maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kevennystä aivoille ja olohuoneelle


Miten keskikesällä voikin olla näin pimeää? Sade ropisee kattoon ja  antaa extraboostin työmotivaatiolle, joka hellekelien myötä ottaisi äkkilähdön lomalle. "Maailma valmiiksi juhannukseksi"  -tuskaa ei tarvitse kokea, sillä teen vielä ensi viikolla muutaman työpäivän.  Sadeillassa on myös jotain lohduttavaa; ei tarvitse tehdä mitään. Aurinkoisena päivänä sisälle jääminen kun on suorastaan synti. Sekä tietokoneen että oman pääkopan kovalevy alkaa olla täynnä ja se näkyy kaikenlaisena jumituksena. Voi kumpa aivokapasiteetistäkin voisi vain pistää pari gigaa talteen Aircapsuleen :)


Sisustusrintamalla uusin villitykseni on uusia olohuoneen verhot. Nyt kun matossa on raitaa, pöydässä on pinkkiä ja puunsävyjä, kaipaan ikkunaan kevennystä. Ajattelin, että valkoinen, hieman läpikuultava verho voisi toimia aika mukavasti ja rauhoittaa huoneen yleisilmettä. Mitä mieltä olet? Onko valkoinen tylsä tai toimiva valinta? 

Mukavaa maanantaita, juhannusviikko on polkaistu käyntiin! Joko siellä on onnellisia lomalaisia ruudun toisella puolella? 

24 kommenttia:

  1. Valkoinen toimii aina ja kuten sanoit, huoneessa tapahtuu ilman kuviollisia verhojakin. Joten minä ainakin olen valkoisten kannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Ei valkoisella voi ainakaan pahasti mennä metsään :)

      Poista
  2. Valkoisella ei mene ikinä metsään, joten se on varma valinta! :)
    Heli

    VastaaPoista
  3. Samoilla linjoilla mennään kuin muutkin, valkoinen on hyvä ;))
    Edellisen postauksen vaatteet ovat muuten super suloisia :) Paljon löytyi kaikkea kivaa ;)

    Terv. Suvi

    VastaaPoista
  4. Täällä vaihdoin juuri itsekin eilen siivousvimmassani olohuoneeseen ihan perinteiset valkoiset verhot. Aluksi näytti todella oudolta, mutta hiljalleen silmä tottuu ja tykkään tosi paljon! Kesäistä ja kevyttä! Mietin muuten ihan samaa tänään töissä, keskikesä ja tällaista pimeyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen verho sopii minnevain :) Täytyy varmaan jossain vaiheessa kokeilla! Nyt ei ole enää pimeää, mutta mitä kummaa tää kylmyys on?!

      Poista
  5. Kuulostaa kivalta!
    Sari

    VastaaPoista
  6. Valkoinen on aina erinomainen valinta, mutta nuo nykyiset verhot ovat tyylikkäät ja sopivat olohuoneeseesi ei niitä tarvitse vaihtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niissä nykyisissä varsinaista vikaa ole, mutta mieli se vaan kaipaa vaihtelua. Samat verhot ovat olleet tauotta yli kaksi vuotta ja muu sisustus olohuoneessa on muuttunut sinä aikana :)

      Poista
  7. Tykkään näistä kuvassa olevista. Miksi vaihtaa tyylikkäitä verhoja?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kristiina! Vastaan samoin kun Lisalle; Ei nykyisissä verhoissa varsinaista vikaa ole, mutta mieli se vaan kaipaa vaihtelua. Samat verhot ovat olleet tauotta yli kaksi vuotta ja muu sisustus olohuoneessa on muuttunut sinä aikana :)

      Poista
  8. Mitä jos koklaisit kokonaan ilman verhoja, teillä on kuitenkin niin nätti sisustus, että se kestää verhottomuudenkin. Tai jos haluat verhot, suosittelen myös valkoista, ohutta pellavaa ja rypytettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Taidan kokeilla vaihteeksi verhottomuutta. Helppo ja edullinen sisustusmuutos :)

      Poista
  9. Minäkin kannatan verhottomuutta! :D t.verhoton

    VastaaPoista
  10. Verhoton ratkaisu voisi tosiaan toimia teillä tai jos päädyt kuitenkin verhoihin, niin mielestäni vitivalkoiset
    (vrt. Soihdun varjostin) ohuet, läpikuultavat, runsaat, aaltonauhalla poimutetut verhot olisivat tyylikkäät.

    - Sirpa

    VastaaPoista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...