sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Päivä pohjoisessa

 Mukavaa pakkassunnuntaita!

Tulihan se talvi vihdoin ja itse vielä tehostin vaikutusta matkustamalla Ouluun. Viima tuntui todella kylmältä pitkän lauhan kauden jälkeen, mutta valkoinen lumipeite on enemmän kuin tervetullut. Viileä oli aamupäivän aktiviteettinikin, kun  kannustin kymmenvuotiaita Kärppä-poikia. Ihmettelin, kuinka ammattimaista jääkiekkoharrastus on jo tuossa iässä ja annoin kummipojalleni tietysti  taputuksia niin hyvistä yrityksistä kuin taitavista onnistumisista. 


Jäähallireissun jälkeen tein pikapiipahduksen Stockmannin aleen. Suuret puolen hinnan kyltit kiljuivat nimeäni, mutta suunnistin päämäärätietoisesti naisten takkiosastolle. Nyt kirpakoiden kelien käynnistyttyä halusin paikata villakangastakin puutteeni. Oulun Rotuaarin keltaiset keinovalot eivät anna oikeutta Filippa K:n tummanliilalle takille, joka varasti huomioni sekunnissa. Takin ostopäätöksen sinetöi tyylitaituri, jonka sanaan on helppo luottaa. 


Iltapäivän sain viettää erityisen ihanassa bloggaajaseurassa, kun  tapasimme  All I Ever Wanted Is Here -blogia kirjoittavan Karlan kanssa. Istuimme tuntikausia kahvilassa jutellen ja mietin jälleen, miten mahtavia ihmisiä tämä harrastus on elämääni tuonut!


Kiitos Karlalle seurasta ja Oululle talvisista maisemista.  Ihanaa sunnuntaita jokaiselle!

11 kommenttia:

  1. Tyylikkäitä naisia !
    Mukavaa sunnuntaita :-)
    Päpsä

    VastaaPoista
  2. Kauniilta näytti takki ja pakkasen punaiset posket. Asun ihan tässä Oulun liepeillä ja voit uskoa, että nyt on iloittu lumesta ja pakkasista - aina ei ole niin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin talvi tuli, ei haittaa vaikka vähän paleltaa, Ja eikös talvi ole pukeutumiskysymys? ;)

      Poista
  3. On kyllä tuntunut pienikin pakkanen kylmältä noiden lauhojen säiden jälkeen. Nyt sataa lunta, vaikka olisin voinut siirtyä tästä jo suoraan kesään. :)

    Mukavaa viikkoa!
    http://khetkia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis tästä talvesta tullut aika pitkä marraskuu, jos lumi ja pakkanen eivät olisi saapuneet, Nautitaan nyt tästä, sitten se kesäkin tuntuu mahtavalta! :)

      Poista
  4. Mietin eilen Stockan sisääntulolla, jotta onpas tutun näköinen nainen kunnes välähti mistä "tunnemme":) Mielenkiinnolla seurailen blogiasi ja samaan aikaan rakennamme taloa tänne Ouluun. Kuukauden sisään pääsemme muuttamaan unelmakotiimme, ihanaa! :)
    t. Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän minä odottelin Karlaa :) Muutama muukin oli liikkeellä, parkkihalli oli tupaten täysi! Onnnea uuteen kotiin, pian se unelma toteutuu!

      Poista
  5. Kauniita ja tyylikkäitä naisia liikenteessä! Itsekin olen tuota samaa Filipan takkia ihastellut, ja voe pojjaat kun se näyttääkin nätiltä päälläsi! Hmm..pitäisköhän piipahtaa stokkalla Turussa, jos se ois vielä myynnissä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mapsi, tuota on vielä Wikkellä turussa hyvään alehintaan ;)

      Poista
    2. Ihana takki on, jos vain mittasuhteet passaa ;) Minulla on aika lyhyt selkä, joten monen takit jää kurjasti pussille selästä, Tämä oli just eikä melkein, myös hinnaltaan (-50%).

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...