lauantai 26. lokakuuta 2013

Värikäs lastenhuone

Mukavaa lauantaita! Kurkistetaanpa pitkästä aikaa, mitä kuuluu neljävuotiaan tyttäremme huoneen sisustukselle.


Ikean Stockholm rand-matto on ollut  oikea heittopussi. Se on palvellut meillä elokuvahuoneessa, olohuoneessa, työhuoneessa ja nyt se on löytänyt paikkansa tyttären värikkäästä valtakunnasta. Klassikon tunnistaa siitä, että se toimii monessa paikassa ja monenlaisissa sisustuksessa. Pelkäsin, että raitamatto tuo levottomuutta, mutta sehän sopii huoneeseen ihan mainiosti. 


Muuton Myy-valaisin ei ole valoteholtaan kovin kirkas, mutta leikkisän muotokielensä ansiosta se on lunastanut paikkansa katossa ja sydämissä. Lukuvalon virkaa toimittaa kirjahyllyn päällä Kartellin Take-valaisin. 


Ikkunoissa on edelleen Marimekon Kippo-verhot ja sängyn päiväpeitossa Artekin Siena-kuosi. Mustavalkoinen tyynykuosi on Marimekon räsymatto ja liukuvärjätyt tyynyt ovat Annon valikoimaa. Yhdessä tyynyssä toistuu päiväpeiton kangas.


Huoneen koko on 11 m2 ja eihän se haittaisi, vaikka neliöitä olisi muutama enemmänkin. Oviseinällä on suuri liukuovilaapisto, jonne mahtuu onneksi lelut ja vaatteet. Vaikka en pidä liian seiniä kiertävästä sisustuksesta, lapsen huoneessa se on minusta hyvin perusteltua. Näin keskelle jää hyvä leikkitila. 


Aika värikästä, mutta mielestäni lapsen huoneessa saakin olla. Fatboyn säkkituoli on meillä jokapäiväisessä käytössä. Siihen mahtuu lapsi ja aikuinen yhdessä satua lukemaan ja onpa se hyvä paikka monenlaisille mielikuvitusleikeillekin.

Huomenna on sitten lupaamani kuvatulva olohuoneesta ja uudesta Woodnotes-matosta. Näihin kuviin ja tunnelmiin, moikka!

25 kommenttia:

  1. hei taas :) ihana huone , juuri sopivasti väriä … musta tuo sitten puolestaan rytmiä. Mutta tuo norsu… kun minun lapseni olivat pieniä - heillä oli juuri tuo sama - voi kunpa olisi vielä tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Heippa! Minun vaarini on tuonut tuon norsun meille, uskon sen olevan aika vanha. Ehkäpä samaa sarjaa kuin teidän kadoksissa oleva norsunne. Se on kyllä todella sympaattinen tyyny / lelu :)

      Poista
  2. Meidän 4-vuotiaalla oli ennen melkein 20 neliön huone, joten haastetta riittää paljon nyt vuokralla asuessa, kun huoneen koko on 9 neliötä. Mielestäni lasten huoneen kuuluu olla värikäs ja leikkisä, kun siellä kuitenkin lapsi asustelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, 20 neliön lastenhuone on jo todella hulppea! Väriä ja leikkisyyttä saa olla, vielä se aika koittaa kun maalipensselit etsitään ja pinkki seinä muuttuu valkoiseksi. Nyt nautin tästä prinsessavaiheesta :)

      Poista
  3. Ihanan pirteä tuo pinkki seinä, kivasti väriä mutta ei liikaa!

    Myy-lamppu on myös mulla toiveissa saada neidin huoneeseen, kun sitä joskus aletaan laittamaan kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Pinkki tuntui alussa tosi rajulta, mutta nyt siihen on jo tottunut.

      Poista
  4. Voi että tuo fatboy on ihana :) Meillä on yläkerran aulassa toi Stockholm Rand, eikä nelivuotias oikein tykkää siitä leikkialustana kun se "pistelee". Usein osuu siihen päivävaatteita kiskomaan ylleen, ja silloin se vasta pisteleekin :D. Ilmeisesti maton sisältämä villa ei toimi pojan herkän hipiän kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole tullut villamatosta valituksia. Yllätyin, kun neiti antoi vaihtaa maton. Yleensä hän on kaikkia muutoksia vastaan :D

      Poista
  5. Kivan näköinen huone teidän tytöllä :) Millainen on muuten valkoinen fatboy lapsen käytössä? Olen itse hankkimassa kaksi valkoista myös lasten "olkkariin", mutta hieman ehkä vielä epäröin väriä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän valkoinen Fatboy on pysynyt tosi hyvänä kahden vuoden aktiivisesta käytöstä huolimatta. Se on myös helppo rätillä pyyhkäistä, jos likaa tulee. Mutta en ole kyllä kovin montaa kertaa rättiä sen kanssa esille kaivanut ;)

      Poista
  6. Ihastelin tuota bambia ja samaan sarjaan kuuluvaa hauvaa Idea Forumin hyllyllä.

    Lapsen maailmaan kuuluu ilo, leikkisyys ja värikkyys. :-D Se saa näkyä, sanoo tämä "ammattikasvattaja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bambi on söpö, se on Paapii designin valikoimaa. Kiva, että ammattikasvattajallekin kelpaa :)

      Poista
  7. Mukavan värikäs pikku neidin huone - neiti varmaan viihtyy huoneessaan?

    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mukavasti viihtyy, nyt on nukkeleikkibuumi parhaimmillaan. Siellä on vaipanvaihtoalustat ja leikkikaaret kaivettu esille :)

      Poista
  8. Minkä kokoinen tuo matto on? Katsoin Ikean sivuilta, että pienempi koko olisi 170x240 cm. Se tuntuu suurelta tuon kokoiseen huoneeseen (meillä siis saman kokoinen), mutta näyttää teillä ihan sopivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä maton koko on tuo sama 170 x 240 cm. Ensin luulin itsekin, että se olisi liian iso, mutta hyvin sopii :)

      Poista
  9. Ihana vaaleanpunainen seinä! ♥ Sydämeni aina hassusti nyrjähtää paikaltaan hetkeksi, kun näen lempiväriäni ♥

    VastaaPoista
  10. Olen aivan samaa mieltä siitä, että lastenhuoneessa pitää olla värejä. Vaikka toki, olen nähnyt myös kauniita "värittömiä" huoneita lapsille. Minusta leikki-ikäisen huoneen sisustaminen on kamalan haastavaa ja olenkin aika paljon omassa blogissani asiaa pohtinut:

    http://www.valoisastikotona.blogspot.fi/search/label/Lastenhuone

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta lastenhuoneessa on tärkeintä, että lapsi tykkää. Siinä vaiheessa kun pikkuinen osaa toivoa jotain, pitäisi saada edes vähän vaikuttaa sisustukseenkin. Toki vanhemmat tekevät lopulliset päätökset :)

      Poista
  11. Kiva huone kaikkinensa! Miten olet toteuttanut tuon päiväpeiton? Meillä pitäisi lapsen sänkyyn keksiä päiväpeitto, joka ei myöskään saisi roikkua laitojen yli. Työnnätkö reunat patjan ja sängyn väliin? Kiitos, jos ehdit vastata. Janica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! tuo Siena-päiväpeitto on taitettu kaksinkerroin, jolloin se jää sopivan kokoiseksi. Kangas on niin jämäkkää, että lapsikin saa sängyn itse pedattua (silloin harvoin kun innostuu ;).

      Poista
  12. Hei, minkä kokoinen tuo FatBoy on? Entä muistatko, mistä leluarkku on peräisin?

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...