sunnuntai 31. elokuuta 2014

Murheet on tehty huomista varten


Joskus ihmiselle voi käydä sellainen vahinko, että tuntee olonsa onnelliseksi ja onnekkaaksi. Tähän tunteeseen ei vaadita lottovoittoa, vaan hyvällä tuurilla onnenflown saavuttaa juoksulenkillä, bongaamalla antoisan mustikkapaikan tai katsomalla lapsen leikkejä. Toivottavasti jokaiselle osuu kohdalle myös niitä hetkiä, kun pitkäaikainen tavoiteltu haave toteutuu ja se saa jalat nousemaan puoli metriä maanpinnan yläpuolelle.


Kun onni osuu kohdalle, useimmiten se ei ole kuitenkaan onnea sanan varsinaisessa merkityksessä. Asian eteen on tehty töitä päämäärätietoisesti ehkä vuosikausia.  Ulkopuoliselle tilanne saattaa näyttäytyä kultalusikkatytön perusarkena tai onnenpotkuna, joka olisi voinut sattua kenelle vain. 


Suomalaiseen kulttuuriin ei juurikaan kuulu onnellisuuden hehkuttaminen. Saahan sitä hetkisen leuhottaa, mutta sitten jo odotetaan pian ruotuun, jossa ei paljon tunteita tuuleteta. Tämä syksy on toteuttanut minulle kolme unelmaa, joista tulen jokaisesta kertomaan blogissani jossain vaiheessa. Ei mitään maata mullistavaa; ei suuria rahasummia tai maailmanympärysmatkoja. Asioita, jotka eivät jollekin toiselle ole edes mielenkiintoisia tai tavoiteltavan arvoisia, mutta minulle isoja juttuja. 


Uskon siihen, että omaa mieltä voi johtaa. Sitä voi tietyissä määrin käskeä olemaan stressaamatta, ajatuksia voi tietoisesti ohjata pois kurjista skenaarioista. Oma suurin oivallukseni on, että murheita ei voi murehtia ennakkoon. Joskus olen ajattelut, että pohtimalla kaikkea "mitä voisi sattua", varaudun tapahtumiin etukäteen, eivätkä ne silloin toteudu. Tai toteutuessaan ne ovat jotenkin jo puoliksi käsiteltyjä ja osaan suhtautua niihin paremmin. Täyttä pötyä! 


Positiivinen ajattelu alkaa olla jo aika kulunut sanapari. On helppoa julistaa olevansa positiivari, mutta kaatunut kahvikuppi, ohiajanut bussi tai kahvilan huono palvelu saavat silti päivän pilalle. Minulle positiivisuus on sitä, että uskon mahdollisuuksiin. Mutta se on myös suojautumiskeino: ajattelemalla ihmisistä ja asioita hyvää, tekee omasta elämästään piirun verran helpompaa. Lifestyle-gurut kertovat, että ihminen on sitä mitä ajattelee. 



Ja kun tulee se päivä, (joita vähän väkisin jokaiselle joskus tulee), että seinät kaatuvat rytinällä päälle, ei positiivarinkaan tarvitse hymyillä. Kysymys ei ole siitä, miten asioita suret, vaan kuinka menet  eteenpäin. Omalle polulle on osunut muutamia suuria kompastuskiviä, joiden kanssa on ollut opittava elämään. Asioiden mittasuhteet määrittävät sen, kauanko pahin ryömimisvaihe kestää. Hetken päästä omaa mieltä on taas johdettava; syö tästä, vedä lenkkarit jalkaan, halaa paha mieli pois, tee töitä, siivoa koti ja samalla sielu. Ennen kaikkea keskity kaikkeen siihen hyvään, jota sinulla on! 


Onni. Aika pieni sana, mutta ei mitenkään yksinkertainen. Uskon, että onnellisella ihmisellä on unelmia. Minulla on nyt hetki, jolloin saan pohtia uusia unelmia ja tavoitteita. Mutta ennen niitä, kellutaan vielä hetki tässä tunteessa, joka kiteytyi tavallisena työpäivänä aamuruuhkassa silmäkulmasta karkaaviin kyyneliin. Olen onnellinen. 

Mitä varten on vasara? Mitä varten on omena?
Vasara on naulan lyömistä varten ja omena omenan syömistä varten.

Mitä varten kengät on? Mitä varten on ovi?
Kengät ovat kulkemista varten ja ovi on oven sulkemista varten.

Mitä varten kuppi on? Mitä varten on murheet?
Kuppi on kahvin juomista varten ja murheet on tehty huomista varten.

(runo: Kirsi Kunnas)


lauantai 30. elokuuta 2014

Habitare-lippujen voittajat!


Helsingin Messukeskus halusi ilahduttaa blogini lukijoita tarjoamalla yhteensä 10 lippua Habitare-messuille. Tässä tulevat onnekkaat voittajat. Arvontaprosessin hoiti tuttuun tyyliin Random.org-sivuston lahjomaton laskuri ja onnetar lähettää seuraavien kommenttien jättäjät ystävineen Suomen suurimmille sisustus- ja huonekalumessuille: 

ENNI 21. elokuuta 2014 22.30

En ole ennen käynyt näillä messuilla joten mielenkiinnolla lähtisin katsomaan ja ihmettelemään kaikkea :) ! Ennnim@gmail.com

Viivi 22. elokuuta 2014 10.00

Odotan uusia ideoita, valaisimia ja tauluja :)
pienempi@gmail.com


Karkku 23. elokuuta 2014 17.30

Olen hurahtanut kesällä sisustusblogien lukemiseen. Kiitos sielunsiskot! Innokkaana sisustajana olisi kiva päästä Habitareen ja saada uusia ideoita, koska en ole koskaan ollut siellä.

Wipukka 21. elokuuta 2014 23.14

Kyllä kutsuis irtiotto arjesta ku ilman kesistä oon painannu talvesta saakka ;) Tää "vuotias" taloki vois kaivata hiukan sisustusintoa joten sieltähän sitä luultavasti sais :D

Anonyymi 28. elokuuta 2014 17.06

Katselisin erityisesti mattoja ja lamppuja sillä silmällä ja nauttisin mukavasta sisustuspäivästä kamun kanssa : )
Kopi manis

Paljon onnea! Voittaja saa  siis kaksi lippua messuille, arvo yhteensä 36 euroa.  Sähköpostiosoitteensa jättäneille laitan illalla mailia. Nimimerkit Karkku, Kopi Manis ja Wipukka voisivat ilmoittautua osoitteeseen modernistikodikas@gmail.com. Suurkiitos kaikille osallistuneille ja mukavaa lauantaita! 

torstai 28. elokuuta 2014

Pikkuinen POMPdeLUX -hurahdus


Sisustusuutuuksien rinnalla lanseerataan nyt alkusyksystä myös hurjalla kyydillä uusia vaatemallistoja. Tälle viikolle osui oikein kahdet lastenvaatekutsut, mutta toiset jätin väliin välimatkan vuoksi. Minua kiinnosti erityisesti POMPdeLUX, sillä olin kuullut merkistä paljon kehuja, mutta omakohtaisia kokemuksia ei vielä ollut. Siispä neitonen autoon ja kohti Minishown Melinan residenssiä! 


Säiden viilennyttyä ja päiväkotiarjen alettua on saanut huomata, että yksi sun toinen vaate on mystisesti kesän aikana kutistunut. Vai voisiko olla, että lapsi kasvaa! ;) Kun huomaa housujen muuttuneen capreiksi ja paidat muodikkaiksi 3/4-hihaisiksi, on aika uudistaa vaatevarastoja. Edelleen olemme siinä pisteessä, että viisivuotiaalla on vahva oma vaatemaku. Siihen kuuluu pinkki, vaaleanpunainen, pitsit, röyhelöt ja glitterit. Arvaatte varmaan, että välillä olen helisemässä aamujen pukeutumissessioissa. Mutta toisaalta koen, että pukeutuminen on myös yksi itseilmaisun muoto, osa kasvamista ja oman minän hahmottamista. Miksi en äitinä antaisi lapseni pukeutua niin, että hän tuntee olonsa kauniiksi ja itsevarmaksi? Toki itsetunto rakentuu myös monesta muustakin palasesta kuin ulkoisista tekijöistä. 


Onneksi voin kuitenkin vaikuttaa vielä moneen asiaan, kuten mistä kaupoista vaatteita ostetaan. Ja tottakai käytönnöllisyys on ykkösjuttu, arjessa vaatteen tulee mahdollistaa vaikka spontaani jumppatuokio. POMPdeLUX ei pettänyt, vaan tarjoili kauniita ja käytännöllisiä vaatteita sekä tytöille että pojille. Sävymaailma liikkui roosan, harmaan, munakoison ja mustan maailmassa. Vaatteet ovat tehty yhdisteltäviksi. Uusi mallisto ilmestyy verkkokauppaan 1.9., mutta edustajana toimiva Kultahippu-blogin Eveliina esitteli meille vaatteet jo nyt. 


En voi kylliksi ylistää Melinan tarjoiluita! En laskenut, mutta rouva oli pyöräyttänyt noin kymmentä sorttia suolaista ja makeaa herkkua. Omat heikkouteni löytyy suolaisen puolelta ja suolainen pannari sekä pestopiirakka veivät kielen mennessään. Jospa saisimme reseptitkin jakoon! Ja samalla voisi pitää jakoon minullekin ripauksen lisää keittiöhengettären ominaisuuksia :) 


Kotikutsut ovat kyllä ihana hyvän mielen tapahtuma ja nostan hattua innokkaalle emännälle. Suurkiitos Melina! Juttua olisi riittänyt vielä pitkään ja lapsetkin saivat touhuta yhdessä. Nyt vain odottelemme tilausta saapuvaksi parin viikon sisällä. Olisipa omienkin vaatteiden ostaminen yhtä vaivatonta :) 


Tiedättekö, mielessäni kelluu vain keveitä ajatuksia! Kulunut viikko on loksautellut monia asioita paikoilleen ja sitä on vaan ihan pöhkön onnellinen ja tyytyväinen. Hyvää mieltä kun voi saada niin isosta kun pienistäkin asioista. Ja jos osaa nauttia punertuvista pihjalanmarjoista tai pinkistä röyhelöhameesta, on mieli avoin myös niille suuremmillekin onnen aiheille.

Iloa ja aurinkoa, huomenna on jo perjantai! 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Uutuus josta tykkään


Seuraan aktiivisesti tuoteuutuksia ja lanseerauksia. Usein kuvat menevät ohi tiiviinä virtana, mutta joskus silmiin osuu jotain pysäyttävää. Jo lähes klassikkoasemaan noussut Iittalan Leimu-valaisimen uutuusmallissa yhdistyy herkkä harmaa lasi ja ja jämäkkä betoni. Materiaalien vastakohtaisuus tekee esineestä kiinnostavan. Magnus Pettersenin suunnittelemaa valaisinta saa kahdessa koossa: 20 x 30 cm (495 e) ja 38 x 25 cm (549 e). Hintansa puolesta menee minulla ostoslistan sijaan haavelistalle, mutta ei se huono paikka ole sekään :) 

Mitä tykkäät betonisesta Leimusta? (kuva Iittala)


tiistai 26. elokuuta 2014

Kylpyhuoneen syyspäivitys


Kuten jo eilen olohuonepostauksessa mainitsin, meillä jokainen huone kaipaa enemmän tai vähemmän freesausta kesän jäljiltä. Aloitin homman helpoimmasta eli olohuoneesta. Toisaalta se myös tila, joka on keittiön kanssa eniten esillä. Ja niinhän sitä sanotaan, että jos sotkuiseen kotiisi on tulossa yllätysvieraita ja siivoukseen on aikaa 15 minuuttia, kannattaa järjestellä olohuone, raivata ja pyyhkiä keittiönpöytä ja sitten pikapuunata vessa. Siksipä innoistuin miettimään, millaiset elementit raikastaisivat kylpyhuoneen (wc:n) vastaanottamaan syksyä. 


Yksinkertainen on kaunista ja luotan kylppärissäkin valkoiseen, harmaaseen ja mustaan. Jos kaipaan väriä, valintani on useimmiten merelllisen raikas turkoosi. Mistään suurista hankinnoista en edes haaveile (heh, tai no haaveilen tietysti, mutta en vakavasti ostomielessä), joten kokosin kollaasiin meiltä jo löytyviä elementtejä sekä muutaman uuden piristävän asian.

1. Kartellin Stone-jakkara on näyttävä kylpyhuoneessa. Suoraan veden kanssa kosketuksiin sitä ei kannata sijoittaa, sillä jakkaran sisälle pääsee koskeutta ja se höyrystyy.
2. Marimekon Kivet-mattoa olen ihaillut pitkään. Valintani olisi klassinen valkoinen tai hillitty harmaa.
3. Laadukkaimmat pyyhkeemme ovat Gantilta. En tiedä helpompaa tapaa saada ylellistä spa-tunnelmaa, kuin kietoutua saunan tai suihkun jälkeen suureen ja pehmeään pyyhkeeseen.
4. Puisessa Nomess -säilytyslaatikossa voi säilyttää kosmetiikkaa tai hygieniatarvikkeita. Puinen laatikko kätkee sisälleen peilin ja tilanjakajan.
5. Methodin puhdistusaineet ovat myrkyttömiä sekä miedon tuoksuisia. Laiska siivooja saa extrapuhtia pikafreesaukseen, kun nätti puteli on käden ulottuvilla.
6. La Compagnie de Provence-nestesaippua on vähän suolaisen hintainen, mutta edullisemmaksi tulee panostaa hyvään saippuaan kun lähteä käsihoitoon. Plussaa nätistä lasipullosta.
7. Ja taas Iittalan-tuikkuja, ne ovat vain niin yksinkertaisia muotokieleltään, että sopivat mihin vain. Saunailtana on kiva laittaa tuli muutamaan kynttilään. Siitä syntyy arjen edullista luksusta.

Mitä pidätte kylppärin syyspäivityksestä? Onko toiveita, minkä huoneen kimppuun hyökkään seuraavaksi syyspäivityksen merkeissä :) 

(Kuvat Stockmann, Marimekko, Gant) 

maanantai 25. elokuuta 2014

Olohuone valmiina syyskuuhun


Siivousta ja karsintaa, siinä kaksi avainsanaa kodin syysilmeen luomiseen. Kesäaikana kotitouhut ovat jääneet vähälle ja siksi mielessäni on vähän jokaiseen huoneeseen pientä raikastusta ja selkeyttämistä. 


Kesäiset värit saivat väistyä ja pimeneviä iltoja vastaanotetaan valkoisen, mustan ja harmaan sävyissä. Pienet puupinnat tuovat lämpöä sisustukseen. Lampaantalja ja Finlaysonin Lempi-torkkupeite tuovat pehmeyttä.


Vaikka neulostyynyt sopivat ihan sydäntalveen, halusin ottaa sohvalle ystäväni neuloman tyynynpäällisen jo nyt. By Lassenin harmaa tyyny sopii hyvin sävyihin. 



Sivupöytien osalta tein pientä pyörittelyä. Pinkki Morris-pöytä on tyttären huoneessa yöpöytänä ja paraatipaikalle palautui Hayn Tray. Valkoinen tammijalkainen Morris näyttää kivalta korkean ikkunan edessä ja Modern Art-valaisimen alla. 


Sain Everyday Designilta heidän Asuntomessuilla esillä olleen tarjoiluvaunun. Kasasin irrallaan olleet sisustuslehdet sen kyytiin.



Takkaankin tekisi mieli jo viritellä tulet, tosin yleensä innostun siinä ihan liikaa ja kärsimme koko perhe kuumuudesta :D


Tytär huomasi, että kynttilät olivat palaneet jo lähes loppuun ja tuli palokuntana paikalle sammuttamaan liekit. Äiti ei ehtinyt kissaa sanoa, saatika säätää kameran asetuksia :)


Sitä ollaan jossain kesän ja syksyn rajamailla. Mies grillaa ulkona vesisateessa ja kodin tunnelma alkaa olla valmis syyskuuhun. Vielä on kuitenkin kesää ihan virallisestikin viikko jäljellä, nautitaan siitä. Sadekin kun vielä lämmintä ja valoa tulvii ikkunoista, ainakin kun kiskoo sälekaihtimet ylös. Seuraava projekti on nimeltään olohuoneen verhot, taidankin lähteä etsimään mittanauhaa. Ajattelin, että valkoiset pellavaverhot voisivat sopia olohuoneen syksyiseen tunnelmaan. 

Maanantai - sinut on jo selätetty! (Ps. Pahoittelut, että kommentteihin vastaaminen vähän laahaa, reissun jälkeen usein käy näin. Kaikki on ilolla luettu, vastaan piakkoin.) 

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Mustavalkoinen kalenterivinkki

Kotona taas, ihanaa! Herra Tiihonen teki kyllä Olympiastadionilla aikamoisen tempun -kahdesti! Kyseessä ei ollut vain keikka tai konsertti, vaan kokonaisvaltainen show, joka varmasti jättää jälkensä koko suomalaiseen musiikkiteollisuuteen. Rajoja on rikottu ja unelmia toteutettu, se on hieno homma.  Minulle viikonlopun irtiotto teki hyvää ja nyt katse on kääntynyt iloisin mielin kohti ensi viikkoa. 


Elokuun loppu häämöttää ja se tarkoittaa sitä, että arki harrastusrumbineen käynnistyy pian täydellä teholla. Olen etsinyt pitkään meille perhekalenteria, johon voisi kirjata koko perheen työ- ja harrastusmenot ajanhallinnan helpottamiseksi. Sähköinen kalenterikin oli harkinnassa, mutta mieheni kanssa työkalentereita ei saa synkronoitua, joten ajattelin tämän perinteisen manuaalisen päivyrin olevan passeli vaihtoehto. Töiden osalta tähän kirjataan lähinnä normaalista poikkeavat menot, minun tapauksessani ilta- ja viikonloppuhommat tai työmatkat. Toki voisin kirjata myös omat urheilumenot, sillä koko perheen kalenterissa lukevaa lenkkiä on aika vaikeaa skipata :D


Tämän mustavalkoisen, hyvin yksinkertaisen kalenterin ostin Granitista (12,90 e). Pidän sen pelkistetystä ulkomuodosta. Tilaa riittää jopa kuudelle nimelle,  meidän perheessämme täyttyy vain kolme saraketta. Hugo-koiran menot kun muistaa kirjaamattakin. 


Tunnen itseni ja perheeni, joten tiedän, että kalenterin on oltava keskeisellä paikalla. Vaikka loogisin paikka olisi työhuone, käytännössä kuitenkin se on parhaiten katseen alla keittiön seinällä. Kun kalenteri on koko ajan esillä, siihen on myös mahdollisimman matala kynnys päivittää menot välittömästi niiden ilmestyttyä. Ja tiedättekö miten tästä saa sähköisen version? Nappaamalla kännykkäkuvan päivitetystä kuukaudesta, näin koko perheen menot seuraavat mukana myös silloin kun itse ei ole kotona :) 


Tämä kalenteri mukailee kouluvuotta, eli ensimmäinen kuukausi on elokuu 2014 ja viimeinen heinäkuu 2015. Kätevää, sillä useimmissa kalentereissa eletään tammikuusta joulukuuhun ja tähän aikaan vuodesta hankintaa tekevä saa koko rahalla vain puolikkaan vuoden käyttöönsä.  Jospa tämä auttaisi minua ajanhallinnassa ja suunnitelmallisuudessa. Aina välillä naurattaa tämä arjen oravanpyörä: pitäisi mennä jonnekin ajanhallinnan kurssille, mutta kun ei millään ehdi!". 

Miten teillä pysytään kärryillä perheen menoista? Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 23. elokuuta 2014

Irtiotto laadukkaassa herraseurassa


Hei Helsingistä!  Joskus niitä akkuja pitää ladata ja ottaa aikaa ihan vain itselle. Minun hetkeni koitti nyt! Eilen tulin  blogipalaverin vuoksi Helsinkiin eilen iltapäivällä. Siskoni on omien töidensä merkeissä Suomessa ja saamme viettää harvinaista yhteistä aikaa koko viikonlopun verran, luksusta!



Mukana oli myös mukavia Norjan tuliaisia: Louis Poulsenin vanha klassikkovalaisin, joka kunnostettu uuteen loistoonsa. 

Olemme hotellissa ihan ydinkeskustassa ja asioiden ja Stockmann-vierailun jälkeen saavuin eilen  kahdeksan aikaan. Harkitsin iltamenoja, mutta päätin satsata uneen. Ilmeisesti valinta osui nappiin, sillä nukuin kuin pieni possu kymmenen tuntia. Eikös se uni ole vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin? :D


Olen viettänyt aikaa tietysti siskoni kanssa, mutta päivän ohjelmaan liittyy myös muutama herrasmies ;) Louis Poulsen, Ilmari Tapiovaara (Designmuseossa) ja illan päätteeksi vielä Cheek Olympiastadionilla!


Sitähän ollaan varsinaisella design- ja kulttuurimatkalla, sen verran monta sisustuskauppaakin on tullut uteliaana kierrettyä. Ja voitteko uskoa, ekat joululahjatkin on hankittu! Tästä kyllä kuuluu kiitos super-organisoijaluonteen omaavalle siskolleni. Itse yleensä herään aiheeseen joulukuun puolivälissä ja saan aikaan mehevän joulustressin. Tämän vuoden tavoite on olla vähän kauempaa viisas. 


Huomenna on ihana palata kotiin ihan omaan herraseuraan. Taitaa se kuitenkin vetää pisimmän korren näissä kisoissa ;) Oliko teistä joku eilen Cheekin konsertissa? Mitä tykkäsit?


torstai 21. elokuuta 2014

Habitare-lippuja ja menovinkkejä tarjolla

Yksi varma syksyn merkki (punaisten pihlajanmarjojen lisäksi) on runsas tapahtumatarjonta. Varsinkin pääkaupunkiseutulaisia hellitään pian oikein superviikonlopulla, jossa sisustuksen ja designin ystäville riiitää koettavaa. Omalle kohdalle osuu samalle viikonlopulle kolme mielenkiintoista juttua joista kuitenkin valitsen vain yhden. Matkustan juoksukouluporukkani kanssa pitkäksi viikoksi Kööpenhaminaan. Mutta jos sinä et ole lähdössä reissuun Suomen rajojen ulkopuolelle, tässä on mukavia menovinkkejä: 


Helsinki Design Week eli pohjoismaiden suurin muotoilufestivaali 4.-14.9. tarjoaa takuuvarmasti paljon ihmeteltävää. Luvassa on mm. muotia, näyttelyitä, työpajoja, avoimia ovia, seminaareja sekä ohjelmaa myös lapsille. Samaan syssyyn 13.9. järjestetään jo toista kertaa Sisustusbloggaajien kirpputori ja myyjäiset. Paikka on viime kerrasta vaihtunut ja tällä kertaa hyvänmielen tapahtuma pidetään Pasilan Vanhoilla Veturitalleilla. 


Eikä kahta kolmannetta! Suuri ja mahtava Habitare eli  huonekalu/sisustus/design-messut valtaavat Helsingin messukeskuksen 10.-14.9. Viime vuoden tunnelmia voi käydä katsomassa Habitare 2013: Ensitunnelmat ja Hyviä ideoita Habitaresta - postauksista.  Minulla on ilo arpoa yhteistyössä Helsingin messukeskuksen kanssa blogini lukijoille viisi kahden hengen lippupakettia (arvo 36 e) Habitare-messuille. Arvontaan osallistut kertomalla kommenttilaatikossa, mitä Habitarelta eniten odotat. Muista jättää tunnistettava nimi(merkki) ja mielellään myös sähköpostiosoite voittajien kontaktointia varten. Aikaa on 28.8. asti. 

Täällä ollaan jo ihan fiiliksissä, vaikka pakkaaminen jäi taas ihan äärirajoille. Olen kuitenkin pyrkinyt vähentää stressaamista, sillä pian on sokka irti. Viikonloppuna on luvassa Oslon siskon kanssa laatuaikaa Helsingissä ja hän on kyllä syypää mun hymyyn. Kuulin, että sillä saattaa olla joku valaisin mukana, joten mä oon ihan Jippikayjei! Pitkään pohdin sitä Louis Poulsenia, mutta tajusin, että timantit on ikuisia. Kuka muu muka olisi voinut sanoa tuollaiselle tarjoukselle ei? Mutta Jos mä oisin sä, osallistuisin tuohon Habitare-arvontaan heti. Palataanhan taas, nyt täytyy vähän flexaa

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Louis Poulsenin valaisinklassikot


Voi Louis Poulsen ja hänen upeat valaisimensa! Viime vuoden Habitare-messuilla nappasin tämän kuvan Poulsenin osastolta ja  aihe on edelleen ajankohtainen. Oslossa asuvallani siskollani on kaksi vanhaa, mutta kunnostettua valaisinta kyseiseltä suunnittelijalta. Kesän vierailulla ihailin pieteetillä entisöityjä valaisinkaunottaria ja mietin, kuinka ajatonta hyvä design voikaan olla. 


Sanoin kesällä siskolleni, että jos vaan joskus eteen tulee Poulsenin kunnostettu helmi edulliseen hintaan, niin tässä on potentiaalinen ostaja.  Ja nyt sain viestin, että sellainen on löytynyt! Valaisinostos ei ole ollut päällimmäisenä mielessä, mutta sitä tässä vaan mietin, että voiko tällaista tilaisuutta jättää käyttämättä...? 

Ps. Habitaresta puheenollen, pian arvotaan sinne lippuja!

tiistai 19. elokuuta 2014

Ihmeellinen blogimaailma

Viime keväänä blogissani tehtiin lukijatutkimus, jonka antiin silloin tällöin palaan. Blogini on nyt 1,5 vuotias; ihmisen iässä taapero, jolla on intoa enemmän kuin taitoa. Blogien kehityskaari taitaa olla onneksi vähän erilainen. Olen miettinyt blogimaailman pioneerejä, niitä 5-7 vuotta sitten perustettuja blogeja. He ovat nähneet blogimaailman murroksen ja ovat olleet luomassa uudenlaista kulttuuria. Lukijat seuraavat suosikkibloggaajiensa kuulumisia kuin vanhaa ystävää. "Yhdessä" on kasvettu, saatu ehkä lapsia, menty naimisiin tai erottu.


Siinä missä viisi vuotta sitten innokas lukija saattoi sanoa lukevansa kaikkia suomalaisia sisustusblogeja, se on tänä päivänä yksinkertainen mahdottomuus. Jo pelkästään (vähän last season) blogilistalta löytyy 3394 sisustusteemaista blogia, eikä tuo luku ole kuin raapaisu kokonaisuudesta. Itse silmäilen viikoittain reilua pariakymmentä blogia, aktiivisessa seurannassa on kymmenkunta suosikkia. Välillä huomaa kasvaneensa erilleen blogin kanssa,  esimerkiksi jos oma elämäntilanne on muuttunut liian erilaiseksi kirjoittajan kanssa. Vanhojen suosikkien rinnalle on löytynyt uusia. Uusien inspiroivien blogien löytäminen on vaikeaa, vaikka tarjontaa ei ole koskaan ollut näin paljon. Uskon myös, että koko blogigenren kehittyessä lukijoiden vaatimustaso on noussut. Siitä huolimatta kaikenlaisille blogeille on tilaa. Upeat kuvat antavat anteeksi kirjoitusvirheitä tai hersyvä huumori paikkaa harvaa postaustahtia. 


Bloggaajana saa käydä ihan itse kehityskeskusteluita itsensä kanssa. Toki suuressa roolissa olette te lukijat, olisi se aika yksinäistä ilman teitä kirjoittaa :) Ruuhkavuosissa viipottaville kiire on tuttu tunne. Mutta uskon vahvasti, että itselleen tärkeiksi kokemilleen asioille on aikaa. Minä olen priorisoinut aikaa blogille ja saanut myös perheeltäni tukea. Isoja juttuja. Mutta niin ne unelmat yleensä ihmiselle on!


Samalla olen opetellut rentoutta. Olen oikeasti aika suurpiirteinen ja luova monessa asiassa, joissakin sitten taas rasittavan tarkka pilkunviilaaja. Koska olen valinnut bloggaavani usein, olen opetellut löysäämään ohjaksia ja antanut mennä. Kaikkea ei tarvitse aina hallita, osata tai kontrolloida täydellisesti. Blogimaailma on muutenkin ihan hassu. Jostain hetkessä syntyneestä pikapostauksesta voi tulla kuukauden suosituin, kun taas huolella valmisteltu juttu unohtuukin hetkessä. Se yllätyksellisyys on oikeastaan yksi tämän harrastuksen parhaita mausteita! 


Tämän jutun otsikko oli ensin "Rennosti ripaus turkoosia". Katselin näitä stailaamattomia, pikaisesti räpsäistyjä kuvia, joissa kaikki on vähän vinksin vonksin. Joo, ihan kiva vuosia vanha parin markan kynttiläkippo. Ketä kiinnostaa? Ja mieleeni palasi lukijatutkimus, teidän kannustava palaute, rakentavat kehitysehdotukset ja omat unelmani blogini kanssa. Aina ei pukkaa priimaa, mutta arvo voi olla sekin, että pukkaa jotain. 

"Positiivinen asenne, huoliteltu runsas teksti. Kepeähkö tunnelma toisinaan syvällisemmällä ajatuksen pätkällä höystettynä. Sisustus kiinnostaa, tyyli lähellä omaa, joskin joskus liiankin harkittua. Kuitenkin edellämainituista syistä jaksaa kiinnostaa. Kirjoittaja antaa itsestään juuri sopivasti."

Kun kynttiläkippo ei inspiroi kirjoittajaa, tuskin se inspiroi ketään muutakaan. Kun itse kokee paloa, saattaa syttyä joku muukin. Tämä pätee bloggaamiseen, mutta yhtälailla kaikkiin muihinkin asioihin. Ehkä aitoudessa on pala onnellisen elämän asennetta. Joku viisas on jo kauan aikaa sitten todennut: Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja.

Millainen blogi koukuttaa sinut? 

maanantai 18. elokuuta 2014

Inspiraatioita syysterassin sisustukseen

Lämpötilat ovat romahtaneet kesän huippulukemista ja vettä vihmoo vaakatasossa. Voisi melkein huokaista, että ihanaa! Mikä onni ovatkaan neljä vuodenaikaa, joista jokainen on fiilistelyn arvoinen. Vaikka kesä onkin mielestäni kiistatta sesonkikuningatar, alkusyksyssäkin on sitä jotain. Ensimmäiset takkatulet, kynttilälyhdyt, torkkupeitot ja lampaantaljat tuovat kotiin lämpöä niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Tänä syksynä pääsen ensikertaa sisustamaan lasitettua terassia. Kokosin inspiroivia elemementtejä yhteen kuvaan, suurin osa meiltä löytyy ja osasta vielä haaveilen. Syksyinen tunnelma syntyy tekstiileistä sekä valaistuksesta, jota voi toteuttaa sekä sähkövaloilla että elävällä tulella. 



1. Lampaantalja, Ikea. Taljat tuovat lämpöä ja lisäävät istumismukavuutta. Yhdelle taljallemme ottaisin mielihyvin kolme kaveria, jotta voisin levittää ne terassipöydän istuimille.

2. Anno torkkupeite Huili, Kodin1. Torkkupeittoja, tottakai! Minulla taitaakin olla vaatehuoneen ylähyllyllä sisustuslaatikossa pari peittoa jemmassa, ne pitää ehdottomasti kaivaa taas käyttöön.

3. Lyhty Liege, Kodin1. Mikä voisi tuoda paremmin tunnelmaa kuin elävä tuli? Suuriin lyhtyihin mahtuu isoja, pitkään palavia kynttilöitä. Lyhty on myös paloturvallinen paikka poltaa tulta.

4. Feel vinyylimatto, Hobby hall. Tämän maton ostin kesän alesta, enkä voisi olla tyytyväisempi siihen! Se näyttää hyvin sisätilojen matolta, mutta kestää kosteutta ja on helppo puhdistaa.

5. Betonipenkki, Sisusta ulkona. Pitkäaikainen haaveeni on ollut betonipenkki. Sisäänkäynnille haaveilen pitkänmallisesta penkistä, mutta terassilla voisi toimia lisäistuimena tai aputasona myös jakkaramalli. Minua kiehtoo lampaantaljan pehmeys yhdistettynä kovaan betoniin.

6. Valkoinen ruukku, Sisusta ulkona. Seuraavat ruukkuostokset tulevat olemaan suuria ja valkoisia. Syksyllä niihin voisi istuttaa vaikka kanervia tai havukasveja.

7. Anno tunnelmavalot, Kodin1. Nämä meiltä löytyykin ja ne löytävät paikkansa uudelleen terassilta, kenties vähän erilailla aselteltuina kuin aikaisemmin.

8. Sarjapöytä, Everyday Design. Näihin kotimaisiin sarjapöytiin ihastuin tänä kesänä ja niiden keveä olemus sopii hyvin terassille. Meiltä löytyy setti valkoisena.

9. Iittala kivi-tuikut, Kodin1. Jossain vaiheessa koin pienimuotoisen hurahtamisen Iittalan Kivi-kynttilätuikkuihin ja niitä on kertynyt meille yli kymmenen erilaisissa väreissä. Viime aikoina ne ovat viihtyneet kaapissa, mutta uskon niiden lunastavan paikkansa lasitetulta terassilta yhtenä rykelmänä.

Mitä tykkäät suunnitelmastani? Entä onko teillä jo alkanut syyssisustusjuttujen suunnittelu tai toteutus? 

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ja suurin niistä on rakkaus







Voi mitkä onnen ja rakkauden juhlat! Tiedättekö, kun joskus voi sanoa jo kilometrien päähän, että kaksi ihmistä sopivat toisilleen täydellisesti? Kun jokainen ele on täynnä rakkautta, kunnioitusta, hellyyttä ja ylpeyttä. Kun katseet, pienet kosketukset ja kauniit sanat täyttävät tilan ja siitä tunteesta saa jokainen valtavan määrän onnea ja energiaa.  Eilen saimme kokea tunnelmallisen juhlan, jossa kaksi ystävää saivat toisensa. Nyt on vuodatettu onnenkyyneleitä, naurettu vatsa kippurassa ja tanssittu aamuyöhön. Kiitos upeista juhlista kesän kauneimmalle hääparille ja vielä kerran onnea!

On helppoa jälleen todeta, että suurin niistä on rakkaus. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...