maanantai 12. elokuuta 2013

Eteisessä

Aika moni meistä ruuhkavuosien ryysiksessä juoksevat tietävät, mitä tarkoittaa "läpsystä vaihto". Sitähän se on, yksi tulee ja toinen menee. Syksy tuo tullessaan uudet harrastukset ja muut menot, joita sitten kirjataan kalenteriin ja yritetään pysyä kartalla. Jotenkin tämä elokuu ja sen tuomat uudet alut ovat minulle todella mieleisiä. Lämpimät päivät ja hämärät illat ovat arjen turvaverkkoa, kevyttä tapaa liukua kesästä syksyyn. 


Edellisen postaukseen liittyen täällä on nuttura jo ihan löysällä ja päätin jättää turhan pohtimisen blogini suhteen vähemmälle :) Niitä asioita tehdään, jotka hyvältä tuntuvat ja joihin aika riittää. Hoksasin myös, että joskus lopputulostakin mielenkiintoisempi on se prosessi, joka siihen johtaa. Miksi siis piilotella kaikkia "making of" -vaiheita?


Eteisemme ei ole blogiin pitkään aikaan päätynytkään, ehkäpä siksi että siellä ei ole sisustuksellisesti tapahtunut uutta. Artekin penkki on lunastanut paikkansa pukeutumisjakkarana. Ainoa twisti, jota tilassa on, tulee tehosteseinän ja valaistuksen yhteistyöstä. Kaikki mahdollinen on piilotettu isoihin liukuovikaappeihin. 


Nyt saa jo vähän iltaisin sytytellä valoja. Yksi valopilkku on myös se, että blogini on kutsuttu VIP-jäseneksi Indiedays Inspiration blogiyhteisöön. Uusi banneri on ilmestynyt paikoilleen, mutta muuten jatketaan samalla linjalla ja välillä yhdessä ihmetellen, että mikäs se linja onkaan :D

Iloista uutta viikkoa!

11 kommenttia:

  1. Onnea hurjasti Vipistä! :) Minkä valmistajan ulko-ovenne muuten on? Ihana sekin niinkuin koko talonne :)
    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!

      Ulko-ovi on Tiivin: http://www.tiivi.fi/app/product/list/-/id/17

      Poista
  2. Kaunis, selkeä eteinen. Artekin ritiläpenkki ja seinävalaisimet kovasti mieleeni. -Tiiti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ei tuota kovasti pääse sisustamaan, mutta onneksi toimii noinkin :)

      Poista
  3. Onnea!!! Kaunis eteinen teillä. Meiltä löytyy myös tuo sama ritiläpenkki eteisestä. :)

    VastaaPoista
  4. ihana tuo pinta tuossa sienässä. ihan kuin paperia. näyttää ihanan kepeältä ja ilmavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tuohon laattaan Kokkolan asuntomessuilla ja tykkään siitä vieläkin :)

      Poista
  5. Minkä merkkiset on noi seinälamput? T. Marika

    VastaaPoista
  6. Minuakin kiinnostaisi mistä nuo seinälamput ovat?:)

    VastaaPoista
  7. Muistatko minkä merkkiset ja tehoiset on eteisen katon upotetut valaisimet?

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...