torstai 14. marraskuuta 2013

Uusia kulmia

Kuinka helposti sitä juurtuukaan omiin tottumuksiin? Laittaa niitä samoja ruokia (kiitokset muuten edellisen postauksen mahtavista resepteistä, ensi viikolla meillä syödään uusia makuja!). Sitä menee jumppatunnilla samaan kohtaan seisomaan ja valitsee saman mukin kaapista. Töissä huomaa lipsauttavansa "näin meillä on aina tehty", vaikka on omasta mielestään uudistuskykyinen ihminen. 


Entäpäs ne oman kodin kulmat ja nurkat? Valokuviin rajautuvat helposti samat kohteet ja kuvakulmat ovat ne tutut ja turvalliset. Kamera asettuu sellaiseeen kohtaan, jossa valo on suotuisin ja näkymä mieluisin. 


Välillä sitä pitäisi ihan tahallaan pitää "väärinpäin"-päiviä, jossa ravistelelee omia luutuneita tapojaan ja käsityksiään. Koulutuksessa takarivin sijaan hakeutuisikin eturiviin ja pukisi housujen sijaan hameen. Ponkkarityttö jättäisi hiukset auki villeille kiharoille ja polkaisisi auton sijaan pyörällä töihin. Kaupasta ei saisi ostaa yhtään tuttua asiaa ja kirjastossa suuntaisi koskemattomille hyllyille. Haastaisi itseään katsomaan televisiosta jotain ihan outoa ja lempiradiokanavan sijaan valitsisikin jotain ihan muuta. 



Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Voisi tuntua oudolta ja epämukavalta, se on totta. Usein kuitenkin uuden oppimiseen pitää poistua mukavuusalueelta. Ehkäpä voisi löytää uusia makuja ja kokemuksia, saada uudenlaisia suosikkeja arkeen. Nähdä jotain sellaista, johon ei tutulla reitillä koskaan törmää. Rutiinit ovat tarpeellisia, ne sujuvoittavat arkea ja luovat turvallisuutta. Mutta varman päälle pelatessaan pääsee hyvin harvoin yllättymään. 


Kyllä se kulman muuttaminen kannattaa. Kuvasin hampaat irvessä vastavaloon ja ihmettelin heijastavia pintoja. Ärsyynnyin typeristä rajauksista ja omista fakkiutuneista tavoistani. Ei syntynyt mestariteoksia, mutta uusia ajatuksia senkin edestä.  


Virkistävää iltaa!

Ps. Hei, teitä on muutamaa vaille 900 Facebookissa! Milloinhan saadaan pyöreä luku täyteen? 

29 kommenttia:

  1. se mikä ei tapa, se vahvistaa , sanoi jotkut viisaammat. Välillä on hyvä poistua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, voi vaikka oppia jotain itsestään ja muista.

    Mä ainakin tykkään susta 100 x, joten voin kuitata noi 100 puuttuvaa fb.n jäsentä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia Lanttuleikkuri! Tarkoitin pyöreillä tuota 900, en vielä edes unelmoi tonnista :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää näistäkin suunnista ja kiva nähdä teidän näkymä ulos. Meille on olohuoneeseen tulossa myös pariovet ja täällä mietin kovasti, että minkälaiset. En oikein ole ollut vitriiniovien ystävä, mutta kivasti ne avartavat tilaa ovien ollessa kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Minä halusin tuollaiset mahdollisimman yksinkertaiset ovet, ei mitään krumeluureja. Yleensä ovet ovat auki :)

      Poista
  3. Olen myös kuullut että ihmisen luovin päivä on silloin, kun heti aamusta rikkoo rutiinit. Meneekin aamupalalle lähihuoltsikalle ja kurvaa muutaman mutkan kautta töihin :) Postauksesi alussa olin ihan varma että saadaan kuva sohvalta pois päin, mutta ei ihan. Hyviä näkymiä näissäkin kuvissa, olet taitava valokuuvaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiö ei tainnut olla kuvauskunnossa :D Mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa!

      Poista
  4. Onpa kiva saada uusia kuvakulmia. Ja voi että, tuo Eames vaan täydentää teidän olohuonetta ihan älyttömän hyvin!

    VastaaPoista
  5. Kiva teksti! Hienoja kuvakulmia, ja kappas vain, silmäni osuivat myös hienoihin verhoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cherry! Olen ollut tyytyväinen Marimekon verhoihin :)

      Poista
  6. Onpas tosi kiva saada nähdä kuvia uusista kuvakulmista :) Kauniin näköistä teillä.

    VastaaPoista
  7. Kivalta näyttää tästä uudestakin kuvakulmasta! :) Ja hei, lauantaina ihan uusia livekuvakulmia, jännää! ;)

    -piia

    VastaaPoista
  8. Kivoja uusia kuvakulmia tosiaan! Meillekin tulossa pariovet,ja samanlaisia ollaan ajateltu. Mietin vain et riiteleekö tuollainen moderni lasiovi valkoisen paneeli/lautaseinän kanssa,joka tulee oviseinälle..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! En usko, että näin yksinkertainen ovi riitelee minkään kanssa. Näin ainakin äkkiseltään ajattelisin :)

      Poista
  9. Selkeää ja yksinkertaisen tyylikästä. Sinulla on kaunis olohuone :)

    VastaaPoista
  10. Hauska nähdä kuvia eri suunnasta olohuonetta, jopa vastavalon kuvat ovat onnistuneet hyvin :)

    Olin itse juuri eräässä koulutuksessa, jossa kouluttaja suositteli kokeilemaan kerran viikossa töissä "nurin kurin" -päivää. Työskentelen siis päivähoidossa ja asioiden käänteisesti tekeminen saattaa kuulemma nostaa esiin yllättäviä piirteitä lapsista ja varmasti myös meistä aikuisistakin. Luulenpa, että tällaisen päivän jälkeen palaa mielellään takaisin tuttuihin rutiineihin, mutta villeistä kokeiluistahan voi syntyä myös uusia loistavia ideoita! Sisustuksen suhteen tekisi ainakin minulle varmasti hyvää heittäytyä toisinaan vähän rohkeammaksi :)

    heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastavaloon kuvaamista pitää vielä opetella, mutta uskalsin kuitenkin kokeilla jotain uutta :) Välillä pitäisi olla ihan villi ja unohtaa kaikki vanhat kaavat :)

      Poista
  11. Minä tykkään enemmän ja enemmän jokaisen uuden kuvakulman myötä teidän kodista. Kaunista!

    VastaaPoista
  12. Moi kaikille!
    Onko ideoita, kun pitäisi rakentaa olohuoneeseen pieni ylimääräinen huone johon mahtuisi sänky ja pieni tietokonepöytä. Miten sen saisi parhaiten toteutettua ettei näyttäisi laatikolta

    ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ansku! Kuvauksesi on nyt niin suppea, että on aika vaikeaa antaa mitään vinkkiä :) Ehkä jokin sermi tai kevyt väliseinä voisi toimia?

      Poista
  13. Hyvin kirjoitettu Kerttu! Heitin sulle kaamoshaasteen, käy kurkkamassa!

    VastaaPoista
  14. Joko uudelle taljalle ja tähdelle on löytynyt paikka? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin kyllä, mutta jänistin :D Eikä ollut kyllä tarkoitus urkkia ostoksiasi, mutta se tähti oli niin iso, että sitä ei voinut olla huomaamatta :)

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...