tiistai 29. heinäkuuta 2014

Grafiitinharmaata Granitista


Harmaa, tuo suomalaisuuden sielun sävy. Hajuton ja mauton, huomaamaton hiirulainen. Se ei turhia koreile, eikä tee numeroa itsestään. Tai ei sittenkään! Harmaasta on moneksi. Se voi olla ylellisesti hopeanhohtoinen tai maanläheisesti arvokas. Se tuo tullessaan harmoniaa, jota monessa kodissa kaivataan. Se toimii pääsävynä tai lähes minkä tahansa värin kaverina. 




Minusta on mukavaa, että makuuhuoneessa on rauhallinen tunnelma. Aavistuksen hohtava silkkinen päiväpeitto sai kaverikseen Granitista tyynynpäälliset. Ne olivat hyvä löytö ja hinnastakin oli nipsaistu puolet pois. Minulle on ihan hyvä, että Granit ei sijaitse lähempänä. Viimeksi roudasin junalla kotiin painavan betoniruukun. Tällä kertaa tarvitsin jättikokoisen muovisäkin kantaakseni tyynyt kotiin. Vai onkohan siinä jotain hohtoa tehdä ostoksia vähän kauempana kotoa? ;)


Saan huomenna meille mieluisan vieraan, kun Karla tulee Asuntomessureissulle Jyväskylään. Taidankin lähteä petaamaan hänelle vierasvuodetta valmiiksi. Jos vaikka oikein repäisisi ja laittaisi hänelle jotain harmaita petivaatteita ;) 

Mites teillä, hurmaako vai hirvittääkö harmaa? 

38 kommenttia:

  1. Todella kauniin näköistä ja harmonista!! Itsellä myös harmaa päiväpeitto ostoslistalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Harmaa päiväpeitto on myös vähän helpompi kuin valkoinen, ei ihan jokainen pikkutahra loista kilometrin päähän ;)

      Poista
  2. No minäkin aioin sanoa, että kaunista ja harmonista, siispä komppaan edelle ehtinyttä :)! Harmaa tekee rauhallisen ja seesteisen tunnelman. Meilläkin sitä on ehkä juuri siitä syystä makkarissa. Haluaisin sävyä enemmän myös alakertaan, mutta jotenkin massiivinen suklaanruskea divaanisohva tekee siitä hieman haastavaa. Ehkä siis sitten seuraavan sohvan aikakaudella. PS. Itse onnistuin kiertämään Granitin Helsingin reissulla. Tosin sain loven kukkaroon melkoisen monessa muussa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Hanna! Laitat vaan sen ruskean sohvan niin täyteen tyynyjä, että alkuperäistä väriä ei enää näy (eikä mahdu istumaan ;). Granit on kyllä oikea sisustajan karkkikauppa, aina löytyy jotain pientä, joka sopisi kotiin.

      Poista
  3. Kyllä harmaa aina beigen voittaa :)

    VastaaPoista
  4. Harmaa on lempivärejäni ja helppo juuri sen takia, minkä sinäkin totesit, että sopii melkein värin kuin värin kanssa.

    VastaaPoista
  5. Harmaahan on taas kovasti esillä sisustuksessa. Remontoimme vessan, niin harmaata ja valkoistahan sinne tuli - kaunista :) Laattakaupassa oli aivan ihania kaiken värisiä ja kuvioisia tehostelaattoja yms. Myyjä sanoi kuitenkin, että 90 prosenttisesti ostetaan harmaata ja valkoista. Niihinhän on sitten helppo yhdistellä tehostevärejä, eikös vaan. Kaunista teillä :)
    t. Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa ja valkoinen on kyllä aika ajaton valinta. Ja tosiaan, tehosteväreja tekstiileillä ja muilla pikkuisilla jutuilla on helppoa lisätä :)

      Poista
  6. Olet kyllä varsinainen alehaukka :). Pienen ajan sisällä jo toinen aöelöytö, jonka ottaisin mieluusti itsellenikin. Ensimmäinen oli se ihana terassin matto.

    Harmaa on oikein käytettynä tyylikäs eikä tylsä - ja sinä osaat :).

    Sari N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä aika hyvä alehaukka! On niin kivaa löytää jotain oikein mieluista alesta :D

      Poista
  7. Hurmaa, hurmaa :) Tykkään ihan hurjasti!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, se antaa vähän ilmettä muuten yksinkertaiseen eteiseen :)

      Poista
  9. Kaunista! Ja onhan se harmaa vaan niin kaunis, vaikka onkin hajuton ja mauton :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Joskus hajuton ja mautonkin voi olla just hyvä :)

      Poista
  10. Kaunis päiiväpeitto ja ihanan harmoninen tunnelma ♥

    VastaaPoista
  11. Hurmaa ehdottomasti, lempivärini! :) Vasta remontoitu kotimme on valko-harmaa mustilla ripauksilla. Harmaa luo rauhallisen ja harmonisen pohjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta, valkoinen ja harmaa on hyvä pohja lähes mille vain :)

      Poista
  12. Ihana harmaa. Sellainen harmoninen, eikös;) Hauskaa asuntomessupäivää sinulle ja Karlalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska ja hikinen päivä oli Karlankin kanssa :)

      Poista
  13. Harmaa = ihana, luotettava, monipuolinen, tyylikäs, kaunis... You name it!
    Kivaa messupäivää sinulle ja Karlalle!

    VastaaPoista
  14. Harmaa on yksi lempiväreistäni ja sen kyllä huomaa: toistuu paljon niin kotona kuin omassa pukeutumisessakin. Näin vaalealle suomalaiselle harmaan sävyt ovat kauniita ihoa vasten eivätkä syö väriä kasvoilta. Kotona harmaa on tunnelmallinen, herkkä ja pehmeä. Ja tuo Granit, todellakin hyvä että se on Helsingissä asti, muuten tulisi käytyä siellä ostoksilla ihan liian usein :) Todella kauniit nuo tyynynpäälliset. Ja vielä harmaasta puheenollen, hienoa harmaan käyttöä sulla sisustuksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tinttu! Harmaa on hyvä kaveri lähes mille vain värille :)

      Poista
  15. Harmaa hurmaa, ilman muuta! Sitä tulee meidänkin taloon. Myös sinun blogisi hurmaa. Tämä on ehkä suosikkiblogini ihan kaikista. :)

    S / Tule hyvä talo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos S! Ihana palaute <3 Onnea uuteen kotiin ja tsemppiä rakennusprojektiin!

      Poista
  16. Haluan teille yökylään!! T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Maija! <3 Pitäisi ehkä perustaa oma majatalo :D

      Poista
  17. Harmaassa vaan on sitä jotain! Kauniilta näyttää. Olipas mukava vaihtaa muutama sananen ja en ihan lämpimikseni löpissy. En oo käyny lukemassa blogeja kaikkien kesän kiireiden keskellä ja oon siis pudonnu sunkin elämästä jo kärryiltä.. Korjaan asian viimeistään viikonloppuna ;) Mukavia lämpöisiä päiviä sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä! Aurinkoisen mukavaa loppukesää sinnekin :)

      Poista
  18. Harmaa on todella hyvä väri, ja se Granit vois avata nettikaupan :)
    Kenen toi sinun ihana päiväpeitto on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikauppa olisi kyllä hyvä juttu! Päiväpeitto on Stockmannilta ja 2,5, vuotta vanha.

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...