perjantai 27. joulukuuta 2013

10 kuvaa olohuoneesta

Nyt käsi ylös jokainen, joka on rynninyt tänään alennusmyynteihin? Me kävimme asioilla sen verran, että totesin ettei tästä kaupungista saa kalkkimaalia. Itse asiassa yllätyin maalien erikoisliikkeessä, että siellä ei oltu kalkkimaaleista kuultukaan. Seuraavassa paikassa sentään oltiin vähän kartalla ja suositeltiin Tikkurilan Tuntoa. Taitaa kuitenkin mennä tilaushommiksi ja tänä viikonloppuna voidaan tehdä jotain muuta kuin maalauspuuhia.


Koska  joulu 2013 alkaa olla enemmän muisto-osastoa, haluan ikuistaa tänne blogiini olohuoneen jouluilmeen. Se on kuusta ja paperitähteä lukuunottamata niin vähän jouluisa, että lookilla pötkitään mukavasti pitkälle tammikuuhun. Kevätsisustuksen suunnittelu kuulostaa sitä paitsi heikohkolta vitsiltä, sillä talvi ei ole vielä edes päässyt alkamaan. Tänään oli ehkäpä vuoden pimein ja synkin päivä, josta ei olisi selvitty ilman huumoria. Kä-sit-tä-mä-tön pimeys. Kyllä me suomalaiset olemme aika sissejä, kun tästä ajasta selviämme. Eikä ihme, että kevät saa meidät niin sekaisin. Olemme sen kaiken hullutuksen ansainneet :)



Lomapuhteena on käydä läpi sisustuslehtikokoelmani. En raaski lehtiä heittää kierrätykseen, joten pinot venyvät kuin penni alennusmyynneisssä. Yksi hauskuus on säästää joulunumerot omaan kasaansa ja palata niihin kerran vuodessa. Siinä on todellinen klassikkonippu, joka ei vuosista kärsi. Joulu tuntuu aina kevään, kesän ja syksyn jälkeen uudelta ja raikkaalta, vaikka loppujen lopuksi kyse on 90 % vanhojen hyvien juttujen kierrätyksestä. Heh, edes ideoiden osalta ekologinen juhla. 



Saanko esitellä Nappulan, uuden aseeni taistelussa pimeyttä vastaan. Sodassa ja ultimaattisessa synkkyydessä ovat kaikki keinot sallittuja. 





Vaikka muiden koristeiden aika talossamme on jo aika minimissä, saa kuusi vielä ilahduttaa meitä hetken. Tämä on ollut erityisen hyvä yksilö ja pitänyt neulaset kiinni oksissa.


Pieni alennusmyyntitunnustus loppuun: kävin jo eilen ihailemassa Mulberryn alennusmyynnissä unelmieni laukkua. "Onneksi" Bayswater mustana myytiin loppuun ennen kuin ehdin silmääni räpäyttää. Tänään huomasin, että kappas, hintoja on vielä alennettu! Klikkasin pikapikaa Oversized Alexan ostoskotiin ja aloin punnitsemaan mahdollisen ostoksen plussia ja miinuksia. Aikani harkittuani tajusin, että hinnat olivat puntia, eikä siis eilisestä alehuumasta hintoja ole notkautettu senttiäkään. Tunsin oloni fiksuksi ja säästeliääksi, kun vapautin Alexian takaisin markkinoille. Ne olivat hyvin säästetyt sataset, ne!

Nooo, onko muilla jotain tunnustettavaa ostosrintamalla? Entä joko joulukoristeet kyllästyttävät? 

53 kommenttia:

  1. Minä taas sorruin Mulberryn alennusmyynneissä, mietin pitkään tuon Oversized Alexan ja Small Bayswater Satchelin välillä, ja päädyin sitten jälkimmäiseen. Vielä ei kaduta! ;)

    Kauniita kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, se on todella kaunis laukku! Varmasti myös monikäyttöinen, onnea hyvästä hankinnasta :)

      Poista
  2. Kuvissasi ei ole kyllä yhtään pimeyttä! :) Valoisaa ja vaaleaa.

    Ale-tunnustuksia ei ole, harkinnassa vielä ne hommat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Alehommat on parempi jättää kauppaan, jos ei oikeasti mitään tarvitse :)

      Poista
  3. Onneksi olkoon itsehillinnästä. Kuvasi ovat upeita ja olohuoneenne on todella harmonisen kaunis ja ajaton.

    Minä ostin viime viikolla Chloén Marcie-laukun 20 prossan alella ja eilen eilen tilasin pari Max Maran mekkoa UK:sta. Toivottavasti ovat hyviä!

    Tämän päivän löytö olivat Finlaysonin satiinipussilakanasetit. Olen kuolannut tuota kuosia jo varmasti yli vuoden. Tänään sain ne setit puoleen hintaan ja olen ollut ehkä kaikkein iloisin tästä aleostoksestani. :-) Nyt pitää harkita vakavasti ostoslakkoa ja säästökuuria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Sara! Aleostoksesi kuulostavat ajattomilta ja tyylikäiltä, upea juttu! Minäkin olen harkinnut "terveellistä elämää rahapussille"-tammikuuta :D

      Poista
  4. Olin jo lähdössä aleostoksille vain todetakseni, että en todellakana tarvitse mitään. Sen sijaan aloin siivoamaan kaappeja ja mietin, mitä näille nykyisille tavaroille tehdään! :D Täällä etelässä on jo "kevät" loistossaan ihan pajunkissoja myöten. :-O En kohta enää kestä tätä pimeyttä, olen tänäänkin nukkunut klo yhteen ja todennut, että onpa pimeää ja takaisin sänkyyn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihan sama homma! Ja ei se päivä valjennut tänäänkään, uskoton pimeys vallitsee. Tulisipa valkeus ja pian!

      Poista
  5. Tuo matto on kyllä tosi ihana! Ja kuusesta olet saanut hyvän kuvan huolimatta siitä, että se on ikkunan edessä, minulta se ei oikein onnistunut :) Meillä on muuten samanlainen kuusenjalka ja koiramme mielestä se on oikein kätevä juomakuppi olohuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi näyttää kuvassa paljon harvemmalta kuin luonnossa, juuri tuo läpimenevä valo saa sen aikaseksi. Hugo ei ole keksinyt käyttää kuusenjalkaa juomakuppina -onneksi ;)

      Poista
  6. Ei kyllästytä joulukoristeet, tai lähinnä kuusi. Eipä meillä paljon muuta jouluista taida ollakkaan. Kortit irroitan kohta seinältä ja kuusi saanee olla vielä tovin. :) Miten teillä on noin valoisaa? nimimerkillä etelän kaamoksesta kohta masentuva, tänäänkin on ollut niin suttuista, että ilman valoja ei ole koko päivänä pärjännyt vaikka on koko seinän ikkunat... murh ja räyh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeää täällä on, mutta kuviin saa onneksi lisättyä vähän kirkkautta. Tänään tuntuu, että aurinko ei noussut ollenkaan. Toivotaan, että aurinko pian suvaitsee näyttäytyä!

      Poista
  7. Oi miten kaunista, tosi nättiä. Eikä niinkään jouluista vaan talvista, että menee helposti tosiaan se tammikuu.

    VastaaPoista
  8. Kaunista on! Ihanan yksinkertaisesti koristeltu kuusi, tykkään kovasti. :)
    ALE-myynneissä pyörähdin tänään, jotain tarttui mukaankin, niin ale-kuin normaalihintaisiakin. Tuskinpa sen enempää shoppailenkaan, täytyy säästää shoppailurahat lomaa varten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos AnuElina! Loma onkin hyvä säästökohde ja harvoinpa reissusta kotiin ihan tyhjin käsin palaa ;)

      Poista
  9. En ole vielä ale:ssa käynyt ja täällä noi markkinat on muutenkin TOSI paljon pienemmät kuin isommissa kaupungeissa. Hetken mietimme josko käväisisimme huomenna Ruotsin puolella Norrtäljessä ostoksilla, mutta päätimme sitten kuitenkin jättää väliin tämänkin ostosreissun. Meillä on kanssa kolmen viikon päästä lähtö reissuun, joten nyt ei ihan kauheasti viitsi tuhlailla. Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, teitä odottelee reissu! Sinne ne rahat kannattaakin säästää :) Ihanaa uutta vuotta myös sinulle Krisse!

      Poista
  10. Täällä ainakin joulukoristeet saavat kyytiä maanantaina ennen uutta vuotta. Tähdet saavat ikkunoihin vielä jäädä hetkeksi tuomaan valoa pimeyteen. Toi kultainen nappula on ihana, sopii hyvin teille. Täällä on valkoisia, mutta myös muutama musta kiinnostaisi. :)

    Ja jos tunnustaa pitää, niin ei, en lähtenyt ale huumaan mukaan, muutakuin verkossa! ;) Tänään oli pakko klikata pitkäaikainen Artekin ritiläpenkki ostoskoriin, ja saipa siitä nyt pienen alennuksenkin! :) Seli, seli... :D Mutta samalla tein päätöksen että tänä vuonna tammikuu on ostolakko kuukausi, eli ei mitään sisustus eikä muita hankintoja! :D

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritiläpenkki alennuksella on kuin pistäisi rahaa pankkiin :D Tuo ostolakko ei kuulosta lainkaan pöllömmältä idealta, pitäisiköhän minunkin? Keräsin tänään tähteä ja kuusta lukuunottamatta kaikki koristeet pois ja ehkäpä uudenvuodenpäivänä lähtee loputkin.

      Poista
  11. Voi miten ihanan valoisia kuvia piristämään tätä synkkää mustaa kautta! Joulukoristeiden ei todellakaan tarvitse olla perinteisen punaisia ollakseen jouluisia. Tunnustettakoon, että meillä on muuten esillä ihanat hopeanväriset ns. tunnelmavalot työhuoneessa ympäri vuoden : ) Muutenkin pyrin siihen, että en erottele esimerkiksi vaatteita niin, että nuo ovat vain talvella/kesällä pidettävia (noh - talvitakit ovat asia erikseen ja hellemekot ja shortsit tietysti). Sama pätee sisustukseen - kierrätän sisustustavaraa esille sen mukaan mikä fiilis on - en niinkään sesonkien mukaan. Aleihin taidan ennättää piipahtamaan vasta ensi viikolla ja silloinkin tavoitteena pitäytyä täsmäiskujen teossa : )

    Kaneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmavalothan eivät kysy vuodenaikaa ;) Pidän itsekin ajattomista jutuista niin sisustuksessa kuin vaatteissakin. Tsemppiä alen täsmäiskuihin, mitä paremmin suunnittelee, sen vähemmän turhuuksia tulee ostettua ;)

      Poista
  12. Tosi pimeätä oli täällä Espoossakin. Vuotta 2012 vanhemmat sisustuslehdet ja -esitteet on käyty läpi ja viety keräyslaatikkoon. Ihanan valoisia kuviasi katsellessa tulee hyvä mieli. Meillä on vähän enemmän joulukoristeita, ja saavat olla Nuutin päivään asti. Mutta huomenna täytyy lähteä ostoskierrokselle etsimään miehelle uutta työtuolia, kun vanha hajosi. Voi olla, että samalla tulee katseltua jotain muutakin sisustukseen liittyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyikö työtuoli tai muita ihanuuksia? Minä laitoin tänään suurimman osan joulujuttuja pois, uusi vuosi sitten vielä loputkin. Toivottavasti se toisi tilalle vähän valoa, pimeys saisi jo riittää :)

      Poista
  13. Ale ruuhkiin en ole lähtenyt, enkä lähde ;D Mitään en tarvi, joten en kiusaa itseäni edes menemällä lähelle houkutuksia :D
    Köhöm, mutta tunnustan, että tänään on tullut tilattua jotain ihanaa pikku neitin huoneeseen :)
    Nimittäin maali suti alkaa heilumaan viikonloppuna neitin huoneessa ja ensi viikolla huone saa uuden mustavalkoisen hevosvalokuvatapetin, en malta odottaa :))

    Joulukoristeet alkavat kieltämättä jo kyllästyttää...kuusi saa kyytiä sunnuntaina kun alkaa siivous, mutta valot saavat vielä jonkin aikaa olla ikkunoissa :)
    Kultainen nappula on söpö <3 Mustat nappulat koristavat tätä kotia <3

    Terv. Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs ihanuuksia siellä on tilattu? Minunkin pitäisi järjestää neidin huonetta vähän uuteen uskoon, tavaraa on liikaa ja väärissä paikoissa. Leikin jälkeen on aina ihana sekasorto :D

      Poista
    2. Pientä lelujen karsimista tein itsekin ennen joulua, mutta se pukki toi taas ihan liikaa leluja :D ainakin jos äidiltä kysytään :D Se sekasorto on kauheaa :D
      Minä tilasin tosiaan neitin huoneeseen uuden valokuvatapetin :) Pinkki ähky on ollut jo jonkun aikaa, joten tänään on seinän väri vaihtunut valkoiseksi ja ensi viikolla saapuu heppa tapetti ilahduttamaan pikku neitiä <3

      Terv.Suvi

      Poista
  14. Vinkkaa mistä kaupasta päädyit tilaamaan kalkkimaalia? Mullakin voisi olla sille tarvetta, yksi idea muhii taas päässä :)

    VastaaPoista
  15. Minä olisin ihan valmis jo kuusen heivaamaan, niinkuin melkein kaiken muunkin joulukaman! Just kirjoittelinkin siitä, että näin käy joka vuosi, ehkä se on joku puhtaalta pöydältä uuteen vuoteen juttu! :) Ja tottakai kevätsisustuksen suunnittelun voi jo aloittaa! ;D

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, miten joulu alkaa niin pian kyllästyttämään tapaninpäivän jälkeen. Nyt tekee mieli kaikkea ihanaa, raikasta, selkeää ja puhdasta -kevättä kohti!

      Poista
  16. Ihanan valoisia kuvia! Ja mietin just eilen, että tuliko päivän missään vaiheessa valoisaa ollenkaan? Postilaatikolla puoli neljä ja pilkkopimeää. Piti oikein miettiä, että onko päivä vai yö. :D Oli siis todellakin harvinaisen pimeä päivä jotenkin!! Tää ei oo koskaan käynyt alennusmyynneissä, eikä mene nytkään. Matonkudetta tosin lähden tänään metsästämään tytön huoneen sängynpeiteprojektia varten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä pimeydessä mitään järkeä ole, ei valjennut päivä eilen, eikä tänään. Löytyikö matonkudetta? Innolla odotan, mitä hauskaa ja ihanaa olet tällä kertaa keksinyt :)

      Poista
  17. Teillä on kyllä ollut ihanan maltillista jouluna. Sopivasti joulua tämän "talven" keskelle. Ja totta - jotenkin sitä alkoi jo odottelemaan että kohtahan se kevät jo alkaa, kunnes samalla tajusi ettei talvi ole vielä edes tullut. No sitä odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malttia vaan, kyllä se kevätkin sieltä saapuu. Oikeastaan ihan sama mikä vuodenaika tulee seuraavaksi, kunhan vaan valo lisääntyisi :D

      Poista
  18. Kyllä joulukoristeet jo pikkuhiljaa voi siirtyä varastoon, odottamaan ensi vuotta. Hyvin säästetty sataset ;)

    VastaaPoista
  19. Minun itsehillintäni petti Mulberryn alessa, vaikka olin aiemmin todennut, etten tarvitse mitään. Joulukoristeet alkavat jo hieman ärsyttää, meillähän oli kuusi jo pystyssä itsenäisyyspäivänä, joten on sitä tässä jo katseltukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, nyt joudut kyllä kertomaan, mitä ostit! :) Ja kyllä, kuusi on teillä on hyvän siivun palvellut. Meillä tuli vasta kaksi päivää ennen aattoa, joten olkoon vielä pari päivää.

      Poista
    2. Yksi ihanainen laukku lähti tilaukseen, laitan blogiin kuvia kunhan saan sen käsiini. Tulen vaikka sitten vinkkaamaan :)

      Poista
  20. Ale-ruuhkiin ei tarvinnut suunnata, sillä kaikki vapaa-aika menee tuolla talonrakennustyömaalla.

    Siihen liittyen: mitä materiaalia olohuoneen lattianne on? Me olemme harkinneet valkoöljyttyä/-lakattua tammea tai saarnia yksi- tai kaksisauvaisena. Vähitellen tulee aika tehdä päätöksiä ja tuleekin katsottua lattiamateriaaleja joka paikassa, myös blogien kuvissa.

    - Reggie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli pitkän harkinnan jälkeen laminaattilattia. Tsemppiä päätöksiin, niitä raksaprojektissa riittää :)

      Poista
  21. Saako antaa palautetta kuvista? Mun mielestä pystykuvat on liian suuria, eivät tällaisella normaalilla läppärin näytöllä näy kokonaisuudessaan, vaan täytyy rullata. Näin ollen kuvan kokonaisuus jää jotenkin vajaaksi, kun sitä ei yhdellä silmäyksellä näe... Muuten sun kuvat on kyllä laadukkaita ja kestävät tuon isonkin koon, mutta lukijaystävällisempää olisi jos koko kuva mahtuisi kerralla näytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hennis! Kiitos palautteesta, sitä on tärkeää saada. Kuvien koko jakaa kovasti mielipiteitä ja olen saanut toivetta isommista aikaisemmin. Kuvien näkyminen myös riippuu näytön koosta. Itselleni suuret ja laadukkaat kuvat ovat tärkeitä, ne ovat osa sisustusblogin viehätystä. Arvostan kovasti mielipidettäsi ja kiitän palautteesta, mutta toistaiseksi kuvat saavat olla tämän kokoisia :)

      Poista
  22. Jatkan vielä edelliseen kommenttiini, että yritän tässä hahmottaa teidän olohuone-keittiön kokonaistilaa nimenomaan ja tämä on hieman hankalaa kun tuo kuva vaatii vieritystä (toki klikkaamalla kuvat aukeaa toiseen ikkunaan jne).
    Mutta siis hoksasin, että teillä tuo olohuoneen sisäkatto on tuollainen tasainen, ei siis nouseva, niin kuin ehkä useimmiten näkee korotetut sisäkatot... Itse harkitsemme samaa (ja tilakin tulee olemaan suunnilleen samaa kokoluokkaa) ja kysyisinkin miten olet itse tuon tilan mieltänyt ja miten päädyitte tuohon ratkaisuun? Tekisitkö vielä samoin ja osaatko arvioida miellätkö tämän teidän katon avarammaksi/ilmavammaksi kuin vastaavan tilan vinolla korekalla sisäkatolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin yrittää muistaa keittiö-olohuoneen kokonaistilana tässä joku päivä ja postata aiheesta tarkemmin. Meillä on tasainen sisäkatto ja huonekorkeus kolme metriä. Kattoon on toteutettu epäsuoran valon alaslasku. Me juuri toivoimme tasakattoista tilaa, koen että se on vähän modernimman näköinen toteutus. Ehdottomasti päätyisimme samaan ratkaisuun myös seuraavalla kerralla :)

      Poista
    2. Joo, en ajatellutkaan että yhden kommentin vuoksi muuttaisit kuvakokoa, mutta jos jossain vaiheessa asia muitakin häiritsee... Mulla on 16 tuuman näyttö tässä läppärissä.
      Juuri sama ajatus meilläkin on ollut tuossa tasakattoisessa tilassa (ja siis sellaisena nyt kuvissa, mutta lupahakemus on vasta menossa sisään, joten vielä voisi muuttaa mieltään ;)), mutta aloin nyt arpomaan, että vinolla katolla huonekorkeutta voisi vielä rutkasti tuosta kasvattaa toiseen reunaan... Hmm....täytynee vielä puntaroida, mutta olisi kiva tosiaan jos postailet aiheesta vielä jossain vaiheessa! Kiitos vastauksestasi!

      Poista
  23. Wautsi mitä kuvia! Ihania, Kerttu, kauniita.
    Me käytiin miekkosen kans eilen alennusmyynneillä vain tajutaksemme taas ettei se väenpaljous, tungos ja ostoshulluus ole meidän juttu. Lähdimme kipin kapin kotiin ja nautimme taas hiljaisuudesta, me hullut mökkihöperöt. :D Kävin muuten Coco dreamsin Hennan kanssa eilen illalla mm. Sisustuksen Koodissa ja siellä Anne esitteli meille heidän upea uuden Tunto-maalilla maalatun seinän. Se oli mielettömän kaunis, joten voin suositella miettimään sitäkin yhtenä vaihtoehtona, jos teidän seinässä saa olla struktuuria ja pientä rosoa..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Annika! Minuakin ahdisti ajatuskin pyöriä untuvatakissa supertäysissä alennusmyynneissä, onneksi ostoslistalla ei ole tällä hetkellä mitään. Pitääkin kurkata tuo Koodin seinä vielä, Tunto-maali olisi helpompi hankkia, kun ei tarvitsisi tilata sitä mistään. Ja juuri sitä struktuuria ja elävyyttä haenkin, vähän sellaista betoniseinävaikutelmaa haen :)

      Poista
  24. Ihana Annika :)
    Juu mä suosittelen molempia tuntoa ja kalkkimaalia. Tunto-maalilla tulee enemmän betoninen ja kalkkimaalilla herkempi fiilis. Tikkurilan sivuilla voi hakea blogiprojektiin ilmaisia maaleja muuten ;)

    Meille pitäisi tulla kotiin koodin jämämaaleilla tehty tunto-seinä, iki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos! Tuo Tikkurilan blogiyhteistyö kuullostaa mielenkiintoiselta. Mikä sävy teillä on Koodissa?

      Poista
  25. Sävyt on S486 ja V486.... niiden sekoitus siis...Ensin maalattiin pelkällä S486 Harmonyllä ja sit noiden sekoitus Tunto-maaleilla. Aika lämpimään taittava sävy, ehkä aavistus harmaampi olisi ollut omaan kotiin vielä mieluisempi, mut noi kun jäi niin noilla mennään. Mun mielestä Esmeralda on joskus tehnyt blogissaan Tunto-maaleilla harmaan seinän, käypä kurkkaamassa sekin. Siinä on ihana betoninen sävy.

    VastaaPoista
  26. Jotenkin niin keväisen jouluisaa! :) Hyvällä tapaa, skandinaavista ja luonnonläheistä.

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...