lauantai 3. toukokuuta 2014

Reissukengät Pariisiin

Matkakuume nousee ja lähtö Pariisiin lähenee. On pakko tunnustaa, että olen surkea pakkaaaja, enkä pidä siitä hommasta juuri lainkaan. Se on paradoksaalista, koska rakastan matkustamista ja lähdön tunnelmaa. Usein käykin niin, että alan pakkaamaan viime tipassa ja kassiin päätyy vähän sitä sun tätä.


Nyt ajattelin, että lyhyehköllä kaupunkilomalla panostan matkagarberobin kokoamiseen hyvissä ajoin ja vältän viime hetken paniikin. Loman voi lähes pilata huonot kengät, jotka tekevät kulkemisesta mahdotonta. Eipä taida olla ihan yksi tai kaksi kertaa, kun joudun ostamaan reissusta uudet kengät vain siksi, että jalat huutavat niin hoosiannaa.  Yleensä sitä on sen saman dilemman edessä; valitsenko nätit vai mukavat kengät. 


Tällä kertaa reissukassiin päätyy kolmet popot. "Varman päälle"-valintani on Adidaksen mustat kaupunkilenkkarit, joita koristaa kupariset raidat. Lenkkareiksi nämä ovat mielestäni aika söpöläiset ja plussaa ehdottomasti mukavuudesta ja keveydestä. 


Astetta fiinimpää menoa tarjoavat Vagabondin klassikkoballerinat. Näistä saa myös puolikkaita kokoja ja ilokseni 38,5 istuu minulle kuin hanska. Ballerinat toimivat niin hameiden kuin housujen kanssa ja korottomalla kengällä jaksaa mukavasti kävellä Pariisin kaduilla. 


Vannoituneena korkkarityttönä reissuun pitää pakata myös korkokengät.  Tällä kertaa luotan Marc O´Polon luottokenkiini, jotka  yhdeksän sentin koroista huolimatta ovat mukavat jalassa. Vaikka päivät luultavasti kuljen matalilla kengillä, voi illalliselle laittaa korot ja mekon. 


Neidinkin garderobi alkaa hahmottumaan. Neljävuotiaan mielestä hän ei tarvitse kuin Minni-pannan, Minni-housut ja Minni-paidan ;) Selvää on, että seikkailua Disneylandissa odotetaan jo kovasti!

Ps. Kurkkaa myös aamulla ilmestynyt Asuntomessupostaus.

18 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Kyllä noilla kengillä yhden kaupunikiloman heittää :-) T. Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi! Tosin kenkien shoppaileminen on sen verran hauskaa, että en voi taata, ettenkö tuo enemmän kotiin ;)

      Poista
  2. Tuttu "ongelma", olisi kiva laittaa ne nätit kengät, mutta kun on pakko ajatella sitä mukavuutta! Mun pitäis kans ostaa tollaset citylenkkarit. Ja toinen missä niitäkäyttää, on auton ajaminen. Siis töihin mennessä olisi järkevää vaihtaa ne korkkarit tai hyvät kengät ylipäätään pois, koska ainakin mulla kantapää tahtoo mennä pahaksi autoa ajaessa. Siinäkin nuo lenkkarit ois hyvät.

    Ja voi hei, ihanaa Pariisin reissua! Sun tyttö vaikuttaa varsin käytännälliseltä vaatteiden valinnan kanssa, sitä paitsi kaikki sopii söpöläisellä yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mapsi! Tuollaiset citylenkkarit on kyllä kätevät, sitten vaan laukkuun korkkarit töihin. Kiitos paljon, matkaa odotellaan jo suurella innolla!

      Poista
  3. Minnipanta on kyllä ehdoton asuste, hyvin tyttö jo tietää oleellisen :).

    VastaaPoista
  4. No nyt mun paniikki meinaa nostaa päätään! Mulla ei oo kenkiä! Lenkkarikauppaan siis. Sun lenkkarit näyttää ihanilta.

    Mekin lähetään ensi viikolla Pariisiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että tekin lähdette! Toivottasti siellä on vähän keväisempää, täällä nimittäin sataa tällä hetkellä lunta! Nuo minun citylenkkarit löytyi Intersportista, käyhän kurkkimassa :)

      Poista
  5. Minnipanta ja kengät on ihan must - mitähän mies pakkaa!?? :D Ihanaa lomaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hoidan omat ja tytön tavarat, mies pakkaa mitä pakkaa :D Kiitos paljon!

      Poista
  6. Tuttu juttu - aika monet kengät on tullut raahattua reissusta;) Eikä ole aina auttanut hyvä suunnittelukaan - yllättäen ne kotomaassa hyvät kengät eivät olekaan kaukomailla pelanneet.
    Ja pikku neidin mtakavarustus on minustakin ihan täydellinen;)
    Upeaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta! Kaupunkilomilla kävelyä tulee niin paljon, että hyvissäkin kengissä jalka väsyy varmasti. Kiitos paljon sinulle <3

      Poista
  7. Oih, teille tulee niin kiva matka :).

    KIITOS tuhannesti kymmenen pisteen vinkistä minin huoneeseen. Itse en tullut edes ajatelleeksi kangastaulua. Menemme heti tänään ostamaan tarvikkeet!!! Yey!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että idea pääsi käytöntöön! Ja kohta sun ideat pääsee käytöntöön Disneylandissa, mahtavaa! :)

      Poista
  8. Ihanamatka teillä edessä <3 Nuo Vagabondin ballerinat koko 38,5 on minullakin joka kesä käytössä, ihan parhaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Meillä on sitten ihan samankokoiset jalat :)

      Poista
  9. Ihanaa reissua teille - ihanaa kun pääsette :)

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...