keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Rento kattaus ja ihana ilta

Pääsin mukaan Indiedaysin ja Arabian kampanjaan, jossa etsitään Suomen kauneinta kattausta. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta! Osa postauksen astioista on kuvauslainassa ja osan sain Arabialta tätä kampajaa varten. Tavoitteena oli tehdä kattaus, joka yhdistää eri sarjoja ja tuo myös väriä pöytään.  Nyt oli mahdollisuus astua pois tutusta ja kokeilla jotain uutta ja erilaista.  Olen tunnelmoinut syksyä ja luvannut pitää entistä parempaa huolta ystävistäni. Tässä on tarina ystävyydestä ja ruuhkavuosissa rullaavasta elämästä. Ota mukava asento ja tervetuloa mukaan!
***


Syystuuli vihmoo ja  lokakuu pakottaaa lämpötilaa yhä alemmas. Ilta jo hämärtää. Emäntä touhuaa keittiössään ja viimeistelee kattausta ja tarjoiluitaan. Tämä ilta on omistettu ystävyydelle ja hyvälle ruualle. Ei kiirettä tai stressiä. Takka ritisee ja antaa lempeää lämpöä. 



Ovikello soi ja eteisessä annetaan lämpimät halaukset.  Pohditaan ja päivitellään, että kauanko siitä viime kerrasta oikein onkaan aikaa! Kuka näitä kuukausia laskee, onneksi kukaan ei ole vanhentunut päivääkään, todetaan kuin yhdestä suusta.


Tänä iltana ei hienostella tai jäykistellä. Kattaus on rento ja huoleton, juuri sellainen kun ystävysten yhteinen iltakin. Illan hämyn sävyt toistuvat pöydällä, Koko-kulhossa tummaa sinistä kuin yöhön taittuva taivas ja kynttilät hehkuvat kuparin hohtoa kuin syysvaahterat.  Koko-lautasen lumenvalkoinen kirkastaa ja muistuttaa, että pian luonto saa ylleen hennon valkoisen verhonsa.  Kaatimet Koko- ja Tuokio-sarjoista tukevät sävymaailmaa. Ovaalinmuotoinen lautanen toimii alustana.  Voimme olla erilaisia, mutta silti kuulua saumattomasti yhteen, he toteavat. 


Naiset ovat kuin viini ja tänä iltana molemmissa panostetaan laatuun. Ihanasti pirskahtelevia tai tyylikkästi kypsyneitä. Punaviini lämmittää poskipäitä, ystävyys sulattaa sydämet. Tässä he taas ovat, hetken aikaa kaikki on niin kuin ennenkin.


Nämä naiset osaavat juhlia.  Tavoitteena on yhtä pitkä ystävyys kuin Arabian Toini-juhlalautasen ikä, 140 vuotta noin alkuun. Pitkän ystävyyden taika on luottamus ja yhdessä olemisen voima. Tietoisuus siitä, että naisissa on sisua, kunhan vain pidetään yhtä. Kun osataan tarttua elämän pieniin iloihin ja nähdä kauneutta jokaisessa päivässä. 


"Kuka muistaa, kun omasta mielestämme dramaattisesti karattiin kotoa ja palattiin ennen kuin kukaan oli edes huomannut?" "Entäpä se poika, johon kaksi meistä ihastui?" Yhdessä he muistelevat, miten seitsemännen luokan sydänsuruissa tehty sopimus ystävien puolien pitämisestä pitää vieläkin...



Konstailematon illallinen nautitaan keskeytyksettä, otetaan lisää ja maistellaan. Kehutaan onnistutta alkuruokaa ja tuoksutellaan Sarpaneva-padassa muhivaa pääruokaa. Tässä pöydässä ei ole muita tähtiä kuin Iittalan Lantern-kynttilälyhty, joka on saanut arvoisensa jalustan Koko-kulhosta ja lautasesta. 


Boheemi kattaus on kuin ystävyys, sen ei tarvitse kerskua tai  koreilla. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi se on  kaunein mahdollinen. Koko-astioiden nuorekas muotokieli sopii ikinuorille ystävyksille.


Se, että arkinen muuttuu juhlavaksi, on suurin taika. Se ei tarvitse kuin ripauksen luksuksen tunnetta, joka syntyy läsnäolon ihmeestä.




Ilta täynnä naurua ja kyyneleitäkin. Niitä vuodatettiin niin ilosta, kaipauksesta kuin salaisuuksista, joiden kertominen on odottanut sitä oikeaa hetkeä. Kun illan emäntä siivoaa yön pimeydessä astioita pois pöydästä, sydämessä läikähtää onnellisuus. Taas on saatu elää niitä hetkiä, jotka antavat virtaa kuin pauhaava koski. Mikään ei korvaa sydänystäväterapiaa ja sen kauneutta, kun ei yritetä liikaa. Tuli ritisee takassa vielä hetken, ennen kuin liekit antautuvat hiillokselle.


***
Lämmin kiitos Arabia & Indiedays. Käyhän kurkkimassa Kaunein kattaus-sivuilla ja osallistu mukaan myös omalla kattauksellasi. Vaikka luvassa on huikean hieno palkinto, kuuden hengen astiasto, en oikein osaa nähdä tätä kilpailuna. Sivusto on ennen kaikkea ihan mieletön inspiraatiopankki meille jokaiselle. Itse osallistun mukaan  tällä otoksella. Jos syystarinani kattauksineen lämmitti mieltäsi, voit käydä napsauttamassa kuvalleni äänen täällä:


Tule mukaan ja tee omannäköisesi kattaus. Tai tee jotain ihan uutta, se on aika virkistävää. Parasta on se, että kauneudessa ja kattamisessa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia :)

37 kommenttia:

  1. Kaunis ja rento kattaus, sopii hyvin tilanteeseen. Tässä kilpailukuvassa parasta on kuitenkin ehdottomasti tarina sen takana. Loistava ja omaperäinen lähestymistapa tähän kilpailuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jen! Kampanja on pyörinyt jo sen aikaa, että halusin vähän toisenlaisen toteutuksen :)

      Poista
  2. Ihana tarina ja upeat värit! Kävin äänestämässä :-)
    Tiina

    VastaaPoista
  3. Hauska idea nuo kulhot Lanternin alla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin vähän korkeuseroja pöytään ja näin se onnistui kätevästi :)

      Poista
  4. Upea kattaus ja aivan ihana tarina! <3

    VastaaPoista
  5. Niin kaunista luettavaa ja ihana syyskattaus <3

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis tuo pronssinen sävy, niin upean syksyinen. Ja kauniisti kirjoitettu, upeat kuvat kuten aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos zubi! Hain vähän erilaista toteutusta tällä kertaa.

      Poista
  7. Upeaa maalailua sanoin. Kyllä tuollaisessa pöydässä viihtyisi pidempäänkin.

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis kattaus Kerttu <3

    VastaaPoista
  9. Kaunis kattaus ja tarina arjen sankareista. Ihana myös tuo seiskaluokan lupaus <3
    Käyty äänestämässä :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Olisiko tarinassa totta toinen puoli... ;)

      Poista
  10. Kaunis kattaus ja kivasti tarina punottu kuviin mukaan.
    -Liina
    (toivottavasti et ihan säikähtänyt viime perjantaina Sokoksella. Musta olis vaan ollut tosi tylsää ohittaa sut mitään sanomatta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liina! Ja en säikähtänyt, ilahduin kun tulit tervehtimään. On aina kiva saada blogin lukijalle kasvot. Välillä täällä yksin tekstiä naputellessaan unohtaa, että näitä kukaan lukee :D

      Poista
  11. Lämmin syksyinen tunnelma & kattaus! <3

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli, sellaista syksyfiilistä hainkin. Yksinkertaista tunnelmaa ilman erityishienosteluja :)

      Poista
  12. Kauniit kuvat kauniista astioista ja kattauksesta. :-))
    XX

    VastaaPoista
  13. Tunnelmallinen ja persoonallinen kattaus kera ihanan tarinan. Olis ihana päästä viettämään iltaa ystävien kanssa tuollaisen pöydän ympärille.

    Sait kattauksellesi yhden äänen lisää. Arvotaanko äänestäneiden kesken jotain?:-)

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Tässä ote Arabian sivulta: "

      Osallistumalla kilpailuun tai äänestämällä suosikkiasi voit voittaa valitsemasi Arabia-astiasarjan kuudelle."

      Poista
  14. Ihanan tunnelmallista! Ja nuo tuikut,taisin saada juuri yhden jutun lisää hankintalistalleni :) Tuota väriä olen ennen vierastanut,mutta kattauksessasi se näyttää uskomattoman hyvälle! Onkohan nuo aterimet ja salaattiottimet jotain uutuus sarjaa?Näyttävät nekin kivoille.
    Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin itsekin noihin kuparin värisiin tuikkuihin, näyttivät valkoisen rinnalla upeilta! Aterimet ja ottimet ovat Hackmania, kaivelen sinulle nimet esille piakkoin.

      Poista
  15. Ihana tarina ja kattaus. Täytynee käydä äänestämässä. :) Vielä ihan asian vierestä, tai no liittyy kuitenkin keittiöön. ;) Mistä olet tilannut tai ostanut Pappelinan bob maton, joka teillä keittiössö. Nyt ajankohtaista tilata uuteen kotiin... ja on hankintalistan kärkipaikalla. Keittiöhän on kodin sydän. Jos jollakulla Kertun lisäksi on vinkkiä mistä omansa on hankkinut, otan tiedon kiitollisena vastaan.

    Blogisi on todella ihana ja noussut mun ehdottomaksi suosikiksi juuri siksi, että juttujen taustalla on vahvasti tunnetta. Sinun blogisi on niin elämänmakuinen.

    Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos Tanja, olipas ihana kommentti! Minä ostin Pappelinan Sisustuksen Koodista kesälomareissun yhteydessä. Nyt siitä muuten saa mm. Stockmannilta postimyynnnistä, olisikohan se mattoale vielä voimassa? Käy kurkkaamassa. Kyllä ne myös Koodista postittaa tarvittaessa.

      Poista
    2. Voi ei, ,mikä mattoale? En ole ehtinyt seuraamaan... Liittyikö hullutteluun?

      Poista
  16. moikka:) tässä olisi vinkki arvonnasta, josta voi voittaa 2 ihanaa "desing" lamppua!

    http://jtrakennusaputalonmiespalvelut.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. Kaunista ja yksinkertaista! t. Maria @ WhiteCrystalSilver Blog

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...