sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensimmäisen adventin Piriste

Yhteistyössä Piriste

Tiivistäminen ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini, eikä siitä päästä nauttimaan tänäänkään eli luvassa on kuvien täyteinen kilometripostaus.  Sain ilon tehdä uuden tyylikkään verkkosisustuskauppa Piristeen kanssa yhteistyötä ja sen tiimoilta esittelen teille tammiset tarjottimet. Eilen jo näytin teille kirpputorituunauksiani ja tässä ne ovat päässeet koreilemaan uudelle alustalle. 


Tarjottimia kuuluu settiin kaksi ja tämä on näistä pienempi. Puunsyyt kuultavat kauniisti läpi tehden pinnasta hieman elävän näköisen.


Kynttilänjalat käsittelin ulkona mattavalkoisella spray-maalilla, jonka ostin Prismasta (4,70 e). Superhelppo tapa uudistaa melkein minkä vaan esineen ulkoasua. 


Tarjotin sopii Hayn Tray-pöydälle erinomaisesti, kulmikas muoto täydentää pöydän ilmettä. Siihen on mukava tehdä erilaisia pieniä sommitelmia.


Settiin kuuluu myös toinen tarjotin, joka onkin kooltaan erittäin muhkea. Se löysi paikkansa välittömästi elokuvahuoneesta rahin päältä. Koko passasi just eikä melkein. Sohvahan on edellisen kodin olohuoneesta ja välillä haaveilemme uudesta. Mutta toisaalta, se on mukava ja toimiva, niin miksipä sitä vielä vaihtamaan. 


Samalla näette vielä yhden kirppislöytöni eli tämän hyvin yksinkertaisen adventtiin sopivan  neljän kynttilän jalan. Se oli alkuperäisesti musta ja vähän kulunutkin, mutta valkoinen spray-maali antoi sillekin ihan uuden elämän. Havin kruunukynttilät tosin ovat siihen aavistuksen verran liian massiivisia. 


Kyllä nyt kelpaa viettää tunnelmallisia koti-iltoja ja katsella elokuvaa kynttilän valossa. Jykevä tammitarjotin pitää pystyssä viinilasitkin. Bear flag california dark red-viinin olen saanut blogin kautta.


Innostuin testaamaan tarjottimilla erilaisia kombinaatiota ja iloksen huomasin, että nämä ajattomat esineet taipuvat mihin vain. 


Työpaikkani pihapuusta oli pudonnut kaunis oksa ja poimin sen matkaani. Maalatessani kynttilänjalkoja suihkuttelin myös oksaa valkoisella sprayllä ja siitä tuli hieman kuuraisen näköinen. Oksa on hyvin taipuisa ja kauniit pienet kävyt suloisia. 


Pienet asiat saavat aikaan ison muutoksen, ainakin korvien välissä. Tammisen tarjottimen, luonnonoksan ja valkoisten kynttilöiden liitto vaan yksinkertaisesti toimii. 


Tässä tarjottimet ovat vierekkkäin ja niiden kokoeroa on helpompi hahmottaa. Pienempi on kooltaan 30 x 30 cm ja isompi jyhkeä 50 x 50 cm.



Joko mainitsin, että rakastan näitä tuunattujen kirpparikynttilänjalkojen sekä tarjottimien yhteislookkia? ;)




Uusi Piriste-verkkokauppa onkin piristävä poikkeus tyylikkyydellään ja sen avainsanoja ovatkin erilaisuus, laadukkuus, selkeys ja hauskuus. Nyt kun joulusesonki on kuumimmillaan, kannattaa käydä katsomassa mielenkiintoinen valikoima asusteita, kattausta, kelloja, laukkuja, säilytysratkaisuja, tekstiileitä ja valaistusta. Parasta on, että koodilla MOD1KO saat 15.12. saakka koko valikoimasta 15 prosentin alennuksen. 


Lämmin kiitos Piristeelle yhteistyöstä ja tunnelmallista ensimmäistä adventtia! Täällä on lunta pöllyttänyt koko yön ja maisema on ihanan valkoinen. Joulukuun ensimmäinen päivä toi joulutunnelman tullessaan. 


24 kommenttia:

  1. Onpas kaunista :) kivat tarjottimet ja kynttilänjalat ja tosi kiva lehtikuusen oksa :) Tuo spray-maali on vaarallista kun sitten sen kanssa kulkeekin ympäri ja etsii mitä vielä voisi maalata :) Kaunis koti teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Minna! Juu, pitää olla varoinen, ettei ihan mahdoton spray-hullutus iske :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin minustakin, elävä pinta tekee siitä mielenkiintoisen näköisen :)

      Poista
  3. Hei! Kaunis koti teillä. Mikä/kenen matto on toi raidallinen "iso" matto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Se on Woodnotesin Avenue, lisää kuvia on täällä: http://modernistikodikas.blogspot.fi/2013/10/woodnotes-kuvatulva.html

      Poista
  4. Ihana asetelma todellakin tuosta tarjottimesta, kynttilöistä ja kuuraisen näköisestä oksasta <3 Ihanaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
  5. Hienoja asetelmia ja kirppis löytöjä olet tehnyt! Munkin silmää miellytti tuo kuuraisen näköinen oksa! :)

    Heli

    VastaaPoista
  6. Huikaisevan kauniita asetelmia! Tuo oksa-tarjotin-kynttilä-kombo on täydellinen <3

    VastaaPoista
  7. Kauniita asetelmia ja upeat tarjottimet :) Nyt täytyy varmaan alkaa suihkia eilen etsimiäni oksia kuuraisiksi. Alunperin ajattelin suihkaista kokonaan valkoisiksi, mutta tämä ilme pureekin ehkä paremmin.

    heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Minusta on ihan kivan näköistä, kun puu vähän pilkottaa eikä pinta ole ihan tasaisen värinen.

      Poista
  8. Kauniita asetelmia! :) Tykkään!

    VastaaPoista
  9. Minäkin tykkään! Olipa muuten todella kivoja tekstiilejä tuolla Piristeellä!
    Haastoin sinut kirjaamaan ylös tekstiilimietteitä http://kaikkimitahalusin.indiedays.com/2013/12/01/haaste-talven-tekstiilit/ t: tyynyfani ;)

    VastaaPoista
  10. Kaunista - kiitos! Mikä on sohvalla näkyvä 'salmiakkikuvioinen' tyynynpäällinen? Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpas tarkkasilmäinen ;) Siitä on tulossa ihan oma postaus vielä tällä viikolla!

      Poista
  11. Oi kuinka kauniita kuvia <3 Upeat ovat myös tarjottimet!

    VastaaPoista
  12. Onpas kaunista!

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...