sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kotimme kolmas Pappelina


Olen täysin myyty ruotsalaisille Pappelina-matoille. Kaksi vuotta sitten ostin ensimmäiset Pappelinani Sisustuksen Koodista. Keittiössä meillä on mustavalkoraitainen Bob-matto, joka hurmaa helppohoitoisuudellaan. Paikka on juuri se kriittisin koko keittiössä; saarekkeen ja jääkaapin välissä. Tässä siis puretaan ostoksia, etsitään ruokatarvikkeita ja ennen kaikkea kokataan. Maton voi heittää 30 asteeseen  konepesuun ja se kuivuu pikavauhtia. 


Toinen Pappelinamme on nimeltään Vera ja sijaitsee kosteissa tiloissa, tullaanhan pukuhuoneeseen suihkusta tai saunasta märin jaloin. Materiaali on hyvin pehmeää ja miellyttävää. Kaikista muista kokeilemistani muovimatoista poiketen Pappelina pysyy myös paikallaan. Se on muovimatto, joka ei näytä tai tunnu siltä. 


Terassin laatoituksen myötä tuli ajankohtaiseksi hankkia uusi matto sisäänkäynnille. Halusin jonkun aika huomaamattoman, joka ei peitä kaunista laattaa. Matto kuitenkin stoppaa näppärästi pahimmat hiekanmuruset, joten ihan ilman mattoakaan ei olisi ollut hyvä olla. 


Kotimme kolmas Pappelina lähti mukaan Messujen yöstä Hannasin putiikista, jossa oli klo 23.30 alkaen kaikki tuotteet -40 %. Montaa Pappelinaa ei enää ollut jäljellä, mutta nappasin kärppänä tämän  raitamaton valkoisen ja harmaan väreissä. Hyvä löytö, parempi mieli :) 

Näitä mattoja on kyllä helppoa suositella! Onko sinulla kokemuksia Pappelinan matoista? 

26 kommenttia:

  1. Olen myös täysin myyty pappelinalle! Meillä näitä mattoja on pukkarissa ja vessassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla siis mennään! Itse asiassa unohdin, että meilläkin on vessassa Pappelina, joten meillä on niitä yhteensä neljä :)

      Poista
  2. Minäkin olen Pappelinan tarpeessa. Eteisessä minulla olisi täydellinen paikka mustavalkoraidalliselle pappelinalle.. Muovimaton päältä mahtuisivat myös ovet näppärästi auki - mitkään muut matot eivät tilaan mahtuisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin muuten hyvä puoli, että matto on tarpeeksi matala. Toimii ovien kanssa :)

      Poista
  3. Pappeliina on minulle aivan uusi tuttavuus. Tyylikkäitä ja yksinkertaisen kauniita. Onko keittiön maton matsku myös muovia? Saako näitä ihanuuksia ollenkaan puuvillatrikookuteisina?:-)

    P.S. Joko design-arvonnan voittaja on selvillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappelina on nimenomaan muovimatto, mutta yllätyt miltä sen materiaali tuntuu! Se on todella pehmeä ja miellyttävä. Desigarvonnan voittaja julkistetaan huomenna :)

      Poista
  4. Pappelinoja olen nimenomaan Hannasissa minäkin ihaillut ja haaveilen noista raidallisista eteiseen. Ovat kuitenkin oman budjetin ulkopuolella, joten pitänee vaan jatkaa ihailua ja hypistelya ja haaveilua :) Tyylikkäitä ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sinullekin osuisi joskus hyvä tarjous kohdalle. Nämä ovat kyllä niin ajattomia ja kestäviä mattoja, että ovat säästämisen arvoisia :)

      Poista
  5. Meillä on Lisa-matto mustavalkoisena keittiössä ja superhyvä on. Ei ole tarvinnut koneessa pestä kertaakaan kun tahrat lähtee ihan vedellä huuhtelemallakin. Ihanasti lämmittää, laattalattia voisi ilman mattoa olla aika kylmä, mutta tämä muovimatto ei silti koskaan tunnu hiostavalta kuumallakaan kelillä paljaiden varpaiden alla. Koko hintansa väärti ja ostaisin Pappelinaa uudelleenkin, jos tarvetta olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei aina tarvise laittaa edes koneeseen. Kätevää kun voi ihan rätillä pyyhkiä! Pappelinasta ei uskoisi, että materiaali on muovia, niin kivalta se tuntuu paljaiden varpaiden alla.

      Poista
  6. Ainoa mattokeittiössä, joka on vielä 3 vuoden jälkeen valkoinen. Enkä ole pessyt kertaakaan... Meillä kuvioton white/metallic white eli se kaikkein valkoisin. Aivan mahtava. T. Mymmelinäiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellaki mahtava! Voisitko kuvitella, että joku muu matto olisi pysynyt valkoisena keittiön lattialla 3 v? :D

      Poista
  7. Minakin olen ihastunut Pappelinaan, niin helppoja, mukavia ja kauniita! Ostin juuri ensimmaisen mattomme mokillemme keittioon (harmaa-valkoraidallinen, ihana!!) ja nyt laitoin tilaukseen seuraavat kylpyhuoneeseen ja vessaan. Tulee aina vain valinnanvaikeus, kun olisi niin monta ihanaa ja erilaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Olet tehnyt varmasti hyvät kaupat :)

      Poista
  8. Meiltä löytyy pappelinat eteisestä ja keittiöstä ja pikkumatto wc vaikka siellä ei sitä tarvittaisi. Nyt myös tyttäreni huoneesta ja makuuhuoneesta. Koska varastosta löytyy yksi ollut kesän terassilla ja huippu myös siellä. Aivan mahtavia ovat! Halpos versiot näille erottuvat kyllä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on iso ero halpisversioihin. Yleensä muovimatot kun seilaavat pitkin lattioita ;D

      Poista
  9. Pappelinat ovat parhautta! Meiltä löytyy kaksi ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen!! :))

    VastaaPoista
  10. Meilläkin pahimmissa eli keittiössä ja eteisessä ja ihan mahtavia ovat. Ja tosiaan pehmeitä. Kokovalikoimaa lisää, niin voisi taas harkita uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että jossain vaiheessa valikomaan tulee uusia kuoseja ja kokoja. Ovat ne sen verran suosittuja mattoja :)

      Poista
  11. Meillä on vaan Hanna Korvelaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvelan matot ovat upeita! Mutta en laittaisi niitä ulos tai kosteisiin tiloihin :)

      Poista
    2. No, ei tietenkään paperimattoja ulos tai kosteisiin tiloihin, vaan niihin Aquaa.

      Poista
  12. Itse olen myös ihastunut Pappeliinan mattoihin. Ja ne todellakin pysyy paikallaan. Itse ostin niitä useamman kappaleen kesällä käydessäni Tuurissa . Siellä niitä myi VM-Carpet . Ne oli kakkoslaatuisia ja maksoi 35 euroa metri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät löydät olet tehnyt! Näitä ei saa kovin usein alesta :)

      Poista

Suurkiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...