keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Siitähän tulee leikkimökki!

Heippa taas!

Pihallamme on ollut tänään sutinaa, kun pikkuprinsessalle on rakennettu linnaa leikkimökkiä. Huomenna päästään jo viettämään harjakaisia, hauskaa! Mökista tulee varmasti todella mieluisa  leikkipaikka ja itse pidän kovasti sen modernista ulkoasusta. Takakulmassa näkyvä kolo on ikkunan paikka ja samanlainen korkea pystyikkuna on myös vastakkaisessa kulmassa. Ikkunat tuovat luonnonvaloa ja antavat ilmettä. Ulkopinta on samaa leveää lankkua kuin talossamme. Pian pääsemme maalaamaan sekä taloa että mökkiä, värisävy näissä on samanlainen. 


Tytär tarkensi leikkimökin sisustuksen väritoiveita ja esille nousivat kulta, valkoinen ja vaaleanpunainen. Ensireaktioni oli, että "ounou, miksi edes kysyin!". Mutta, hänellehän mökkiä tehdään. Lisäksi maalia saa kaupasta ja prinsessavaiheen taituttua voimme sutia mökkiin seuraavia mielivärejä. Jos itse olisin saanut päättää, olisi sävymaailma ollut valkoinen, musta ja keltainen. Tällä kertaa mennään kuitenkin tyttären ehdoilla. Kerroin Moderni leikkimökki kierrätyshengessä-postauksessa, että haluaisin kalustaa leikkimökin kierrätystavaroilla. Nyt olen saanut lasten pöytäryhmän (ja mahdollisesti myös kultamaalin jämät) naapurilta, pari pikkujakkaraa ystävältä ja  maton vaarin vintiltä. Ostin tänään hiomapaperia ja kalusteet tulevat saamaan uuden maalipinnan. Tein huippulöydön tänään Kaluste10:n poistopisteestä ja ajattelin tapetoida takaseinän.  En tiedä miten hyvä idea se on, mutta pysyy sen ajan kun pysyy. 


"Isi katso, minulla on kultainen rusettipanta!" Jotenkin tämä viittä vaille neljän vanhan neidin elämä on niin suloista. Korut, kimallukset, rimpsut ja mekot ovat nyt niin in. Mutta vielä niin lapsentavoin ilman suoritus- tai ulkonäköpaineita. Elämä on leikkiä ja mielikuvitusta täynnä. Kaverit ovat tärkeitä ja kaikki eläimet ihania! Hän ottaa jo itsenäisiä askeleita, kokeilee taitojaan ja rajojaan, puhuu vanhempansa pussiin ja rakastaa ehdoitta. Varpaaseen sattuessa juoksee syliin ja rutistaa lujasti. On vielä niin lähellä monin tavoin. Ja jos nyt hän haluaa saada mökkiinsä kultaa ja vaaleanpunaista, niin sitä sitten laitetaan. Tiedän, että tulen näitä vuosia ikävöimään jälkeenpäin. 

Kumpa lapsilla ei olisi niin kiire kasvaa. 

24 kommenttia:

  1. Prinsessalla on linnaansa varten oikeat vaatteetkin valmiiksipäällä :) Tulee varmasti mieluisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Hei Mari! Prinsessa ei pukisikaan muuta kuin tuon mekon, mutta äiti vähän toppuuttelee :D

      Poista
  2. Tyylikäs blogi. Pysyisipä meidänkin koti tuossa kuosissa. Leikkimökki pitäisi meillekin rakentaa, mutta taloa ei ikinä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Kyllä meilläkin osataan sotkea :) Leikkimökki onkin ihan sopivan kokoinen rakennusprojekti, meille on tullut sekä se että talo avaimet käteen-periaatteella :)

      Poista
  3. Hei Kerttu ja Prinsessa, ihana leikkimökki tulossa! Moderniin leikkimökkiin sopii pinkki ja kulta ihanasti...upeat myös nuo korkeat ikkunat. Tuo on juuri sitä ihaninta aikaa lapsen kanssa. Tosin, itse huomasin sanoneeni usein; nyt on niin ihana aika tyttöjen kanssa, iahn parasta aikaa juuri nyt. Kunnes tajusin että olin sanonut niin 15 vuotta. Mutta prinsessa aika ei tietyn jakson jälkeen enää sellaisenaan palaa. Ihanaa että nautit pienestä prinsessastasi noin paljon. -Sirkku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirkku! Samaa mieltä, paras aika on juuri se meneillään oleva :) Hetkessä eläminen on tärkeä taito!

      Poista
  4. Tuosta tulee takuulla upea linna. Kyllähän prinsessan täytyykin saada päättää palatsinsa sisustuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linna voi olla vähän liioittelua kaikkien muiden paitsi prinsessan mielestä :D

      Poista
  5. "Kumpa lapsilla ei olisi niin kiire kasvaa." - Täysin samaa mieltä :) Lspsuus on ainutlaatuinen ja niin kovin lyhyt aika, vaikka pienen uhmaikäisen koetellessa se ei aina siltä tunnu. Lasten kautta sitä elää vähän itsekin "leikin aikaa".

    Leikkimökkiprojekti vaikuttaa hyvältä. Laittelehan kuulumisia sen etenemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Mari! Samaa mieltä olen kanssasi, lapsen kanssa saa heittäytyä mukaan satumaailmaan uudelleen :) Kerron kyllä, miten projekti etenee!

      Poista
  6. Suloinen prinsessa <3
    Kivaa kun neito saa oman mieluisan linnan (leikkimökin).

    VastaaPoista
  7. Voi miten kiva projekti ja suloinen tuleva mökin asukas! Pitäkää hauskaa - ikimuistoisia juttuja!

    VastaaPoista
  8. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin mittasuhteet. Eka kuva näyttää mökin olevan iso linna, mutta totuus paljastuu vikassa kuvassa.
    Toisaalta linnan/mökin asukas on myös hyvin paljon pienempi, eli hänellä on myös tilaa enemmän.

    Itse vietimme lähes kaikki lomat isovanhempieni luona, jossa oli ennestään jo leikkimökki ja emme saaneet suunnitella sinne mitään. Mutta muistan sen mielikuvituksen määrää, jolla vanhat tavarat ja esineet saivat uuden elämän. Siitä kun saisi pisaran takaisin...

    Ja mitä parasta pienessä tilassa on että se tulee nopeasti myös valmiiksi. Kohta teillä on jo tupaantuliaisetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Koko on 2x3 m eli ei mikään palatsi kuitenkaan! Mutta eiköhän siellä mahdu kivat leikit leikkimään, sehän on päätarkoitus :)

      Poista
  9. Teidän leikkimökkiprojekti kuulostaa kyllä NIIN kivalta! Meilläkin nimittäin on ollut alustavasti suunnitteilla leikkimökkiä pikku-neidille, mutta en ole vielä varma ryhdytäänkö puuhiin vasta ensi kesänä, koska täksi kesäksi olisi vielä niin monta asiaa tehtävänä. Ikävä kyllä täälläpäin on sen verran tiukat kaavamääräykset, että ihan noin hulppeaa mökkiä ei meidän tontille saada rakentaa (ei se tosin varmaan mahtuisikaan ;D), mutta jonkinlainen pikkuinen mökki kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cinnabaria moi! Kuva vähän hämää, koko on tosiaan 2x3 m, sopiva meidän tontillemme :) Kesä se on vuodenkin päästä, meillä siirtyy taas monta hommaa sinne. Mutta ei stressata, eihän <3

      Poista
  10. Ihanaa että annatte prinsessa-asukin itse päättää (tiedän ettei värimaailma aina kohtaa vanhempien ja lapsen välillä...). Odotan innolla lopputulosta. Viettäkää pojektin parissa kivoja kesähetkiä :)

    -Tea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tea! Kuvaan kyllä lopputuloksen! Saa nähdä millainen siirapin ja hunajan sekoitus siitä tulee :D

      Poista
  11. UU! Kuulostaa ihanalta väkertää kasaan prinsessataloa!! Mäkin haluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onhan tämä aika hauskaa hommaa! Mutta lopputulos voi olla ihan mitä vain ;)

      Poista
  12. Juuri postailin meidän leikkimökistä. Leikkimökkiprojekti on ollut kyllä ihana! Äiti sekä tytöt tykkää. Innolla odotan millainen teidän mökistä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tulenpa vastavierailulle hakemaan vähän inspiraatioita viimeistelyyn :)

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...