lauantai 4. tammikuuta 2014

Pari piirakkaa ja muita muuttuvia tekijöitä


Heippa, jälleen päivä joka ei valjennut! Mieli sen sijaan on ollut kovastikin aurinkoinen, kun aamun on saanut aloittaa rauhassa kokkaillen omassa keittiössä. 


Viikonloppuvieraita varten syntyi leivonnaisia ja pari suolaista piirakkaa. Perheen rouva on kasvissyöjä ja se aiheuttaa minulle vähän normaalia(kin) enemmän haastetta keittiöön. Kovasti olen kyllä reseptejä googlettanut ja tällä hetkellä menulla on piirakoiden lisäksi mm. täytettyjä paprikoita ja Safkaa-kirjasta tuttua avokadopastaa. 


Lapsille uunissa muhii makaronilaatikko, sitä on sitten helppoa lämmitellä nälän iskiessä. Edellisestä ruokapostauksesta sain kommmenttiboksillisen loistavia arkiruokavinkkejä, niistä tosi moni on päätynyt pöytään. Nyt olisin enemmän kuin kiitollinen herkullisista kasvisruokavinkeistä!

"Äiti, milloin ne vieraat tulevat" on kaikunut aamukymmenestä saakka. Nyt voi onneksi jo sanoa, että ihan kohta. Mukavaa lauantaita!

22 kommenttia:

  1. Slurps! :P Ei pitäis ollenkaan tulla kattelemaan mitään herkkujen kuvia näin diettaillessa :/
    Ihanaista lauantaita! <3 Minä lähden kohta nuuhkimaan vauvaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs sinä siellä diettailet? :) Vai pitäisköhän minunkin… Vauveli on varmasti ihana <3

      Poista
  2. Ihanalta näyttää! Kokkailu ja leipominen, kun ei ole kiire, on parasta.
    Mun blogista löydät muutaman kasviruoka-reseptin (siis jos maitotuotteet ja kananmuna sisältyvät ruokavalioon).
    http://korkeuksissa.blogspot.nl/2014/01/gluteeniton-punajuuri.html
    http://korkeuksissa.blogspot.nl/2013/06/jaahyvais-tsatsiki.html
    http://korkeuksissa.blogspot.nl/2013/02/helppo-ja-nopea-arkiruoka.html

    Kaikki reseptit löydät tästä linkistä :-)
    http://korkeuksissa.blogspot.nl/search/label/resepti

    VastaaPoista
  3. Hyvältä kuulostaa sun tarjoilut! Kieltämättä erikoisruokavaliot luo välillä vähän haastetta, mutta tosi kivoja ruokia olet keksinyt kasvissyöjälle. Avokadopasta on ihan järkyttävän hyvää, sitä täytyisikin pian taas tehdä. Jääkaapissa olisikin sopivan kypsiä avokadoja odottelemassa:)
    Ihanaa lauantaita, Kerttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole vielä tätä pastaa kokkaillut, mutta huomenna pääsee maistamaan :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Itse olen kasvissyöjä ja uusin suosikkini on munakoisovuoka. Tosi helppo ja nopea valmistaa, reseptejä löytyy netistä pilvin pimein. Mä teen omani näin: itketän pitkittäissuunnassa viipaloidun munakoison leivinpaperilla ja samalla laitan uunin lämpiämään 175 asteeseen ja teen kastikkeen: kuullotan sipulia ja valkosipulia pannulla oliiviöljyssä ja viskaan sitten sekaan muutaman viipaloidun herkkusienen. Sitten lisään purkillisen paseerattuja tomaatteja ja annan kiehahtaa. Munakoisot voi sitten myös paistaa sukkelasti pannulla molemmin puolin, itse en aina edes viitsi tai ehdi. Voitelen uunivuoan oliiviöljyllä ja ladon sinne ensimmäisen kerroksen munakoisoviipaleita, kastiketta ja murennan päälle fetaa. Toistetaan niin kauan kuin aineksia riittää. Vuokaa paistetaan n. 45 minuuttia uunissa ja herkkua tulee. Tämän kanssa erityisen hyvää on itse tehty vaalea italialaistyyppinen leipä, jonka voi paistaa uunin alatasolla samaan aikaan. Erityisen hyvä ohje tähän löytyy Uuden kuun Emilian blogista.
    Ja avokadopasta on kyllä erityisen herkullista!

    VastaaPoista
  5. Minulla on vähän sama ongelma. Haluaisin tehdä enemmän kasvisruokaa, mutta jotenkin kivojen reseptien haku on hankalaa. Olen ollut parilla kasvisruokakurssilla kansalaisopistossa ja sieltä olen saanut kivoja vinkkejä. Alla muutama oma suosikkini:
    Chili con kasvis
    Sipulikeitto
    Punajuuripasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos Iina! Minäkin voisin olla kurssin tarpeessä :)

      Poista
  6. Oi nami, nami.. Se avokado pastakin on tosi herkullista! :) Muuten on aika vähän kasvisruokaohjeita, yksi kappale kasvisvoileipäkakku ohjetta löytyy, joka on taivaallisen hyvää! :)) Juuri tyttären synttäreille sitä tein marraskuussa ja tänään olen tehnyt samaa siskoni lapsen synttäreille!

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voileipäkakut on kyllä tosi herkkuja, tosin aika suuritöisiä. Olen vähän sellainen "mutkat suoriksi"-kokki, varsinkin arjessa :D

      Poista
    2. Totta,suuritöisiä ovat.. mutta kun pari kertaa vuodessa vain tekee, niin ei haittaa yhtään. Muuten minäkin olen ihan samanlainen "mutkat suoriksi" -kokki :) Se avokadopastaon hyvä esimerkki, nopeaa, helppoa ja hyvää! :)
      Mukavaa sunnuntain jatkoa!
      Heli

      Poista
  7. Valkoista ja harmaata mä metsästän...
    Apua apua pyytäisin. Löysin yksi yö kun surffailin ihanan kylpyhuoneen jossa suihkujen takaseinä oli laatoitettu valkoisilla ja erivärisillä harmailla laatoilla hauskasti epäsymmetrisesti värejä käyttäen. Rakastuin heti. MUTTA Nyt kun olisin näyttänyt sen miehelleni kun seinälaatat pitäisi valita niin olen onneton hävittänyt sen kuvan enkä löydä polkua historiatiedoistakaan. Ajattelin kysyä apua Kertulta ja teiltä muilta Kertun blogin seuraajilta kun täältä löytyy melkoinen määrä sisustustietämystä.

    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, nyt ei ainakaan minulla soi mitkään kellot. Toivottavasti etsimäsi kuva kuitenkin löytyy!

      Poista
  8. Punajuuripastan ohjeen taisin aiemmin antaakin, se on meidän perheen lempiruokia. Toinen helppo on kasvissosekeitto, lisukkeena vaikka hyvää tuoretta leipää tai vastapaistettuja coctailpiirakoita kaupan pakastealtaasta. Soijapapurouhetta (sellaista mantelirouheen näköistä, minusta parempaa kuin tavallinen soijarouhe) voi käyttää jauhelihan sijasta makaroonilaatikossa, laatikkoon vielä vaikka porkkanaraastetta sekaan, meillä tämä menee hyvin lapsillekin. Pizzoja on helppo tehdä ihan valmiille tortillapohjille, jokainen voi tehdä oman pizzabaarimeinigillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvissosekeitto on kyllä oiva vaihtoehto, sitä voisi tehdä! Ja pitsa toimii aina. Iso kiitos vinkeistä! Punajuuri ei ole ollut ihan suosikkini, mutta toisaalta, eihän sitä tiedä jos ei kokeile :)

      Poista
  9. piirakat ovat aina takuumenekki. Monet vihannekset ovat täynnä vettä, joten helppo tapa varmistua että jälki on hyvää, on käyttää ne pannun kautta. Liian usein törmää jopa raakoihin vihanneksiin piirakassa. On kiva että on purentaa, mutta oikeesti. Makua saa erilaisilla juustoilla, pelkästään pippurijuusto voi tehdä ihmeitä.

    Itse en ymmärrä kasvissyöjiä yhtään. Voisin elää jauhelihakastikkeella ja pihveillä.

    Olimme pääsiäisenä Riiassa ja ostan sieltä aina punajuurisäilykkeitä. Kyllä, niitä saa Suomestakin, mutta joku jännä niissä on, että ostan niitä aina Riiasta. Ja punajuuresta tulee aivan ihanaa pastakastiketta sekä punajuuririsotto on yks mun bravureista.
    Itse asiassa punajuuri valittiin vuoden vihannekseksi muutamia vuosia sitten, sitä kautta löytyi aikoinaan melkoinen reseptitaivas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en minäkään kyllä liharuuasta luopuisi :) Varsinkin kanaruoat ovat suosikkejani. Pitäisiköhän minun alkaa opetella syömään punajuurta, ei meinaan kuulu suosikkeihini.

      Poista
  10. Avokadopasta on kyllä hyvää! Minä käytän ruuanlaitossa paljon soijaa. Soijarouheella on helppo korvata resepteistä jauheliha, kunhan muistaa maustaa rouheen reilusti. Samaten eineksistä melkein mikä tahansa pakastealtaan Hälsans Köketin valikoimasta pelastaa usein arkikokkailun. Ja ihan mun personal favourites on erilaiset sosekeitot, tomaattikeitot jne.

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soija onkin hyvä juttu, se kun sopii niin moneen. Huomenna maistetaan avokadopastaa, nam!

      Poista
  11. Oi, hyviä kasvisruokia on vaikka mitä! Olin himpun vajaa 20 vuotta kasvissyöjä ja nykyisinkin teen hyvin kasvispainotteista ruokaa. Hyviä ohjeita upeiden kuvien kera löytyy täältä på svenska:
    okottslig.blogspot.se

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...