tiistai 22. lokakuuta 2013

Kysymyksiä ja vastauksia osa 1

Välillä kommenttiboksin uumeniin hautautuu kysymyksiä vailla vastauksia. Siksi halusin tehdä ihan oman kysymyspostauksen, johon on mahdollista jättää blogiini ja sisustamiseen liittyviä kysymyksiä. Yllättäen raksa-aika kiinnosti useampaakin lukijaa. En ole blogissani kovin paljon kertonut rakennusajasta, koska olimme jo vuoden asuneet talossamme kun perustin blogin. Nämä talosuunnitteluun ja rakentamiseen liittyvät kysymykset käsittelen seuraavalla kerralla, sillä sitä varten pitää vähän kaivella arkistoja. Tällä kertaa vastaan sarjaan yleisiä kysymyksiä: 

Mikä on omasta mielestäsi onnistunein postauksesi? 

Olen kirjoittanut noin 400 postausta, joiden laatu vaihtelee valtavasti. Oikeastaan ensimmäinen puoli vuotta meni ihan opetellessa niin aiheiden rajaamista, sopivan henkilökohtaisuustason löytämistä, valokuvaamista ja yleensäkin bloggaamista. Viime kesän aikana tein muutaman onnistuneen postauksen, joiden syntymiseen vaikutti lomalaisen kepeä aikataulu sekä valokuvaamista helpottava luonnonvalo. Toisaalta tykkäsin Feikit sisustusblogit-postauksesta, jossa sain tuoda esille ajatuksiani liittyen bloggaamiseen. Puhtaat valkeat pellavalakanat -postauksen kuvia oli tosi kiva ottaa ja mielestäni se näkyi myös lopputuloksessa. Myös keittiöpostaukset olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan onnistuneita. Uusimmista postauksista Hugo loves Neroko on teksteiltään hyvä, mutta kuvissa olisi ollut parantamista. Harvoin olen tyytyväinen sekä kuviin että tekstiin, mutta tällä postaustahdilla on vain tehtävä itsensä kanssa kompromisseja. 



Mitä huonekaluja toitte vanhasta kodista mukananne?

Meillä meni todella paljon huonekaluja uusiksi muuton myötä. Tyyli selkiytyi huomattavasti verrattuna vanhaan kotiimme, tilaa tuli lisää ja se muutti huonekalujen mittasuhteita ja tarvetta. Oikeastaan isommista meillä on vain elokuvahuoneen sohva, televisiotaso,  sängyt ja tyttären kirjahylly. 

Tämän vuotisten sisustushankintojen hitti ja huti?

Nämä mattoasiat ovat nyt niin tuoreena mielessä, että en voi sanoa muuta kun hutina Elloksen matto ja hittinä Woodnotesin Avenue. Olisi pitänyt uskoa intuitioon ja panostaa kerralla ajattomaan ja mieleiseen valintaan. Onneksi Elloksen matto sai helposti uuden kodin. 



Kuinka paljon olet tänä vuonna käyttänyt rahaa sisustamiseen?

Tarkkaa summaa en tiedä, mutta tuhansia euroja. Isoimmat hankinnat ovat olleet Woodnotesin Avenue-matto, Minja Revonkorven Tasapainoilua -teos, Secto Designin Octo-valaisin, terassisohva, Hay Loop-naulakko ja Muuton Myy-valaisin. Lasketaanko leikkimökin rakentaminen sisustukseen? Tässä pitää huomioida se, että talo on uusi ja sisustus on pitkänmatkan laji. 

Olet kirjoittanut unelmien toteuttamisesta, mikä on unelmasi / tavoitteesi bloggaajana? 

Yksi unelma on jo toteutunut, sillä sain kutsun ensi viikon Gloria Blog Awards-gaalaan, koska te lukijat äänestitte blogiani suosikkisisustusblogikategoriassa. Kympin sakkiin pääsy uudehkona blogina on uskomatonta ja siitä kiitän nöyrästi kaikkia kannustuksen antaneita!  Toivosin, että into bloggaamiseen säilyy ja saisin kehittyä kirjoittajana ja valokuvaajana. Haluan päästä tutustumaan suomalaiseen sisustus- ja blogimaailman paremmin ja verkostoitua alan toimijoiden kanssa. Tavoittelen mieleisiä yhteistyöprojekteja, jotka palvelevat sekä minua että blogini lukijoita. Olisi mukavaa, että voisin rahoittaa bloggaamisella rakasta sisustusharrastustani, kuten nyt jo pienimuotoisesti tapahtuu. Yksi unelma on blogata osana laadukasta portaalia (toki jo nyt tavallaan osana ID Inspirationia, mutta tarkoitan tiiviimpää yhteistyötä) tai sopivan aikakauslehden alla.  Toisaalta voisi olla hienoa joskus tulevaisuudessa yhdistää markkinointi, viestintä, bloggaaminen, sisustaminen, tapahtumien tekeminen, kampanjat ja juonto- ja käsikirjoitustehtävät yhdeksi kokonaisuudeksi. Mutta ne ovat vielä kaukaisia haaveita. 



Mitkä ovat mielestäsi onnistuneimmat ja persoonallisimmat sisustusratkaisusi?

Vaikeaa nimetä jotain vain yhtä. Pidän siitä, että olen onnistunut yhdistämään tuttuja designtuotteita omannäköiseksi kokonaisuudeksi. Tällä hetkellä olen niin iloinen olohuoneemme uudesta ilmeestä Woodnotesin ja 1960-luvun lipaston kanssa. Personallisuutta löytyy kodin tauluista, joissa on esillä sekä valokuvataidetta, grafiikkaa sekä maalaus. 

Tuli tuosta uusimmasta postauksestasi mieleen, että mitkä asiat ovat saatuja / käytettynä ostettuja teidän kodissa?

Huonekaluista vanhoja meillä on lasten keinutuoli, joka on tytön vaarin lapsuudenkaluste. Neidin sänky on saatu edelllisen kodin naapurilta ja Kartell Stone-jakkaran ostin blogini lukijalta. Uusin hankintani on olohuoneen lipasto 60-luvulta, jonka ostin vanhalta työkaveriltani. Se ei ole vielä edes blogiin saakka ehtinyt, mutta pian sen näette :)


Kiitoksia kaikille kysymyksiä jättäneille! Siinä tuli ensimmäinen satsi vastauksia. Mikäli joku asia ei selvinnyt tai uusia kysymyksiä on herännyt, voit jättää pohdintasi kommenttilaatikkoon. Tulikohan tässä mitään uusia puolia esille? Hypätkäähän muuten mukaan Facebookin puolelle. Tänään paljastin siellä mieheni kanssa käymän sisustusaiheisen keskustelun :D

Tunnelmallista iltaa! Minä jatkan takan lämmittämistä, vedän villasukat jalkaan ja keitän iltateet. Kiitos vielä kaikille mattoasiaa kanssani fiilistelleille <3

10 kommenttia:

  1. Isot Onnittelut Kerttu sinulle Blogi gaalaan pääsystä :) Olet menestyksesi ansainnut, blogisi on todella kaunis ja raikas. Seuraan sitä jatkuvasti, vaikken muita sisutusblogeja luekaan... Terkkuja <3

    VastaaPoista
  2. Onnea täältä minultakin!
    Yhdyn edelliseen kommenttiin:)

    VastaaPoista
  3. Voi Kerttuli, ihanaa, että sut on äänestetty gaalaan. <3 Sinne kuulutkin muru. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kun olet mukana gaalassa - nyt pidetään peukkuja että myös palkinto tulee!

    VastaaPoista
  5. Onnea vielä täältäkin! huippujuttu! :)

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtavaa Kerttu, huimasti onnea! :) terkuin P

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...