmän kuin sisustuksesta. Mutta ilman muuta käyn myös tässä talossa messuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannataa käydä paikan päällä, raikas kokonaisuus mielestäni :)

      Poista
  4. Kuvien perusteella sisustus vaikuttaa oikein onnistuneelta, vaikka hirsiseinät tuovatkin sisätiloihin kieltämättä vähän mökkitunnelmaa. Taloa täytyy ehdottomasti käydä katsomassa, jos jaksamme lähteä asuntomessuille ensi viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirsiseinät antavat oman säväyksen, mutta sisustus ei ollut mökkimainen. Suosittelen kyllä asuntomessuvisiittiä :)

      Poista
  5. En ole minäkään oikein hirsitaloista hirveesti innostunut, mutta tämä oli oikein kiva, ja kauniisti sisustettu. Kolahti kyllä! Hienot kuvat olit ottanut, kiitos.

    PiiaTuuli

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia Kerttu : ) Sellainen rennon moderni tämä talo ja selkeä
    ulkopuoleltakin. Keittiö on kyllä kaunis ja erityisesti tykkään siitä
    ruokapöytä+tuoli-yhdistelmästä ja vanhasta kaapista taustalla.
    Mukavaa viikonloppua toivotellen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos Päivi! Samoja elementtejä minäkin ihailin!

      Poista
  7. Tosiaan kivaa kerroksellisuutta ja yllätyksiä tässä talossa. Itseenkin kolahtaa ennemmin modernit kodit, mutta omassakin kodissa olen höystänyt modernia vanhalla ja pehmeällä. Mutta hirsitaloa täytyisi silti miettiä tovi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen kesähuvilahirsitalo olisi oikein hyvä, ison järven rannalla tietenkin ;)

      Poista
  8. Minua on viime vuosina alkanut kovastikin kiinnostamaan hirsitalot. Niissä on sellaista pehmeää viihtyisyyttä, mitä esim. kivitaloissa kaipaan. Ei kaikumista, ei julkitilamaisia tunnelmia. Viime vuonnakin messuilla yksi miellyttävimmistä sisustuksista oli http://www.asuntomessut.fi/tampere-2012/villa-harmony

    Eli moderni hirsitalo kelpaisi mainiosti tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirsitalon puolta pitää myös sen puhtaus, moni allergikko päätyy nimenomaan hirsitaloon. Mukavaa, että saamme ihailla messuilla monenlaisia toteutuksia.

      Poista
  9. Hienot kuvat! Onko tietoa, mistä betoniset ruoka- ja sohvapöytä ovat kotoisin? Molemmat ovat mielestäni tosi upeita. Tykkäsin myös työhuoneen tapetista, mutta se varmaankin vaatii ympärilleen paljon valoisaa tilaa (jota ei siis ole).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Olen oikein pohtimalla pohtinut, mistä betonihuonekalut olivat, mutta nyt en muista. Olisikohan joku muu viisaampi?

      Poista
    2. Betonihuonkalut ovat Perobasta...

      T. Heidi (yksi Talvipalatsin sisustajista ;D )

      Poista
    3. Kiitos Heidi! Te olette tehneet Talvipalatsissa upeaa työtä!

      Poista
  10. Hieno postaus ja hyviä kuvia. Mielenkiintoinen sisustus, itse pidin kovasti tästä. Mielenkiitoa tuo se, että hirsien kanssa on käytetty hyvinkin modernia mustavalkoista sisustustyyliä. Olohuoneen sohvapöytä oli hieno. Mielestäni tallaiset seinät valkoisena ei ole ollenkaan pahat. Tavallaan erottuu massasta edukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SH! Samoilla linjoilla ole kanssasi, perinteinen ja moderni kulkevat kauniisti yhdessä tässä kohteessa!

      Poista
  11. Tykkäsin kyllä! Erityisesti tuo makuuhuone on mieleen ja betonipinnat on upeita! :) Sinulle olisi haaste blogissani Kerttuseni! :*)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa, meinasin kirjoittaa makuuhuoneen kohdalle, että Inspired by loven sannamainen makkari :D Mutta ei se olisi siis pieleen mennyt! Kiitos haasteesta! (Olen ollut surkea näiden toteuttamisessa, mutta yritetään).

      Poista
  12. Kiitos kauniista kuvista Kerttu! Olin itse mukana sisustamassa tätä kohdetta ja on aina mukava saada hyvää palautetta työstään:) Betoniset huonekalut ovat Perobasta Helsingistä ja tilattavissa omilla mitoilla. Kiitos kivasta blogista! Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tiedosta Anu ja mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Saatte olla ylpeitä työstänne, hieno lopputulos!

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! (Nyt vasta muistin tulla katsomaan, josko joku olisi tiennyt vastauksen...) Hauskaa kesää!

      Poista
    3. Osaako kukaan sisustajista sanoa tuon ihanan hirsitalon ruokapöydän päällä olevien lamppujen alkuperää? Aivan ihanat, mistä ne ovat? :)

      Poista
  13. Mahtavaa! Upea! Moderni, mutta silti pehmeä niinkun varmaan moni edellä on jo kommentoinut. Tässä se sitä, mitä olen itse mielessäni suunnitellut, en siis kotiimme, mutta läpitalven asuttavaan mökkiimme järven rannalla. Tästä saan siis roimasti uusia ideoita ja selkeyttä jo olemassa oleville suunnitteluillemme ;) -PaJa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea juttu! Teille on tulossa varmasti aivan mahtava mökki, onnea suunniteluun ja toteutukseen!

      Poista
  14. Tykkään todellakin! Kiitos upeista kuvista, itse kun en paikanpäälle pääsekkään. Hirsitalo on meidän perheen unelma, toivon mukaan joskus toteenkäyvä. Sisäilma on niissä jotain ihan muuta kuin perinteisissä taloissa, siitä taas kokemus kun vierailimme tuttavamme luona viikonlopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! Sisäilma on näissä todella laadukas ja hauskaa, kun on näitä vähän modernimpejakin hirsitalototeutuksia. Toivottavasti unelmanne toteutuu!

      Poista
  15. En tiennytkään olevani hirsitaloihminen ennen kuin kävin tässä talossa :D . Aivan ihana kohde! Sisustus oli kokonaisuutena messutaloista eniten omaan makuuni - modernia, vaaleaa, kodikasta. Ja niin monen monta ihanaa yksityiskohtaa! Otin hirmuisen määrän kuvia sisältä omaan ideakansioon talletettaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta, ihan samaa minä ajattelin. Hyvä, ettei jätetty koko kohdetta välistä, kun yritimme optimoida ajankäyttöä. Tässä kodissa on paljon inspiraatioita ammennettavaksi!

      Poista
  16. Otin aika monta yksityiskohtakuvaa juuri täältä ja siellä oli tosiaan paljon silmiä hivelevää :)

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...