keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Oletpa kultainen!

Nyt kimaltaa! Kuparin voittokulku jatkuu, mutta rinnalle on noussut se olympialaistenkin tavoitelluin väri, kulta. Oma suhteeni kultaan värinä on varsin ristiriitainen. Olen ollut vannoutunut hopea- ja valkokultatyttö, enkä ole pitänyt liian kimaltavasta meiningistä. Trendit ovat siitä jännittäviä, että ne pureutuvat ihmisen alitajuntaan pikkuhiljaa. Ensin niitä kummastellaan ja uskaliaimmat kärkijoukot ottavat ne omakseen. Pikkuhiljaa villitys valtaa alaa lehdissä, blogeissa ja katukuvassa, jonka jälkeen suuri massa lähtee liikkelle. Etujoukot ovat yleensä tässä vaiheessa jo omaksuneet seuraavan jutun. Viimeisessä aallossa ovat ne, jotka alelaareista käyvät poimimassa trendilöytönsä puoleen hintaan. 




Kullankimalluksessa on mielestäni yksi suuri vaara; vaikka tavoitellaan ripausta luksusta, saadaankin halvannäköinen lopputulos. Hillitysti käytettynä kulta voi olla juuri se piste iin päällä, joka antaa sisustukselle viimeisen silauksen. 




Kullankimalluksessakin on varaa pihistää tai panostaa. Ylemmän kollaasin ihanuudet vähän kovemman rahan kaunottaria Finnish Design Shopin valikoimasta. Alemmassa taas esittäytyy H&M Homen valikoimaa, joka sopii tuuliviiriluonteille ja vähän tarkemman euron harakoille :) Kullanhohtoa voisi olla mukavaa yhdistää oikein arkiseen ympäristöön, esimerkiksi valkoiseen kylpyhuoneeseen. Sievimmät kosmetiikkaputelit, kauneimmat hajuvedet ja suloisimmat kynsilakat voisivat levätä kullanhohtoisen tarjottimen päällä... 

Mitä mieltä olet kullasta sisustuksessa? Tottakai vai ei missään tapauksessa? 

Ps. Ja eihän tällaisena päivänä voi puhua kullasta ilman onnitteluja Suomen hiihtomiehille! Itse en suoritusta nähnyt, mutta ilolla seurasin sosiaalisessa mediassa sitä kollektiivista onnellisuutta, joka suomalaisen urheilukansan villitsi. Tällaista yhteisöllisyyttä kun löytyisi aina!

Tervetuloa seuraamaan blogiani Facebookiin,  Instagramiin, Twitteriin ja Pinterestiin

34 kommenttia:

  1. Mä juuri lisäsin omaan sisustukseeni ripauksen kultaa vaikka aiemmin en halunnut sitä sisustukseeni. Hopea vain kelpasi. Koruissa kuitenkin keltakulta on aivan ehdoton juttu. :)

    VastaaPoista
  2. Minä olen taas ikuinen kullan ystävä vuosien ja trendien vaihtuessa. Tuo Tom Dixonin messinkinen lamppu olisi aivan mielettömän upea, mutta meillä ei oikein ole paikkaa sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Dixonin tuotteet kyllä aiheuttavat akuutin kuolausreaktion :D

      Poista
  3. Eih, ei kultaa, enkä ole tuota kupariakaan kokenut omaksi. Ainoan "kultapoikkeuksen" voisin tehdä tuon Tom Dixonin valaisimen kanssa. Pidän sen ulkonäöstä ihan liikaakin, mutta en sitä kuitenkaan halua kotiin asti!

    -Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vähän alkanut lämmetä! Mutta mitään liian kimaltavaa meininkiä en halua kotiini. Hopee ei oo häpee ;)

      Poista
  4. No jännästi kyllä heti kun alkoi näkyä kuparia ja kultaa, ne näyttikin silmissäni todella hyvältä! Ehkä siksi, että kupari- ja kultaesineistä on tehty nyt moderneja ja kauniita versioita, kun aiemmin ne ovat olleet lähinnä ysärikauhistuksia. :D

    Kultaa toki olen aina suosinut koruissa, mutta en vielä itselleni sitä tai kuparia ottaisi sisustukseen, koska ei ole oikein sellaista paikkaa, ellei nyt sitten tulevassa takkahuoneessa. :) Siellä jompi kumpi paljettityyny näyttäisi kyllä aika herkulliselta.

    Jouluisin toki rakastan kultaa myös omassa kodissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylllä, monia moderneja klassikoita saa nyt myös kultaisena / kuparina :)

      Poista
  5. Kihla- ja vihkisormus on keltakultaa, kaikki muut korut on hopeaa. Sisustuksessakin vain hopeaa, harmaata, mustaa, valkoista.

    Joskin Artekin A110:n metallirinkula voisi olla kultainen. Se on ihan kiva ja siinä sitä on sopivasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artekin tuotteet ihastuttavat minua, niissä kulta on mukavasti pienessä sivuroolissa :)

      Poista
  6. Kihla- ja vihkisormus valkokultaa ja kaikki muutkin korut hopeaa. Eli vierastan kultaa aika tavalla kaikessa.. :) Mutta Tom Dixonin valaisimessa se on kaunis, ja itse asiassa se onkin tulossa vauvanhuoneeseen valaisimeksi! :) Kimpalekultaa <3

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on valkokultaiset kihla- ja vihkisormukset ja pitkään pidin vain hopeakoruja. Nyt olen juhlakäytössä lämmennyt aavistuksen verran kullallekin :)

      Poista
  7. Niin ne vaan trendit vaikuttaa, että ensimmäinen "kultainen" sisustusyksityiskohta meillekin jo rantautui, tosin ihan vaan edullisen H&M:n tarjottimen muodossa, mutta kyllä tuntuu värikkäältä näin mustan, valkoisen ja teräksenharmaan keskellä...

    VastaaPoista
  8. Hmm..tykkään kullasta, mutta sisustukseen asti sitä ei ole päässyt, samoin on kuparinkin kanssa :D
    Ehkä mä pengastan sitten niitä ale- koiria ;D

    Terv. Suvi

    VastaaPoista
  9. Ale-looria siis, ah näitä ÄLYPUHELIMIA ;D

    Terv.Suvi

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kultajuttuja oot koonnut!! Oi oi oih!!! Kyllä harakan kynnet syyhyää!! :D Nuo lamput on niin upeat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana harakka siellä :) Lamput ovat kyllä näiden kollaasien kaunottaret!

      Poista
  11. Voih, olen muiden sisustuksissa ihaillut kuparin ja kullan sävyisiä esineitä. Vielä en ole kuitenkaan meille kotiin saakka uskaltanut ihastusta laajentaa. :)

    VastaaPoista
  12. Meillekin kulta hiipi ennen joulua H&M:n tuikkukipon muodossa (kuvassa keskellä vasemmalla) ja siroutensa vuoksi saanut majailla lipaston ja ruokapöydän väliä seilaten vaikka silmä kaipaakin jo vaaleampaa kohdetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulta sopii jouluun, vaikka meillä yleensä onkin ollut enemmän hopeisia tehosteita. Mutta ensi jouluna voi olla toisin ;)

      Poista
  13. Sisustuksessa voisin kyllä kullan kimallusta pienissä erissä ottaa, mutta korut kiitos valkokultaisina ja hopeisina, passaavat vaan omaan ihonväriinikin paremmin...Valkokultarinkulat sormessa vuodesta 2002 :) Pronssikoruja en kyllä haluaisi, kynttilänjalkana menee... Että käyttötarkoituksen ja sijainnin mukaan tämäkin.

    VastaaPoista
  14. Kulta kolahtaa! Olen haaveillut kultaisesta work lampista juuri valmistuvassa olevan vessamme kattoon, saa nähdä, toteutanko haaveen ja raaskisinko laittaa valaisimen vessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultainen Work vessan katossa kuulostaa tosi upealta!

      Poista
  15. Kulta, kupari, messinki, kaikki tällä hetkellä innostaa! Kyllä ne lisäävät sisustukseen kiinnostavuutta. Meiltä löytyy messinkiä ja kultaa sieltä täältä mutta tällä hetkellä miellyttää erityisesti kupari. Harmi kyllä sitä on meille hankalampi ujuttaa;) Tänään innostuin myös koruista, jotka olivat ruusukultaa, muistutti todella paljon kuparin sävyä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metallivärit ovat kyllä kaikki todella trendikkäitä! Ja niitähän "saa" trendigurujen mukaan myös sekoittaa :)

      Poista
  16. No tottahan toki! :) Itse olen lisännyt kullan kimmellystä kotiin kuitenkin melko hintsusti ja pienillä esineillä, sillä ne on helppo latoa piiloon, jos kyllästys iskee. Tällä hetkellä kyllä parikin Tom Dixonin esinettä tekis mieli kliksautella ostoskoriin, mutta saapa nyt nähdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Pienet yksityiskohdat toimivat varmasti :)

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...